Ystävänpäivänä, maanantaina 14.2.2022 pidin ensimmäisen valtuustopuheenvuoroni Turun kaupunginvaltuustossa! Jihuu! Avasin sanaisen arkkuni asiassa 9: Aurajoen rantaväylän hankesuunnitelma välillä Agricolankatu – Jokikatu. Mainittakoon, että persuvaltuutettujen meuhkatessa ”monikulttuurisuuden vaaroista” rasistisesti teki kyllä mieli puhua jo aiemmin, mutta kiitettävästi oman ryhmän kollegat Ilvessalo ja Marjamaa hoitivat tämän kunnialla. Samaan aikaan en kyllä odottanut, että valtuusto loppuisi siihen – ja oma ensimmäinen valtuustopuheenvuoroni sisältäisi sen – että komppaan perussuomalaista valtuustokollegaa!
Aurajoen rantaväylä -asiassa on siis kyse siitä, että Aurajoen itärannalle (Tuomiokirkko- ja Tuomaansillan välille) oltaisiin rakentamassa jalankulun ja pyöräilyn yhteyttä. Asia on käynyt useammalla pöydällä ja siitä on tehty laajoja selvityksiä, ja niin kaupunkiympäristölautakunta kuin kaupunginhallituskin suositteli ns. vaihtoehtoa 1. Tämä vaihtoehto on malli, jossa nykyistä vanhaa rantamuuria (1810-luvulta) ja vanhoja portaita kunnostetaan, rantamuurin taakse rakennetaan jalankulkuyhteys ja rantamuurin loppuessa väylää jatketaan yläjuoksulle päin puisena laiturirakenteena, kuten länsirannallakin on tehty. Hyvinä puolina pidettiin se, että tämä olisi kulttuurimaisemallisesti paras vaihtoehto, se ei edellyttäisi niin laaja-alaista kasvillisuuden poistoa kuin muut vaihtoehdot, siihen ei liity raskaita geoteknisiä ratkaisuja, mikä taas tekee siitä vähemmän riskialttiin projektin. Suhteessa muihin vaihtoehtoihin tämä olisi myös taloudellisesti järkevin vaihtoehto, sillä isommat rakenteet (vaihtoehdot 2 ja 3) olisivat olleet triplasti kalliimpia (3,1 vs 9-9,3 milj. euroa) ja olisivat huomattavasti muuttaneet maisemaa. Kunnostaminen ja rakentaminen edellyttää jkv lehtipuiden ja kasvillisuuden poistamista ihan jokirannasta ja edellyttää arkeologista valvontaa.
Minä päädyin kannattamaan mallia (”vaihtoehto 1”), sillä kokonaistilanne huomioiden tämä vastasi mielestäni parhaiten turkulaisten tarpeeseen. Länsirannan rempattu laiturijärjestelmä on todella ahkerassa käytössä ja tuo turkulaisia lähemmäksi luontoa ja rakasta Aurajokea, sekä kannustaa liikkumaan.
Kuva: Jarkko Mänty (Huomaa laiturirakenne länsirannalla oikealla ja rantamuuri itärannalla vasemmalla kuvassa)
Ymmärrän sen, että vaikeakulkuista aluetta, jossa isot korkeuserot ja portaat, ei saada järkevästi rakennettua täysin esteettömäksi ilman todella isoa panosta, joka olisi vaatinut todella paljon enemmän rahaa, isompia rakenteita, rakentamiseen liittyviä riskejä ja joka olisi edellyttänyt, että isompaa määrää rantaa, kasvillisuutta ja puita oltaisiin kaadettu tai muutettu, eikä se olisi silti verrattain järin pitkää esteetöntä osiota mahdollistanut. Samalla harmittaa se, että vaikka esteettömyys on perusoikeus (esimerkiksi yhdenvertaisuuslain takaamana) ei saatu parempaa aikaiseksi – ja että esteettömyyttä ja saavutettavuutta pidetään niin yksiulotteisena. Siitä ei oikein pääse mihinkään, että tällä mahdollistimme sen, että osaa turkulaisista syrjitään uudisrakennuksessa. Kuulin myös vasta jälkikäteen, että Vammaisneuvostoa ei oltu lainkaan kuultu asiasta.
Päädyin/mme siis ryhmässäni kahteen ratkaisuun:
Vihreä valtuustoryhmä tuo seuraavassa valtuustossa aloitteen jokirantojen esteettömistä paikoista, jossa painotetaan esteettömien kohtien löytymistä jokirannoista, vaikka koko reitti ei olisi esteetön. Lupasin valmistella tämän aloitteen ryhmälle saavutettavuuskartoittajana.
Pidin puheenvuoron valtuustossa koskien sitä, miten ”vaihtoehdon 1” puitteissa on myös mahdollisuus tehdä mahdollisimman hyvin esteetön ja saavutettava reitti. Voit lukea puheenvuoroni alta.
Arvon puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Komppaan kanssavaltuutettujani Engblomia ja Paasikiveä esteettömyyshuolissa. Vaikka kannatan tässä kohdassa pohjaesitystä vaihtoehdon 1 mukaisesti kokonaistilanteen myötä haluan muistuttaa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat muutakin kuin sitä, että luontoreitti on kuljettavissa apuvälineiden kera.
Se on esimerkiksi sitä, että on huolehdittu asianmukaisista opasteista, kulkuväylistä muutoinkin kuin ramppien osalta, esimerkiksi materiaalin pintaliukkauden, leveyden ja värikontrastien osalta, sitä millainen alueen valaistus on, onko käsijohteita ja levähdyspaikkoja. Vaikka ympäristö sisältäisi niin sanotusti ”vaarallisia” luonnon rakennelmia, kuten kiviä tai jyrkänteitä, voidaan silti huolehtia siitä, että reitti merkitään mahdollisimman hyvin ja turvallisesti.
Meillä on koko Suomessa ikääntyvä väestö. Näin ollen, jotta esteellisyydestään huolimatta ranta palvelisi mahdollisia monia turkulaisia tulisi saavutettavuus huomioida laajasti ja moninaisesti.
Mitä enemmän kuitenkin mietin asiaa, sitä enemmän tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän ja että pitää panostaa todella isosti esteettömyyden esiin nostamisessa, eikä tämä nyt riitä. Kiitän oman valtuustoryhmäni Selinä Neraa keskusteluista aiheesta.
Tänään 14.2.22 on jälleen kaupunginvaltuusto ja meikävaravaltuutettu pääsen suureen saliin seikkailemaan. Olen päivän kunniaksi valmistellut kaksi valtuustoaloitetta, josta ensimmäisen esittelen tässä:
Aloite Turun kaupunginvaltuustoon 14.2.2022
Seksuaalista häirintää ja ahdistelua kokevat kaikenikäiset ja -sukupuoliset ihmiset, mutta THL:n mukaan seksuaalinen häirintä kohdistuu erityisesti alle 35-vuotiaisiin naisiin. Häirintä voi tapahtua niin töissä kuin kadulla, netissä tai koulussakin. Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan 8. ja 9. -luokkalaisista kolmasosa tytöistä ja kymmenesosa pojista olivat kokeneet seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat tutkimusten mukaan kohonneessa riskissä.
Tammikuussa 2018 valtuutetut Mäkipää ym esittivät toimenpideohjelman laatimista seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kitkemiseksi Turun kaupungille. Tämän vastaanotto oli valtuustossa positiivinen, mutta vastaus on tullut oheismateriaalina, joka ei ole julkista tietoa. Tietoa jatkosta tai toteutumisesta ei siis ole löydettävissä.
Tämä aloite esittää, että Turku tehostaa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun ehkäisyä kaupungin työpaikoilla, kouluissa ja kaupungin järjestämissä palveluissa. Aloite esittää neljä konkreettista toimenpidettä:
Mikäli valtuutetut Mäkipaa ym aloitteen jälkeen ei ole vielä tehty toimenpideohjelmaa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kitkemiseksi Turun kaupungille, tällainen tehdään.
Kaupunki laatii koulutusohjelman aiheesta henkilöstölle, luottamushenkilöille ja osaksi johtamiskoulutusta.
Kaupunki viestii toimenpideohjelman tavoitteista sekä omassa toiminnastaan virallisessa viestinnässään ja sosiaalisessa mediassa
Kaupunki määrittelee virallisen vastuutahon näille toimenpiteille.
Aloitteen kustannukset ovat pienet ja toimenpiteet suoritettavissa pääosin virkamiestyönä.
Tänään pääsin lyhyellä varoitusajalla Turun kaupungin varavaltuutettuna valtuustoon asti ensimmäistä kertaa. Oli mukava päästä vihdoin suureen saliin – vaikkakin vain lyhyeksi aikaa, sillä valtuusto oli eilen yllättävän tehokas ja lyhytkestoinen!
Sain kuitenkin tärkeän valtuustoaloitteen tulille yhdessä fantastisen Sara Koirasen kanssa. Olen todella iloinen siitä, että ensimmäinen kaupunginvaltuustoaloitteeni ikinä on juuri tämä: Onhan aiemminkin ”haukuttu” vessa-aktivistiksi. Minkäs sitä transaktivisti juurilleen voi. Aloitteen voit lukea alta.
Aloite sukupuolineutraaleista WC-tiloista kaupungin tiloissa
WC- ja muut hygieniatilat on perinteisesti jaettu ja nimetty binäärisen sukupuolikäsityksen mukaisesti miehille ja naisille. Tämä näkyy myös useissa julkisissa tiloissa, myös kaupungin erilaisissa toimipisteissä ja julkisissa tiloissa.
Miehille ja naisille sukupuolitetut wc-tilat sulkevat ulos sellaisia henkilöitä, joiden sukupuoli ei mahdu binääriseen sukupuolikäsitykseen. Kaikki sukupuolinormeja ulkonäöllisesti rikkovat ihmiset voivat kokea nämä tilat mahdottomiksi tai turvattomiksi käyttää, oli kyse transsukupuolisesta ihmisestä tai ei. Tilanne aiheuttaa turvattomuutta sekä pakottaa ihmisiä käyttämään hygieniatiloja, jotka eivät vastaa heidän sukupuoltaan.
Tässä aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää sukupuolineutraalien wc-tilojen järjestämistä niissä kaupungin tiloissa, joissa sukupuolineutraaleja wc-tiloja ei vielä ole. Sukupuolineutraaleja wc-tiloja tulee mahdollistaa sekä työntekijöille että kaupunkilaisille erilaisissa toimipisteissä sekä muissa julkisissa tiloissa.
Suomen Tasa-arvovaltuutetun esittämän mallin mukaan tämä aloite esittää, että yksittäiset WC:t muutetaan sukupuolineutraaleiksi käyttämällä esimerkiksi saavutettavaa, Kulttuuria kaikille -palvelun käyttötarkoitukseen lanseeraamaa, lisenssivapaata kyltitystä. Aloite ottaa huomioon myös eri syistä kumpuavat tarpeet sukupuolitetuille tiloille. Näin ollen kylpyhuonemalliset hygieniatilat, joissa on useampi WC, esitetään säilytettäväksi sukupuolitettuina, miesten ja naisten WC-tiloina, kuitenkin niin, että sukupuolineutraaleja WC-tiloja järjestetään vähintään niin, että kaikissa kaupungin tiloissa on edes yksi sukupuolittamaton WC henkilökunnan ja kävijöiden käytettävissä.
Sukupuolineutraalien wc- ja hygieniatilojen järjestäminen otetaan jatkossa huomioon jo rakennusten ja tilojen suunnitteluvaiheessa.
Eilen 16.8.2020 kävin puhumassa Turku ilman natseja -tapahtumassa. On kulunut 3 vuotta Turun puukotuksesta, jossa ihminen mielivaltaisesti murhasi ihmisiä puukolla kauppatorilla. ”Uhrien muistoksi” suomalainen äärioikeistolainen liike järjesti ”Kukkavirta 188” -tapahtuman, jossa ”kunnioitettiin puukotuksen uhreja” muun muassa kainalotuulettamalla. Kyseessä ei ollut kunnioittava muistotapahtuma, vaan uhrien kuolemalla ratsastava natsistinen ja äärinationalistinen keppihevostemppu, mistä myös heidän kantamansa ”White lives matter” -lakana kertoi. En itse koe kansallissymboliikkaa järin tärkeänä, mutta kyllä näkisin silti, että natsitervehdyksen tekeminen Suomen lippu toisessa kourassa on jonkinlainen maan ja lipun häpäiseminen.
Kylttini mielenosoituksessa
Turun Sanomat kirjoitti aiheesta varsin väheksyvään tyyliin, kutsuen kansallissosialismia vastustavia mielenosoittajia ”toiseksi ääripääksi” sekä allekirjoittaneen puheenvuoroa natsipahoinpitelystä kokemukseksi ”kansallismielisten” väkivallasta. En puhunut kansallismielisyydestä. Puhuin pahoinpitelystä, jonka uhrina olin itse viisi vuotta sitten ja josta en ole halunnut puhua aiemmin julkisesti, koska pelotti liikaa.
FB:ssä pyörivä screenshot TS:n uutisnostosta, tekijä tuntematon
En kuulu ”ääriryhmään”. Kuulun siihen varsin tavallisten ihmisten ryhmään, johon kuuluvien ajatuksiin kuuluu mm. se, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihonväristä riippumatta. Seuraa siis editoitu puheenvuoroni Turku ilman natseja -tapahtumassa eilen – poistin mm. kirosanoja, jotka tunteessa lipsahtivat mukaan puheeseen:
”Elettiin vuotta 2015. Puheet ”maahanmuuttajatulvasta” tai ”-aallosta” olivat aktiivisina, ”isänmaalliset” pikkuämpärit keksivät kaikennäköisiä kepposia, kuten sen, että paskoivat ikkunoita vastaanottokeskuksista, lähettelivät pommiuhkia ja yrittivät sytyttää tulipalojakin. Muistan sen hetken, kun mulla soi puhelin ensimmäisen kerran asiaan liittyen – oli keskiyö ja kevät, rankkasade. Haloo? vastaan puhelimeen. Bussilastillinen ihmisiä on saapumassa Turun bussiasemalle. Asemarakennukseen ei pääse, siellä on lapsia, vettä tulee kuin Esterin ahterista ja vastaanottokeskus Pansiossa on aivan liian kaukana, jotta he voisivat kävellä. Sullahan on auto?
Ajoin, ajoin ja istuin hiljaa. Mediassa virkavalta pohti kuskaamisen rikollistamista. ”Ihmisten salakuljetusta”. Ajoin ihmiset parinsadan metrin päähän keskuksesta ja ilman yhteistä kieltä yritin selittää, että menkää, kävelkää sinne, älkää kertoko musta, shh. Shh.
Mä en kerro tätä sen takia, että mä olisin sankari. Mun nimi on Panda Eriksson ja mä olen väkisinkin haluamattanikin rasisti, sillä minä olen kasvanut valkoisen meren keskellä, valkoisten ihmisten ympäröimänä pienessä kylässä, jossa n-sana oli hauska läppä. Rasisteja olette todennäköisesti tekin, jokainen teistä, valkoinen tai ei, koska koko maailma ja sen historia on rakentunut valkoisen ylivallan varaan. Orjuus. Kolonialismi. Syrjintä. Väkivalta. Vähemmistöviha, joka kohdistuu kaikkeen ”epänormatiiviseen”, ei-haluttuun.
Niin väkivallasta? Kelataan eteenpäin kesään 2015. Olen kuskina matkalla antirasistiseen mielenosoitukseen Pansioon, auto täynnä kavereita. Poliisi pysäyttää meidät ja kysyy mitä aiomme tehdä – on myönnetty lupa rasisteille pitää mielenosoitus Pansion vastaanottokeskuksen vieressä. Pakolaisia vastaan. Ihmisoikeuksia vastaan. Mitä me vastamielenosoittajat tullaan sinne riehumaan? Päästään paikalle. Astun autosta ja kumarrun, koomisen dramaattisesti, paniikissa, kun ääni kaikuu parkkipaikan halki. Sieg heil. Sieg vitun heil. Turussa, herran saatanan vuonna 2015. Siihen asti olen pitänyt pikkunassukoita pikkunassukkoina, vähän tragikoomisina historianörtteinä, mutta kohdatessani elämäni ensimmäisen ei-ironisen kainalotuuletuksen livenä meinaan paskoa alleni, kun ymmärrys iskee mua naamaan kuin tiili. Nää tyypit on pesunkestäviä kansallissosialisteja. Nää on vittu natseja oikeasti.
Pääsemme porukalla liikkumaan miekkarialueelle. Pienet lapset ovat kiivenneet jonkunlaisen jätskikiskan katolle ja heittelevät meitä, minua, kivillä ja kananmunilla, mitä oletettavasti heidän vanhempansa ojentavat heille. Ymmärrän, että näille muksuille tämä on hauska vitun leikki. Katotaan kuka saa eniten pisteitä, kuka osuu suvakkia hienoiten? Tuntuu samaan aikaan epätodelliselta että jotenkin heränneeltä. Tämä on se uusi todellisuus, tämä on hauska leikki.
Olen jo lähdössä miekkarista parin kaverin kanssa. Meitä kuvataan jatkuvasti – kaveri oli sillä jyväskyläläisen natsin mustalla listalla, joka vuosi nettiin aiemmin, joten olemme vetäneet huivit kasvojemme suojaksi. Olemme jo lähellä autoa, kun huomaamme, että parkkiksen puskissa kaljoitteleva jengi nuoria miehiä seuraa meitä. Pulssi nousee. Vatsahapot polttavat kurkunpäätä. Sitä tunnetta ei voi kuvitella päässään, kun tajuaa, että on valinnut väärän reitin – että vastassa on umpikuja ja että sinä olet sen ja viiden juopuneen kainalotuulettajan välissä.
Kuva: Sonja Siikanen/Sapfograf
Mä olen suoran toiminnan ihminen. Hoitsuna se on nykyään mulle ammatillisen ylpeyden aihe, että mä osaan reagoida, osaan toimia. Mut siinä kohtaa mä tilttaan, mä tilttaan aivan totaalisesti. Kaverini käskee tiukalla äänellä avata puhelin. Yhden kaverin kimpussa ollaan jo. Ehdin näppäillä 112 ja sanoa ”olen Pansion S-marketin parkkipaikalla, natsit vetää meitä turpaan” ennen kuin tajuan, että hengitykseni ei toimi kuten pitäisi. Se videointisuojaksi tarkoitettu huivi on nyt vedetty alas kaulalleni, ja eräs mies repii huivia taaksepäin. Mä sanon, oman muistikuvani mukaan lähinnä rehellisen hämmentyneesti vaikkakin henkeä haukkoen hätänumerohenkilölle, että minua yritetään kuristaa. Hämmentynyt, koska en ymmärrä, että tällaista voi tapahtua oikeasti suojatussa kuplassani. Elän turvallisessa pikkukaupungissa, ei täällä natsit yritä kuristaa.
Blackouttaan hetkeksi ja kun havahdun, minut on heitetty autoa vasten, tämä mies on päästänyt minusta irti ja ystäväni makaa maassa. Hänen kaverinsa, 4 kpl, kuvaavat jatkuvasti tilannetta, joku niistä yrittää kaataa kolmannen kaverin. Ystäväni on taklannut natsin, ja hän on paiskonut tämän maahan, näin ollen päästäen minusta irti. Kova taklaus on hämmentänyt miestä niin paljon, että ehdimme pois sieltä autojen takaa niin, että olemme ihmisten näkyvillä, ennen kuin tämä sankari ja hänen pienet ystävänsä ehtivät perään. Adrenaliinin rauhoittuessa käy ilmi, että ystäväni pelastaessa henkeni natsi mursi häneltä kylkiluita – lääkäri ei osannut sanoa miten monta.
Tässä tarinassa on kaksi viestiä. Ensimmäinen on tarinamme pää-ämpärille, jonka kanssa käytiin käräjillä ja joka joutui istumaankin: Odotan vielä korvauksiani ja lisäksi: Joka ikinen natsi voi painua niin kauas Turusta, Suomesta, pohjoismaista, Euroopasta ja maan päältä, että valovuodetkaan eivät riitä mittausyksiköksi.
Toinen viesti on kaikille tolkun ihmisille, poliitikoille, virkamiehille, median edustajalle ja somessa keskustelijalle: tältä näyttää modernin Suomen moderni uusinatsismi. Mä meinasin menettää henkeni sille, älä kehtaa sanoa mulle, että meillä ei ole natseja Suomessa ja että ”pitäisi pystyä dialogiin”. Mun ”rikos” oli kävellä poispäin antirasistisesta miekkarista – ja mä olen valkoinen, enkä edes heidän mielenosoituksensa aiottu, alkuperäinen kohde. Jokainen vähemmistöön kuuluva, jokainen joka ei niele heidän vihaideologiaansa, on potentiaalinen seuraava uhri.
Natsismi on vihaa ja väkivaltaa, ei mitään muuta. Ei natseja Turkuun, ei natseja minnekään. Sieg fail, ämpärit.”
Screenshot Kukkavirta-striimistä: Seppo Lehto tekee natsitervehdyksen ja pitää ruusua toisessa kädessään. ”Uhrien kunnioittamista” tämäkin.
Puheen jälkeen meininki jatkui hyvänä: Oli hyviä puheenvuoroja ja musiikkia. Ihmettelin kovasti sitä, mitä striimistä näkyi: Siinä, missä Vanhalla suurtorilla oli hyvä meiniki, ”toisella ääripäällä” oli ilmeisesti loppunut jaksaminen peittelyyn. Kuva ”rauhanomaisesta, kansallismielisestä” herra Tillasesta ilmestyi striimiin, valtava hakaristi selässä, Turun kaupungin istutuksesta kukkansa striimissä nappaamassa – sillä mitäpä niitä hankkimaan, kun voi varastaa ne kaupungilta heittääkseen ne jokeen?
”Paskapussi-Tillasenakin” tunnettu henkilö yritti heittää Hki Pride -kulkueessa sitä itseään osallistujien päälle joitain vuosia sitten ja kiinnioton yhteydessä häneltä löydettiin, no, paskapussi. Tästä siis nimi!
Mikäli tämä kansallissosialististen symbolien riemu ei vakuuta sinua, lukijaa, siitä, että Suomessa on natseja, niin en välttämättä oikein osaa enää auttaa. En tiedä, missä näiden bunkkerit on, eikä liiemmin kiinnosta: Kuten kerroin hyvässä keskustelussa poliisin kanssa eilen, en ole liikkeellä riehumismielessä. En kannata väkivaltaa, enkä edes viitsinyt huudella mukana natsit jokeen -huudossa: vesistöterveys kiinnostaa, enkä jotenkin edes retorisena tehokeinona jaksa kannustaa suoraan väkivaltaan. Nassukoita ehkä ilahduttaa tieto siitä, että tästä syystä minua sanotaan jopa oman ”antifa-kuplani” sisällä kermaperunanössöksi ❤ Tästä myös samalla terveiset poliisipikkuserkulleni, joka aina välillä on huolestunut turvallisuudestani niin, että hän juttelee aiheesta panikoivan äitini kanssa: Antifasistit eivät halua mellakkaa. Haluamme, että valtio lakkaa salonkikelpoistamasta rasismia, natsismia ja vihaa ja ihmettelemme, miksi helvetissä se ei tapahdu, vaikka jengi vetää Turun kaduilla hakaristit selässä ja kädet 45 asteen kulmassa.
Kuvassa esim. Tillanen hakaristipaidassa, useita kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäseniä (Blood & Honour -natsipaita) ja koko PVL:n johtaja Antti Niemi oikealla.Kuva on Rajaton vimma -nimimerkin Flickrissä julkaisema.
Väkivallan sijasta näkisin siis mielelläni, että poliisi siivoaisi nämä luonnonkappaleet pois roskaamasta kadulla. Runsas mellakkavarustettu poliisikatras toki aiheuttivat minulle iloa, kun taputtivat ”Ei natseja Turkuun!” -huutojen rytmiä virka-aseitaan vastaan seisoessaan muurina meidän edessämme Uudenmaankadulla, mutta se vihaliike löytyi sieltä selän takaa ja sen edustajat kantavat työnantajanne, valtion, lippua. Vaikka poliisi ajattelee tekevänsä ”vain työtään”, pysyvänä neutraalina, niin tämä sieg fail -perseily mahdollistetaan sen avulla, että poliisi on leikissä mukana.
Kiitän toki heitä poliisiyksilöjä, joiden kanssa kävin hyvät keskustelut ja jotka asenteellisen ensikohtaamisen jälkeen olivat oikein ystävällisiä ja kohteliaita (tämän pitäisi olla lähtökohta, poliisin työ on asiakaspalvelutyötä). Ehkä kannattaisi useamminkin jutella ihmisten kanssa ja miettiä sitä, miksi ihmisten luottamus virkavaltaan on niin hakusessa? ❤ Ja jättäkää ne koirat pois jatkossa. Kuuma, hälyinen ympäristö ei sovi koiralle ja suretti katsoa sitä koulutettua ylivireystilaa, jossa nämä söpöliinit olivat – vaikka ilahduttihan sekin, kun yhden koirulin huomio herpaantui ja hän meni aivan tiloihin, kun ohi kulki suloinen puudeli :’)
Screenshot.
Viimeisenä hassunhauska ”Kansallisnuorten” tempaus Taidemuseonmäessä, jossa Lenin-patsas on saanut perinteisen terva-/höyhenkäsittelyn. Ennemmin toki ilkivaltaa kuin väkivaltaa, mutta sitä on helppo valahtaa sellaiseen ”jos nuorisomme on tulevaisuus niin…” -ajatteluun näiden maamme tulevaisuuden sankarten kanssa. Jos tämä on toinen ääripää, niin ehkä olen ihan mielelläni median mielestä ääriliikkeen edustaja. Antifa näyttäytyy nimittäin tämän valossa varsinaiselta Mensalta näiden kansallismielisten lapsinerojen rinnalla.
Korona saapui ja yllätti autoilijat, katso kuvat! Paitsi tämä ei ole lumi eikä iltajournalistinen lööppi. Tuntuu aivan uskomattomalta, miten nopeasti sitä on tottunut tilanteeseen. Toisaalta pelkää kutakuinkin joka aamu herätessään, että maailma on loppunut.
Kuten olen kertonut olen vaihtamassa alaa ja opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi AMK:ssa. Taisin istua Handledning och eHälsa –tunnilla, kun koronavirus nousi ensimmäisen kerran isosti keskusteluun. Joku oli lukenut uutisista, että tällainen virus on nyt oikeasti iso juttu saapuessaan Suomeen. Mehän olemme sikäli etuoikeutettuja Suomessa, että kaukaisen lokaatiomme, hyvinvointivaltiomme ja pienen väestömme myötä emme välttämättä koe vastaavanlaiset sairaudet järin dramaattisina täällä. Hoitoa on saatavilla, on kurjaa että maailmalla kuollaan, voisihan sitä muistaa pestä ne kädet. Me hoitsuopiskelijat emme kuitenkaan pystyneet puhumaan potilaan ohjaamisesta siellä tunnilla, vaan vuorotellen nostimme esille kysymyksiä, esitimme teorioita, pohdimme käytäntöjä. Opettaja yritti rauhoitella, netissä uutispalvelut oksensivat koko ajan uusia lööppejä ja pian pandemia oli tosiasia. Seuraavan viikon tunnit siirrettiin ”väliaikaisesti” ja osittain verkkoon, sitten kaikki oli siirretty verkkoon, sitten kampus oli suljettu. Olen itse ollut vallan tyytyväinen amk:ni, Novian, toimintaan. Info on kulkenut asiallisesti ja ajallaan ja koko ajan on viitattu viralliseen, tutkittuun tietoon.
Myös työpaikkani suunnalta tieto on kulkenut napakasti ja hyvin. Aika nopeasti loppui kuitenkin työt. Minä nollatuntityöntekijänä olin tietysti ensimmäisten joukossa, jolle ei enää järjestetty vuoroja – sittemmin kuulin, että myös vakkareita oli lomautettu. Suuri epävarmuustekijä oli huhtikuun puolessavälissä alkava harjoittelujakso ikäihmisten palveluyksikössä. Ikäihmiset ovat tunnetusti suurinta riskiryhmää, päästäisikö yksikkö minut edes ”töihin”? Näillä näkyminen olen menossa harjoitteluun ja odotan sitä innolla.
Tiedän, että tällä hetkellä duunia tekevät lukuisat (tulevat) kollegat, jotka ovat siellä ulkomaailmassa meidän takia. Vähintä mitä voimme tehdä on pysyä sisällä – heidän takia joo, mutta itsemme myös. Asetin siis itseni aika pitkälti heti uutisten saavuttua vapaaehtoiseen (pseudo-)karanteeniin. Tyttöystäväni asuu naapurissani, joten olemme viettäneet aikaa yhdessä ja sen lisäksi ”koronaperheeni” kanssa on tullut ulkoiltua. Koronaperhe on termi, joka parodioi queerteoriasta ja -aktivismista tuttua termiä ”chosen family”, eli valittua perhettä. Tämä viittaa niihin ihmisiin, jotka valitsee läheisikseen elämässään. Joillain tämä on biologinen perhe, monilla se koostuu muista ihmisistä, kuten ystävistä, kumppaneista jne.
Koronaperheeni koostuu parista ihmisestä, jotka ovat toimineet samalla tavalla, kuin minä itse, eli ovat heti menneet vapaaehtoiseen karanteeniin. Olemme kaikki noudattaneet perustavanlaatuisia hygieniakäytäntöjä, pesseet käsiä saippualla väh. 20 sekuntia, käyttäneet käsidesiä mikäli pesumahdollisuutta ei ole ollut, sekä pysytelleet kotona. Lisäksi olemme välttäneet läheisempää kontaktia yhdessäollessamme. Elbow bump on tullut tutuksi tervehdykseksi. Koska olemme kaikki säilyneet oireettomina ja sopineet näistä toimenpiteistä, olemme myös nähneet social distancingistä huolimatta. Olemme käyttäneet autoa, ei ollenkaan julkista liikennettä. Kaikki ovat, kumppaneineen, tehneet töitä/opiskelleet kotona käsin. Aika usein ohjelmassa on ollut luonnossa liikkuminen, mitä voi tehdä myös turvavälin päässä toisistaan.
Seuraa siis pari vinkkiä siitä, mitä voi tehdä Turun seudulla koronan aikaan. Suomen olosuhteissa etenkään korona ei selviä ulkona, joten luonnossa liikkuminen on mitä turvallisinta puuhaa, olettaen että siihen ei sisälly läheisyyttä muiden ihmisten kanssa. En myöskään väitä, että ”koronaperhe” on turvalliseksi todettu tapa, mutta itseni kohdalla tämä oli pakollinen myönnytys, sillä tälle ekstrovertille pääkoppa olisi räjähtänyt jo aikoja sitten, jos ei olisi ollut minkäännäköistä ihmiskontaktia. Lisäksi tiedostan, että on etuoikeus voida käyttää autoa ja jäädä kotiin – samalla, kun monet tietysti kärsivät valtavasti siitä, että on jäätävä kotiin, puhumattakaan taloudellisesta haitasta mitä tämä aiheuttaa yhteiskunnallemme. Kuitenkin, tässä kohtaa on parempi pitää huolta itsestään mahdollisimman hyvin. Olemme kaikki arvokkaita ja meitä kaikkia tarvitaan, kun jälleenrakentaminen alkaa.
Yksi ehdoton uusi ykkösmestari on Turun Katariinanlaakso ja sen yhteydessä oleva luontopolku. Se on luonnonsuojelualue, joka koostuu lehtosaarekkeista (jalopuita), kallionalusmetsästä, männiköistä ja kedoista. Lisäksi siinä on upea kallioinen ranta niittyineen. Olen saaristosta kotoisin ja veri vetää jatkuvasti veden äärelle, joten heittäydyin heti kaislikkoon innolla. Lisäksi maastossa kiipeily tuntuu kivalta ja Katariinanlaakso on sikäli helppo, että monessa paikkaa näkyy pienet polut. Ei tarvitse siis olla järin hyvässä kunnossa selvitäkseen korkeimmalle kalliolle, ja näkymä on järjettömän upea palkinto, etenkin ilta-auringon aikaan. Alueella on runsaasti kuolleita puita, isoja kiviä yms täydellistä valokuvausrekvisiittaa, kuten tämänkin postauksen joistain kuvista näkyy! Metsässä liikkuminen on tutkitusti terveellistä ja tässä melkeinpä tuntee verenpaineen laskevan stressitasojen kanssa.
Toinen kestosuosikkini on Pomponrahka, valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaankin kuuluva alue, jossa ilmeisesti yli 1/3 kaikista Suomessa tavatusta 600 hämähäkkilajista elää. Älä anna tämän pelottaa, ne eivät sinusta ole kiinnostuneita. Pomponrahkan ja Turun lentokentän lähellä olevan huoltoterminaalien (?) välissä on pieni alue, jossa on purettu talo ja sen pirstaloituneet ikkunat, epämääräistä metalliroskaa (kuten hienoja kylttejä!) sekä vanhoja lentokoneportaita. Täälläkin tuli kuvattua jokseenkin apokalyptisiä kuvia luontoretken yhteydessä.
Minä rakastan rakastan rakastan pitkospuita. Niissä kiteytyy niin moni hyvä asia lapsuudenkotini maisemista, soista, luonnosta, ihmisyydestä, ah. Heittäydyn aina melkein jotenkin nostalgiseksi, kun pääsen Pomponrahkaan kävelemään pitkospuilla. Yhden retken olen tehnyt myös myöhään ilta-aikaan otsalampun kera. Se on jotenkin aavemaista, kaikki oli niin kovin hiljaista, joten lauloin Let it Go’ta ja Total Eclipse of the Heart’ia täysin rinnoin. Jossain vaiheessa sammutin otsalampun ja kävelin kuunvalossa tuttua reittiä ja nautin siitä, että maailmassa on jotain näin puhdasta. Tunsin myös valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen sattunut syntymään alueelle, jossa olen voinut kasvaa puiden seassa, sammalten pehmeyttä tunnustellen, kivillä hyppien ja saniaisia ihaillen. Olen kiitollinen siitä, että olen kasvanut arvostamaan metsää ja kallioita ja että voin nyt nauttia näistä, vaikka maailma on rikki, Suomessa poikkeustila ja pandemia ja kaaos.
Aina ihana Kurjenrahka edellyttää myös auton käyttöä, mutta siinä voisikin sitten senkin edestä viettää aikaa. En ole ikinä yöpynyt siellä, mutta moni reitti on tullut tutuksi ja etenkin vaihteleva maasto ilahduttaa. Siinä on jotain eläimellisen iloista, kun juoksee alas metsäpolkua, väistellen juurakoita ja lätäköitä ja joka paikassa tuoksuu vihreä. Eikä vielä ole edes kesä!
Myös Luolavuoren kalliot ja Luolavuoren pääluola ovat tulleet (pseudo-)karanteenin aikana tutuksi. Jos sinun kuten minunkin nuoruuteen kuului vahva Lord of the Rings -kausi, tulet arvostamaan tätä aluetta, sillä kivilohkareelta toiselle hyppääminen on todellakin köyhän henkilön sormuksenpalautusretki. Luola itsessään oli mielestäni myös aivan käsittämättömän hieno ja sinnehän ryömin, 30 m sisään, vaikka olin ensin sitä mieltä, että taitaa jäädä etäihailuksi.
Myös Ruissalon luonnonsuojelualueen kauneudet ovat aikaisemmin jääneet aivan liian vähälle huomiolle. Ruissalo on jotenkin ihan eri paikka keväällä, kuin kesällä. Klorofyllinvihreä kesähehkutus on, joo, ihan jees, mutta jotenkin jokin minua viehättää tässä mudantäytteisessä, beigessä ja ruskeassa maailmassa tällä hetkellä. Etenkin, kun sinivuokot puskevat väkisinkin läpi (ja jo maaliskuun alussa!) ja muodostavat jotenkin todella lohdullisen väriparin mutaisen maan kanssa.
Olen myös suunnitellut retkiä muualle, ja Turun kaupungin nettisivuilta voi tsekata esimerkiksi kaikki alueen luonnonsuojelualueet.
Yritän tällä päivityksellä oman koronameininkini keskeltä siis sanoa, että mikäli olet oireeton niin voit todellakin, myös valtion suositusten mukaan, mennä ulkoilemaan ja näin ollen pitää itsestäsi huolta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itse kamppailen esim. niin treenimotivaation kuin tylsistymisen kanssa, mutta luontoretki ratkaisee molemmat ongelmat. Kyllä, mietin ihan todella paljon sitä, miten käy pienyrittäjien ja pätkätyöntekijöiden ja ystävien ja läheisten ja minun itseni. Monen meidän freelancerin, nollatuntityöntekijän ja keikkaduunarin työt loppuivat kuin seinään, monille tuli Kela joko uudestaan tutuksi tai eri tavalla tutuksi, lainsäädäntö rupesi kiinnostamaan kun valmiuslaki saapui, ravintolat ja baarit menevät kiinni, konkurssiuutisia ja yt-neuvottelu-uutisia kuulee aivan liian usein, itkettää ja ahdistaa ja samaan aikaan ihailen Sanna Marinia ja hänen hallitustaan todella paljon siitä, miten asiallista ja skarppia viestintää kansakunnalle on tullut. On todella outo tunne voida luottaa hallitukseen etenkin erään taannoisen kepulaisen fiaskon jälkeen. En voisi edes kuvitella miltä se setärivi näyttäisi siellä puhujanpönttöjen takana.
Silti – tai ehkä juuri siksi – tällä hetkellä tärkeämmältä tuntuu se happi ja se liike ja se kalliometsän vihreä ja ruskea ja harmaa. Koska nyt jos koskaan tuntuu elintärkeältä pitää mieli vireänä ja itsensä kunnossa, jotta tätä helvetin kaaosta jaksaisi. Ja jos ei tee yhtään mieli mennä metsään niin hey – ei ole pakko tykätä! Äläkä muutenkaan odota itseltäsi liikoja. Sinun ei tarvitse suorittaa karanteenia tai poikkeustilaa. Tee ne välttämättömät asiat ja sen lisäksi voi sitten fiilispohjalta keksiä muuta tekemistä. Sulje vaikka tämä ärsyttävä luontohehkutus ja keitä teetä, niin minäkin teen, kun uutisfeedi käy liian kuormittavaksi!
Turussa alkaa tänään Stop! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja, ja minulla on ilo ja kunnia olla yksi kampanjakasvoista! Ihmisoikeusliiton, Turun seudun joukkoliikenteen Fölin ja Turun kaupungin kampanja kannustaa toimimaan ja tukemaan uhria silloin, kun huomaamme jonkun kohtaavan häirintää tai syrjintää. Lue omat kommenttini täältä ja tsekkaa nettisivuilta myös vinkit puuttumiseen.
Joukkoliikenne kuuluu kaikille – syrjinnän päätepysäkki on tässä ja nyt.
Johan on vierähtänyt tovi viime tekstistä! Olen pitänyt aktiivisesti yhteyttä ihmisiin Facebookin ja Twitterin kautta, ja nettisivut pääsivät hiukan unohtumaan.
Kesäkuussa kävin Norjassa, kun Barn- och likestillningsdepartementet (eli the Ministry for Children and Equality, aika hauska kombo!) kutsui minut puhumaan vihapuheesta (ks videolinkki!). Ehdin myös käydä Sideways-festareilla translakitiimin kanssa ja uusi sukupuolitemppuratamme oli supermenestys! (kuva alla; en valitettavasti muista kuvaajaa). Juonsin myös keskustelun aiheesta samaisilla festareilla (ks videolinkki!)
Turun valtuuston työ alkoi ja niin ollen myös Feministisen puolueen Turun toimintaryhmän varjovaltuustotyö. Helsinki Prideillä oli mm Legal Gender Recognition in the Nordic Countries -keskustelu ja on pakko sanoa, että on aina yhtä kuumottavaa kritisoida ”järjestelmää”, kun ”järjestelmä” nousee ylös ja toteaa olevansa ”kai sitten se portinvartija, mistä puhuitte”. I en kolumn för Stiftelsen Pro Artibus skriver jag i juni:
Min feminism funderar: Vad kan jag säga om makt som en vit, relativt medelklass högt utbildad icke-binär finländare med kroniska sjukdomar? Den utgår från att kön inte går att separera från andra kategorier. Det är otroligt svårt på en praktisk nivå. Jag inser vilka privilegier jag har när jag skriver kolumner på en MacBook på kaféer där jag dricker sojalatte med veganvänlig vitchokladsirap.
Vi – tillsammans med CampusSport i Åbo, råddade till på kampus då vi smällde upp bättre toasymboler och det fixades ett könsneutralt omklädesrum. Upea, maaginen valokuvaaja Sonja Siikanen aloitti Suomi 100 -projektinsa ja kuvasi esimerkiksi Eva Biaudetin, Pekka Haaviston, Minttu Mustakallion, Pelle Miljoonan, Antti Holman – ja minut näin:
Heinäkuussa kirjoittelimme lausuntoja, mielipidekirjoituksia ja muuta transpropagandaa Trasekin kanssa (esim tämä). Puuhailin Turku Prideä (tietämättä vielä, että tulisin jättämään organisaation tämän vuoden Priden jälkeen, yhyy!) ja transasiaa. Kävin ensimmäisissä homohäissäni (kera äärimmäisen kauniin tyttöystävän), kun hyvät ystävämme menivät naimisiin ❤
Aloitin uuden tutkimusprojektin, Living with hiv in Finland. Haastattelen siinä Suomessa asuvia, hiv-positiivisia, miesten kanssa seksiä harrastavia miehiä! Vielä muuten mahtuu mukaan, jos sinä satut kuulumaan kohderyhmään!
Elokuussa vein kummalapseni Lintsille ja se oli aivan mahtavaa. Kävin Tukholman Prideilla kutsusta vetämässä paneelikeskustelun Queer Remembering – kiitos tästä mahdollisuudesta. Kävin myös Aboagorassa puhumassa sukupuolen moninaisuudesta yhdessä hyvän ystäväni Viima Lampisen (Seta ry) kanssa ja kirjoitin uuteen Solidaarisuuskalenteriin (ei ole vielä julkaistu, tilaa se täältä!). Ja niin, ostinhan minä asunnonkin. Turusta. Se lähti täysin käsistä: glitter-/hilemaaleja, viidakkotapettia, feikkikukista tehty paneeli, katosta roikkuvat kukkahyllyt, uusrenesanssisohva, itse ”entisöity” työpöytä ja kasveja, kasveja, kasveja EVERYWHERE! Lakkasin kynsiä tosi ahkerasti ja femmeilin, kunnes remppa vaati veronsa ja kaikki kynnet olikin katki.
Sitten olikin jo Turku Pride ja siitä voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta tyydyn toteamaan, että olipahan älyttömän rankka työrupeama, mutta älyttömän onnistunut ja hyvä meininki tapahtumissa! Päätin kuitenkin Pride-viikon jälkeen, että kaipaan vähän taukoa ja Turku Pride todennäköisesti vähän taukoa minusta, joten ”irtisanouduin” ja ilmoitin, että en ole käytettävissä Turku Pride 2018 -tapahtumaviikkoa varten. Se oli raskas, mutta hyvä päätös. Totuus on, että vaikka tässä luettelen kivoja asioita, niin olin Priden jälkeen todella uupunut ja pelkäsin jopa burnoutia. Olin kotona, rauhassa, teekupin ja kirjojen ja kissojen ja silhuettiristikoiden kanssa aika pitkään ja olen edelleen toipumassa ja yritän priorisoida ja tehdä fiksumpia valintoja. Minulla on kuitenkin hauskoja uutisia: Sain Taiteen Edistämiskeskukselta apurahaa (tai siis, Turun kaupunki sai), joten voin jatkaa työtäni esteettömyys- ja saavutettavuuskonsulttina projektissa 2.0. Lisäksi aloitan yhteistyön Ekvalitan kanssa, mikä tuntuu TODELLA jännältä!
Syyskuussa SNÄPPÄSIN! Minä! Dinosaurus! Kyseessä oli Sakki ry:n ja SLL ry:n Puhutaan Panemisesta-kampanja. Käsittämättömän hauskaa ja toivon mukaan hyödyllistä. Lisäksi julkaistiin kuukauden aktivisti -juttu Amnesty Internationalin lehteen minusta ja kehotan siinä menemään Vinokinoon! Julkaistiin myös kuvat Näkymätön Sukupuoli -kirjasta, jonka release date valitettavasti siirtyi ensi vuoden puolelle. Upea kuvat otti Jenni Holma enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan kirjaa!
Upea hollantilais-italialainen taiteilija Baukje Spaltro yllätti totaalisesti, kun hän mailasi ja kertoi maalanneensa minusta kuvan taideprojektiinsa, missä hän tulkitsee ”paikallisia ritareita”, ihmisiä, jotka ovat mukana määrittelemässä Turun identiteetin. Olin todella otettu siitä, että sain nimikkeen ”Aura knight” tämän seuraavan kuvan myötä. Sopivasti nimittäin tuli uutiset siitä, että sain paikan Turun kaupungin vammaisneuvostosta.
Tässä lyhyt recap minun kesästäni! Paljon paljon paljon kiitollisuuden aiheita, KIITOS kaikille! Tukemisesta, mahdollistamisesta. Siitä, että olen saanut olla myös väsynyt, rikki, uupunut, pettynyt, vihainen, surullinen ja että minua on tsempattu silloinkin, kun on ollut totaalinen luuseriolo eikä ole tehnyt mieli mennä sänkyä kauemmas julmaan maailmaan. Kaikki ei todellakaan ole ollut yhtä menestystarinaa ja alan huomaamaan ja ymmärtämään sen tärkeyden, että niitäkin asioita tuodaan esille. Tästä esimerkkinä hieno, pitkä ja koskettava ketju Twitterissä joka alkoi twiitistäni Hei, olen Panda ja sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Voin silti hyvin nyt, kun on vihdoin oikea lääkitys. Kuka sä oot? Mikä meno?
Hyvää vappua! Minulla oli tänään kunnia pitää tämän vuoden Turun yliopiston ylioppilaskunnan TYYlikäs vappu -tapahtuman Puheen keväälle ja se meni kutakuinkin näin:
Hyvät Ylioppilaat ja muu juhlaväki! Studenter och festfolk! Pari ajatusta Keväästä
Kevät, symboliikan lempikohde. Olet jälleensyntynyt, valosta nauttiva turkulainen Aurajoen rannassa. Olet väsyneen opiskelijan herääminen, muistutus ehkä nuoruudesta, voimasta, lämmin pehmeä valo vihreän lehvästön läpi suodatettuna.
Lohdutuksesta – siitä, että “kyllä se siitä”.
Olet jalo ja hillitty ja välillä suorastaan epäesteettinen, sillä niinkin paljon kuin me turkulaiset rakastamme jokeamme, niin sen jään alta paljastuu joka kevät roskia, tai pyörävarkaiden luvatun kaupungin lunnaita.
Olet temperamenttinen valtiatar, joka lähettää meidät pyörällä luennolle ja joka pakottaa meidät bussilla kotiin, koska meillä ei ole sopivia vaatteita raekuurossa pyöräilemiseen -ja jos meillä joskus olisikin ollut talvirenkaat alla, niin ne onkin jo vaihdettu pois – sekä pyörästä että autosta.
Muistan lapsena ajatelleeni, että talvi vain pikkuhiljaa muuttuu kevääksi ja sen jälkeen kesäksi, ainoina merkkeinä ne kukkapäiväkirjat, mitä pidimme partiossa. Se joka löysi ensimmäisen leskenlehden voitti tikkarin, valkovuokosta sai jo hienon herätyskellon. Symboliikkaa toki sekin.
Tänä vuonna kevät ilmestyi Turkuun eräs päivä maaliskuussa, korot paukkuen vielä jäistä maata vasten, karjaisten TÄSÄ MÄ NY OON. Oli valoisaa ja lämmintä jo kauan ennen kuin talvi oli suostunut luovuttamaan kunnolla, sillä silläkin hetkellä, kun tämä puhe löysi tiensä paperille katsoin ikkunasta ulos ja näin lumisadetta, joka tuntui tanssivan ja hihittävän hiljaa. Kuten Mokoma sen jo lauloi:
Luulin kinosten jo vihdoin sulaneen
ja valon auringosta tuoneen elämän lahjaksi luoduilleen
Ei luulo tiedon väärtinä voi olla omillaan.
Katsoin sanakirjasta sanan juksaava – på svenska att narras; joku, joka huijaa kevyesti viihdyttääkseen itseään tai saattaa muita harhaan – huumorin varjolla. Totisesti tuntuukin välillä siltä, että satavuotias Suomemme on paikka, jossa meitä juksataan paitsi takatalvien muodossa myös alati muuttuvalla yhteiskunnalla –
yhteiskunta, jonka kevät on tänä vuonna näyttänyt meille aivan parhaat puolensa:
Sen lisäksi, että pajunkissat ja vehreys kutsuivat tänäkin keväänä itsensä Turun keskustaan, tasa-arvoinen avioliittolaki saapui ja meidän yhteiskunnallisia keskustelujamme leimasi sellaiset teemat kuten rakkaus ja ihmisoikeudet ja feminismi.
Haluan ajatella, että oikeuskin tulee aina väistämättä. Se – tai sen puute – on teemana ollut valitettavan läsnä myös politiikassamme. Meidän 100-vuotiaamme, juhlijamme, lähettää alaikäisiä turvapaikanhakijoita sota-alueelle kuolemaan. Meidän 100-vuotiaamme jättää puoliväliriihessä perhevapaauudistuksen lähtötelineisiinsä. 100-vuotiaamme pakkosteriloi ihmisiä sukupuolensa takia. 100-vuotiaassa Suomessa palloitellaan ihmisiä luukusta luukulle, sossusta Kelaan, ja opiskelijat ja vähävaraiset pistetään ehkä nostamaan lainaa, jotta vuokranmaksu sujuisi, sillä on niin kiire, niin kiire, resurssit niin vähissä-
PLING 150 euroa ja kaksi sanaa: sori siitä.
Som skärgårdsbördig hör även båtarna till våren, riggens ljud med rep mot masten, pluppandet och guppandet när isen ger efter och friskt, kallt vatten slår mot strandstenarna. För mig känns det extra passande just nu att vårens första blomma är tussilagon – en otroligt envis växt som kanske inte blommar störst och ståtligast, men som är vacker på sitt sätt. När tussilagon kommer är det säkert att det nog blir vår, för tussilagon är sega och envisa på samma sätt som vi studerande hamnat märka att vi måste vara sega och envisa när vi kastas runt i den samhälleliga soppan.
Det här är mitt hjärtevarma tack till våra studentkårer och studerandekårer som jobbar oupphörligt för vårt allas bästa. Tämä on mitä lämpimin kiitokseni kaikille meidän ylioppilas- ja opiskelijakunnille, jotka tekevät väsähtämättä töitä kaikkiemme eteen.
Sillä valo ja lämpö voittavat kuitenkin aina lopuksi ja leskenlehtiä seuraa sini- ja valkovuokot. Kesä tulee väistämättä, takatalvesta huolimatta. Tuli sitten tänään vielä raekuuroja tai räntäsadetta, niin näemme jo auringon ja pian jo helle saapuu, talviturkki ehkä heitetään, etenkin jos on yllytyshullu tai teekkari,
ja Turku sekä Turun opiskelijaväestö puhkeaa kukkaan. Jos katsot oikein tarkkaan ihmisiä, jotka ottavat aurinkoa jokirannassa pipo vielä päässä, sormikkaat vielä kädessä, niin tulet huomaamaan, että kimallamme kaikki kullan lailla kevätauringossa,
sillä kevät on elämän riemuvoitto eikä kukaan ei tunne tätä vahvemmin kuin opiskelijat.
Me näemme sen saapumisen lopputenttien muodossa, mutta toisaalta myös valmistujaisissa ja skumppalasien heijastuksessa. Me haistamme sen liian pitkään käyneestä simasta ja nurmikon tuoksusta. Kuulemme sen avoimien ikkunoiden läpi linnunlaulun ja ohikulkevien haalariporukoiden iloisena mölinänä. Tunnemme sen – noin 10 yksikköä liian korkealla peruspulssina, kun viimeinen tenttiviikko lähenee loppuaan, mutta noin 60 yksikköä korkeampana, kun vedämme ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen lenkkarit jalkaan ja lähdemme valloittamaan Kupittaata.
Se löytyy yllättävistä paikoista – milloin jonkun hukatun ylioppilaslakin muodossa jonkun vieraan ihmisen kotoa kotibileiden jälkeisenä aamuna, milloin pastellisävyisistä mekoista pikkusisaruksen lakkiaisissa, milloin siitä koiranjätöksestä, jonka sulanut lumi paljasti kotimatkalla olevan puiston laidalta ja johon juuri astuit.
Minulle kevät on sitä, kun voin jättää parvekkeen oven auki yöksi ilman, että joudun nukkumaan villasukat jalassa. Se on takapihan koivun ja sen myötä myös valitettavan allergian herääminen, se on naamansa hautaamista auringon lämmittämään kissanmahaan.
Kevät, olethan jatkossakin muistutuksemme siitä, että kunhan jaksamme pimeän läpi, niin valo tulee kyllä takaisin luoksemme.
Hyvä juhlaväki, kära festfolk. Malja keväälle – en skål för våren – olkoon hän aina innoittajanamme ja muusanamme.
Siivoilen pois paperikasoja, jotka ovat jääneet vaaliajan jäljiltä lojumaan pitkin työpöytää. Käteeni sattui Ryhmä 40 000:n kunnallispoliittinen ohjelma. Halusin tehdä lyhyen postauksen nostaakseni tämän tapetille, sillä haluan varmistaa, että siinä vaiheessa, kun uusi valtuusto aloittaa työnsä niin he ovat myös tietoisia (korkeakoulu-)opiskelijoiden tarpeista. Sinäkin voit tehdä jotain: tsekkaa oma valtuutettusi ja lähetä hänelle esimerkiksi tämä blogipostaus linkkinä.
Nostan ohjelmasta esille etenkin nämä kohdat:
Kaupungin tulee tarjota ja markkinoida palkallisia harjoittelu- ja muita työjaksoja korkeakouluopiskelijoille
Opiskelijoiden ääni kuuluviin – osallistuminen tehtävä helpommaksi (esim. ehdotettu digitaalipalvelupilotin muodossa)
Julkisen liikenteen tulee olla halpaa (opiskelijakortti bussikortiksi, isommat opiskelija-alennukset, opiskelija-alennukset kaikille opiskelijakortin haltijoille (ei ikärajaa)) ja linjoja tarpeeksi (yölinjoja, paremmat linjat kampusalueille ja -alueiden välillä)
Pyöräteitä lisää ja liikennettävä mietittävä niin, että kaavoitusratkaisut ja liikennejärjestelyt eivät suosi pelkästään autoilijoita
Opiskelijaterveyden varmistaminen (iso pelottava sote-uudistus, yh!), myös AMK-opiskelijoille
Mielenterveyspalveluiden parantaminen, en näe muita vaihtoehtoja, kuin resurssien lisääminen
Kuva : Vuoden 2015 koulutusleikkausmielenosoituksesta. Ei kuseteta opiskelijoita enää! Bilden: Från år 2015 protester mot nedskärningar i utbildningen. Vi slänger inte studerande under bussen längre!
Jag städar som bäst bort pappershögar som ligger omkring arbetsbordet efter den långa valkampanjstiden och jag råkade på Grupp 40 000:s kommunalpolitiska program. Jag ville göra en kort post för att boosta frågan, eftersom jag vill försäkra mig om att då den nya fullmäktige kör igång med sitt arbete så är de också medvetna om (högskole-)studerandenas behov. Du kan också göra något: kolla in någon av de invalda och skicka henom t.ex. den här bloggtexten som en länk.
Jag vill lyfta fram speciellt dessa punkter:
Staden bör erbjuda avlönade praktikplatser och andra arbetsperioder åt studerande
Det bör bli lättare för studerande att få sin röst hörd – t.ex. genom en digital service som kunde piloteras hos studerande i Åbo
Offentlig trafik bör vara billigt (studerandekortet som busskort, större studeranderabatter, som alla med kortet kan få ta del av utan åldersgräns) och bättre rutter (mer nattbussar, bättre rutter till och emellan kampusområdena)
Mer cykelvägar – trafiken bör planeras så att den inte bara gynnar bilister
Studenthälsan bör försäkras när stora skrämmande sote-förnyandet kommer, även för YH-studerande
Mer mentalvårdstjänster – jag ser inga andra val än att helt enkelt höja resurserna
Pöly on laskeutunut maahan ja Panda sen mukana. Tässä pienehkö analyysi siitä, miten kuntavaalit 2017 – minun ensimmäiset kuntavaalini – menivät!
Ensinnäkin: 475 x KIITOS! Aivan uskomaton tulos a) yksilönä b) uutena tulijana c) uuden puolueen edustajana! Olen edelleen järkyttynyt ja niin käsittämättömän kiitollinen luottamuksesta. Äänimäärä ei suhteutetun vaalitavan vuoksi riittänyt Turussa valtuustopaikkaan, vaikka se itsessään olikin isompi saalis kuin kellään varavaltuutetulla ja monella valtuutetulla. Turun Sanomissa tuotiin tänään 10.4.2017 esiin, että äänimääräni oli Olavi Mäenpään jälkeen toiseksi isoin, millä ei päässyt läpi. Pienin läpipääsevä äänimäärä oli Merja Lundénin (vas.) 133. Äänivaltiatar oli taas iki-ihana Li Andersson (reilut 6 000 ääntä!), joka oli esikuvani silloinkin, kun vielä olin sitä mieltä, että puoluepolitiikka on nössöintä ikinä. Isoin vaalivoitto Feministisen puolueen Helsingin valtuustopaikan lisäksi meni mielestäni ehdottomasti Vihreille, jotka onnistuivat rikkomaan demareiden ja kokkareiden yli 40 vuotta kestäneen valtakauden Turussa.
Vaalivalvojaisista ❤
Turussa Kokoomus menetti kaksi paikkaa (-2.4 %) viime vaaleista, mutta heillä säilyy enemmistö. Vasemmisto sai ilahduttavat kolme lisäpaikkaa ja Vihreät neljä. Jos SDP haluaa lähteä ajamaan arvoliberaalimpaa politiikkaa, niin Vihreiden kasvun myötä on nyt mahdollisuus punavihreään blokkiin, joka voi murtaa Kokoomusblokin halutessaan. Näen, että tämä on valtavan positiivinen ja upean kehityksen merkki: Suomi on valmis lopettamaan jytkyn valtakauden, avartamaan jälleen maailmankuvaansa ja muistamaan, mitä inhimillisyys tarkoittaa. Toinen merkki tästä on myös se, että julkirasistina tunnettu Olavi Mäenpää putosi valtuustosta. Meillä Turussa on siis ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992 valtuusto ilman Mäenpäätä. Miettikää mistä tämä kielii! Turku voitti sillä hetkellä, kun tämä varmistui. Poliittisessa nelikentässä Turun uusi valtuusto on kokonaisuudessaan lupaavasti arvomaailmaltaan vasemmistoliberaaliuteen kallellaan. Lämpimät onnittelut kaikille valituille ”suvakeille”, ”punavihermädättäjille” ja feministeille! Nostaisin esiin erityisesti Elina Sandelinin, äärimmäisen skarpin vasemmistofeministin ja kokeneen kuntapoliitikon, jolta olen oppinut paljon, sekä Riina Lumpeen, kuorokaverini ja Suomen Ylioppilaskuntien Liiton puheenjohtajan ❤
Turun tilanne kuntavaleissa 2017
Valtakunnallisella tasolla, no, katsokaa nyt itse näitä lukuja. Iloitsen suuresti Vasemmistoliiton ja Vihreiden menestyksestä. Selkeästikin hallituspuolueet joutuvat nyt maksamaan ämpärimäisestä leikkauspolitiikastaan ja todella hyvä niin. Perussuomalaiset menettivät maanlaajuisesti 426 paikkaa ja haluaisin uskoa, että maahanmuuttopolitiikallakin on osuutensa asiassa, vaikka kyseessä taitaa olla laajasti myös PS-äänestäjien tyytymättömyys puolueen talouspoliittisiin ratkaisuihin Kokoomuksen ja Keskustan vanavedessä.
Koko maan tilanne kuntavaaleissa 2017
Itse olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen – sekä omaani, että Turussa ja koko maassa. Tämä on minulle aivan uskomaton äänimäärä ja osoittaa sen, että Feministiselle puolueelle on tilausta ja että meitä uskaltaa äänestää! Olen kuullut todella monelta, että he olisivat halunneet äänestää pinkkiä, mutta pelkäsivät, että tämä olisi hukkaan mennyt ääni. Puheenjohtajamme Katju Aron valtuustopaikka on kuitenkin historiallinen ja tämä on vasta alkua! Esimerkiksi nykyinen vaalivoittaja Vihreät eivät saaneet ensimmäisissä kuntavaaleissaan yhtään ehdokasta läpi ja vasta seuraavat kuntavaalit olivat menestys. Mm. tähän peilaten Feministisellä puolueella on loistavat lähtökohdat. Puolue rekisteröitiin tammikuussa ja tällä raha- ja aikamäärällä tulos on ilmiömäinen. Nämä vaalit olivat vasta alkusoitto feministiselle vallankumoukselle ja ”pinkille sensaatiolle”, ensimmäinen työnäyte.
Feministinen puolue on tullut jäädäkseen. Nyt ruvetaan kunnolla töihin puolueen kasvattamiseksi. Isommat listat, isommat kampanjat ja kampanjatiimit ja isot tavoitteet seuraaviin vaaleihin. Viimeistään eduskuntavaaleissa feministinen vaihtoehto tulee jyräämään aivan toisella tasolla (johan twitterissä pyöri hashtag #pandaeduskuntaan, hehe).
Vaaliaamun kukkakimppu
Haluan kiittää ystävääni Fannya, joka sai minut lähtemään ehdokkaaksi senkin jälkeen, että olin kuudesti kieltäytynyt. Ehdokkuuteni varmistui helmikuun lopussa. Yhtäkkiä oli kuukausi aikaa ja nolla euroa rahaa tehdä hyvä kampanja. Ihanan yksityislahjoittajan panoksen myötä havahduin siihen, että hei, lähdetään sitten tekemään kunnolla, jos kerran lähdetään! KIITOS! En tykkää jättää asioita puolitiehen ja sinä näytit, että minuun uskotaan. Kiitos myös muille lahjoittajille ja tukijoille, teidän avullanne olen jakanut vajaat 5 000 flyeriä (tilattuja hienoja, graafikon tekemiä itse tulostettuja, itse taitettuja ja ei-niin-hienoja, puolueen yleisflyereitä…), kiloittain karkkia, kondomeja, multivitamiiniporetabletteja (älyvälähdys tämäkin, Feminist survival kit -krapulanparannuspakkaus oli mieletön menestystuote!) ja pinssejä. Kiitos myös Nuppu Ervastille, parhaimmalle kampanjapäällikölle, joka minulla on koskaan ollut (olen varma, että tämä kunnianimike säilyisi, vaikka heitä olisi ollut menneisyydessä enemmän!).
Nyt levätään hetki ja esim. palautetaan yksi gradu, kirjoitetaan kolme tilausartikkelia ja silitetään kissoja. Paljon.
Kuva : Vuoden 2015 koulutusleikkausmielenosoituksesta. Ei kuseteta opiskelijoita enää! Bilden: Från år 2015 protester mot nedskärningar i utbildningen. Vi slänger inte studerande under bussen längre! 
Panda Eriksson 