Viime vuosina keskustelu sukupuoli-identiteetistä sekä trans- ja muunsukupuolisten ihmisten oikeuksista on noussut aivan uudenlaiseen rooliin poliittisessa keskustelussa, ei vähiten aktivistien työpanoksen myötä. Vaikka joissain asioissa on edistytty – Suomessa ei esimerkiksi eilen voimaan astuneen translakiuudistuksen myötä enää vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä henkilöltä, joka hakeutuvat juridiseen sukupuolenkorjaukseen – niin täyden tasa-arvon ja ihmisoikeuksien suojelun saavuttamiseen on vielä matkaa.
Näyttää kovasti siltä, että tuleva hallitus ei tule olemaan sellainen, jossa vähemmistöjen asioita ajetaan järin tarmokkaasti, mutta haluan silti sanoa pari sanaa juridisesta sukupuolesta siinä toivossa, että myös siniliberaalit lähtisivät taipumaan kohti transihmisten perus- ja ihmisoikeuksien aktiivista huomioonottamista.
Kuvituskuva: Rowan Heuvel
Suomessahan on tunnetusti tällä hetkellä kaksi juridista sukupuolimerkintää, mies ja nainen. Tämä on haastavaa siksi, että maailmassa on myös ei-binäärisiä henkilöitä, mikä tekee tästä binäärisestä järjestelmästä rajoittavan ja syrjivän systeemin. Ei-binäärisellä tarkoitan tässä muunsukupuolisia, sukupuolettomia ja muita, joiden sukupuoli ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen. Kolmannen, sukupuolineutraalin sukupuolimerkinnän puuttuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että me ei-binääriset henkilöt joudumme valitsemaan kahden väärän sukupuolen väliltä. Suomessa ei ole mahdollista olla ilmoittamatta juridista sukupuolta väestörekisteriin, vaan prosessi on automaattinen. Toki moni muukin lomake vaatii meitä täyttämään sukupuolen binäärin mukaan tai vaihtoehtoisesti se määrittyy sukupuolitetun hetun mukaan. Lähtökohtaisesti juridiset ja byrokraattiset prosessit siis edellyttävät jokaiselta suomalaiselta binäärisen sukupuolen tunnustamista.
Ihmisoikeusnäkökohdat edellyttävät, että yksilöillä on oikeus määritellä oma sukupuoli-identiteettinsä ja -ilmaisunsa. Tämä tunnustetaan kansainvälisessä ihmisoikeusliikkeessä laajalti. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, 6. artiklassa todetaan, että “jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä”. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous lausui vuonna 2015, että ”the Assembly calls on Member States to … develop quick, transparent and accessible procedures, based on self-determination … available for all people who seek to use them, irrespective of age, medical status, financial situation or police record”, eli yleiskokous kannattaa itsemäärittelyoikeutta sukupuoleen.
Yogyakartan periaatteissakin nostetaan esille, että jokaisella ihmisellä on täydet ihmisoikeudet. Ei voi mennä niin, että ei-binääriset ihmiset eivät nauti samoja oikeuksia lain edessä kuin binääriset. Se, että yksilöiltä evätään mahdollisuus tunnustaa muuta kuin binääristä sukupuoli-identiteettiä loukkaa näitä perusihmisoikeuksia. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut tammikuussa 2023, että kolmannen sukupuolen valinnan puuttuminen voi hyvinkin luoda ahdistusta ja kärsimystä sikäli, kuin se tuottaa eroavaisuuksia ihmisen henkkareiden ja identiteetin välille. Asian käsittely loppui siihen, että tuomioistuin totesi, ettei voi velvoittaa kyseistä valtiota kokonaisvaltaiseen lakiuudistukseen, sillä kyseessä on lakisääteinen (“legislative”) eikä oikeudellinen (“judiciary”) kysymys.
Suomi mieluusti tituleeraa itseään tasa-arvon mallimaaksi, mutta tässä asiassa olemme jo jäljejssä: useat maat, ml. Australia, Kanada, Intia, Nepal ja Pakistan ovat ottaneet käyttöön kolmannen sukupuolen virallisissa asiakirjoissa.
Tarkastelen seuraavaksi joitain tavallisia argumentteja, joita kolmatta sukupuolimerkintää vastustavat usein käyttävät:
Väite: Binäärinen järjestelmä on aina aikaisemmin toiminut, minun kohdallani ja minun mummoni kohdalla eikä kukaan miettinyt tällaisia aikaisemmin! Täysin tarpeeton muutos!
Se, että jokin on vuosikausia ollut normi ei tarkoita, että se olisi oikein. On olennaista tunnistaa muutoksia yhteiskunnassa, identiteeteissä ja ihmisten tarpeissa. Nämä muutokset ovat väistämättömiä ja kuuluvat yhteiskuntien kehitykseen.
Väite: Okei, mutta kolmas sukupuolimerkintä olisi hämmentävä ja epäkäytännöllinen, mitä lapsetkin ajattelisivat?
Todellisuus on kuitenkin se, että me ei-binääriset ihmiset olemme jo olemassa. Meidän oikeuksiemme polkeminen ei muuta tätä. Me olemme olemassa ja ansaitsemme sen, että sukupuolemme tunnustetaan ja tunnistetaan. Hyväksyn täysin sen, että tämä on oppimisprosessi, joka ei tapahdu yön yli, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö se olisi tekemisen arvoista. Lapsia tuskin mietityttää yhtään sen enempää mitä minun passissani lukee kuin aiemminkaan.
Väite: No mutta ei-binäärisiä ihmisiä on kuitenkin tosi vähän, ei se oikeuta näin isoon muutokseen.
Ei-binääristen määrä ei ensinnäkään ole vielä edes tiedossa: neutraali vaihtoehto ei olisi tarjolla vain muunsukupuolisille henkilöille. Ryhmän koko ei kuitenkaan ole relevantti, kun kyseessä on ihmis- ja perusoikeudet: jokainen, pieneenkin ryhmään kuuluva ansaitsee tulla tunnustetuksi omana itsenään sukupuolesta riippumatta.
Väite: Kolmas juridinen sukupuolimerkintä ei sovi perinteisiin tai uskonnollisiin arvoihin.
Vaikka perinteet ja uskonnolliset arvot ovat monille tärkeitä, näitä ei voi käyttää oikeutuksena syrjinnälle tai ihmisoikeuksien kieltämiselle.
Väite: Työ naisten oikeuksien puolesta menee hukkaan, jos binääriä rikotaan!
Täydellinen sukupuolten poisto ei ole tavoitteena. Sukupuoli voi olla tärkeä tilastollinen työkalu, mutta me puhummekin nyt sukupuolisensitiivisyydestä, ei sukupuolen täydellisestä eradikaatiosta. Naiserityiselle työlle on edelleen sijaa ja jokainen saa edelleen olla myös nainen tai mies, vaikka jotkut muut saisivatkin olla juridisesti muunsukupuolisia.
Väite: Tulisi tosi kalliiksi ja olisi tosi vaikeaa toteuttaa byrokraattinen ja juridinen sukupuolimerkinnän muutos.
Tunnistan, että voi olla haasteita toteuttaa tämä muutos kaikilla tasoilla, mutta nämä eivät ole mitään mahdottomuuksia. Useat valtiot ovat jo menestyksekkäästi luoneet kolmannen juridisen sukupuolikategorian ja Suomi voi oppia näistä askel kerrallaan.
Esimerkkejä maailmalta tosiaan löytyy: Ensimmäisenä maana kolmannen juridisen sukupuolen mahdollisti Nepal vuonna 2007. Australiassa virallinen kolmas juridinen sukupuolimerkintä oli mahdollinen (2013). Vuonna 2018 Saksassa luotiin kolmas juridinen sukupuolimerkintä. Vuonna 2019 Intia ja Kanada saivat kolmannen juridisen sukupuolimerkinnän. Yhdysvalloissa on useita osavaltioita, kuten Kalifornia, Oregon ja Maine, joissa on kolmas sukupuolivaihtoehto ajokorteissa ja syntymätodistuksissa.
Esimerkiksi Scheim, Perez-Brumer & Bauer (2020) toteavat, että oikeanlaisella sukupuolimerkinnällä varustetut henkilöllisyystodistukset voivat olla transsukupuolisten henkilöiden mielenterveydelle hyväksi. He ehdottavat, että sukupuolen juridisen tunnistamisen tulisi olla tarkasteltava kategoria, kun määritellään transväestön terveydentilaa.
On selvää, että kolmannen sukupuolimerkin käyttöönotto Suomessa on välttämätöntä paitsi ihmisoikeusnäkökulmasta myös oikeudelliselta kannalta. Voi toki pohtia mitä kävisi, mikäli X-merkinnällä varustettu ihminen muuttaisi Suomeen ja saisi suomalaisen hetun. Maailmalta löydetyt esimerkit osoittavat, että on täysin byrokraattisesti mahdollista luoda ja ylläpitää useampaa kuin kahta sukupuolikategoriaa väestörekisterissä ja näin ollen tarjota sukupuolibinäärin ulkopuolella oleville ihmisille mahdollisuus elää omina itsenään. Lainsäädännöllisesti kategoria mahdollistaa myös paremman suojan syrjintää vastaan. On olennaista, että lainsäätäjät ryhtyvät toimiin varmistaakseen, että kaikki yksilöt voivat elää elämäänsä aidosti ja täysin laillisesti omassa sukupuolessaan. Näin toimimalla Suomi voi tosiaan ottaa askeleita kohti tasa-arvon mallimaan titteliä, kaikkien tasa-arvon edistäjänä.
Lähteitä:
Scheim, Perez-Brumer & Bauer. (2020): Gender-concordant identity documents and mental health among transgender adults in the USA: a cross-sectional study. The Lancet: Public Health, 5(4).
Kuvassa taidan olla ehkä 22 tai 23, ja pidän kylttiä, jossa lukee ”Translakiuudistus NYT!”. Olen nyt parin viikon päästä 31 ja pääsin tänään lukemaan Marinin hallituksen esitystä uuteen translainsäädäntöön. En ole tyytyväinen.
Toki olemme STM:n translakityöryhmässä jo saaneet osviittaa siitä, että oli epätodennäköistä, että lapset ja nuoret huomioitaisiin. Jo hallitusneuvotteluissa meidän nuoria käytettiin etenkin Keskustan toimesta vipuvartena. Kepu tunnetusti pettää aina, mutta harmittaa kuulla, että etenkin Demarit ovat hiljaisuudessaan antaneet tämän kaiken tapahtua, Vasemmiston ja etenkin Vihreiden aktiivisesta työskentelystä huolimatta.
Hyvät puolet: -Erotellaan juridinen ja lääketieteellinen, eli ei vaadita enää lääkärinlausuntoa juridista sukupuolenkorjausta varten -Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan
Huonot puolet: -Ikärajaksi jää 18 vuotta, eli lapsi tai nuori ei voi millään tavalla ikinä missään olosuhteissa korjata juridista sukupuolimerkintäänsä -30 päivän harkinta-aika
Menettelyksi on siis ajateltu järjestelmä, jossa hakija laittaa asian vireille hakemuksella DVV:lle, DVV lähettää infopaketin (”Näihin kaikkii asioihin sukupuolimerkinnän muutos vaikuttaa”) ja hakija voi vahvistaa hakemuksensa 30 pv päästä. Käytännön asiaksi jää tietysti nyt sitä mikä hyväksytään ”perustelluksi hakemukseksi”, mutta poliittiset tahot ovat vakuutelleet minulle, että harkinta säilyisi tällä vain ja ainoastaan hakijalla, eikä viranomaisella voisi siis olla mitään syytä evätä hakemus. Harkinta-ajan pituudesta ja muista yksityiskohdista muutenkin neuvotellaan vielä lausuntokierroksen jälkeen tietojeni mukaan, joten tässä voisi olla hyvä kohta lyhentää turhaa odotusaikaa.
Samalla on ilmeisesti tarkoitus voida korjata vanhemmuustermiä (isästä äidiksi ja äidistä isäksi) rekisteriin. Tämä perustuu tässä vaiheessa binääriin, koska väestörekisterissämme on vain kaksi sukupuolta.
Epäselväksi on nyt vielä toistaiseksi jäänyt niin sanottu ”transrekisteri”, eli se, että väestörekisteriin jää sukupuolenkorjaus näkyviin juridisen sukupuolimarkkerin muuttumisen jälkeen. Käsittääkseni tämä on asia, jota käsitellään osana hetu-uudistusta, mutta toistaiseksi asia on siis ennallaan.
Lisäksi esille on noussut pari kummallistakin aspektia, joihin en osannut varautua etukäteen. Yksi näistä on se, että ns. transhoitoasetus kumotaan. Hoitoasetus on STM:n translakiin tekemä asetus, joka määrää esimerkiksi sen, että HUS/TAYS transpoleilla on dipoli sukupuolenkorjaushoitoihin, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yksityisellä puolella ei olla saatu tarjota sukupuolenkorjaukseen liittyvää hoitoa (toki transdiagnoosilla saa reseptit uusittua, mutta sitä ei lasketa enää varsinaiseen transitioon). Hoitoasetus on toisaalta myös toiminut takuuna sille, että jokaisen lääkärin tulee kirjoittaa lääketieteellistä sukupuolenkorjausta kaipaavalle potilaalle lähete transpolille, eli ei saa jättää pyörimään esimerkiksi oman kunnan psykiatriaan tai lähteä edellyttämään, että hoidetaan masennusta tai muuta vastaavaa ennen kuin pääsee transpolille. Järjestöt ovat olleet tässä yksimielisiä: Lähetepakon on säilyttävä, sillä jo nyt huonosti koulutetut lääkärit pistävät transpotilaansa hyppimään ties millaisten renkaiden läpi, ennen kuin se lain edellyttämä lähete kirjoitetaan. Hallituksen esityksessä (s. 38-39) vaikuttaisi olevan kyse siitä, että ollaan halukkaita keskittämään jatkossakin ”osan tutkimuksista ja hoidoista” yliopistollisiin keskussairaaloihin (HUS/TAYS), mutta erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksella, ei erillisellä transasetuksella. Siinä, missä pidän hyvänä, että ainakin julkisella puolella keskitetään hoitoa laadun takaamiseksi, niin pidän huolestuttavana, ettei samalla innolla olla halukkaita suojaamaan läheteoikeutta. Eniten haluaisin nähdä toimivan julkisen järjestelmän, mutta mikäli julkinen järjestelmä ei yksinkertaisesti riitä, niin toki pidän myös perusteltuna, että tässä olisi sama vapaus hakeutua muualle, kuin muussakin terveydenhoidossa.
Ei voi muuta sanoa, kuin että on tää työmaa. Näyttää siltä, että samalla, kuin taistelu lasten ja nuorten oikeuksien puolesta jatkuu, niin joudumme myös piakkoin tilanteeseen, missä pitää tarkemmin taas valvoa potilasoikeuksien toteutumista.
Tässä linkit – tutustu ihmeessä itse, en ole vielä itsekään kaikkea ehtinyt kahlata läpi!
Tänään pääsin lyhyellä varoitusajalla Turun kaupungin varavaltuutettuna valtuustoon asti ensimmäistä kertaa. Oli mukava päästä vihdoin suureen saliin – vaikkakin vain lyhyeksi aikaa, sillä valtuusto oli eilen yllättävän tehokas ja lyhytkestoinen!
Sain kuitenkin tärkeän valtuustoaloitteen tulille yhdessä fantastisen Sara Koirasen kanssa. Olen todella iloinen siitä, että ensimmäinen kaupunginvaltuustoaloitteeni ikinä on juuri tämä: Onhan aiemminkin ”haukuttu” vessa-aktivistiksi. Minkäs sitä transaktivisti juurilleen voi. Aloitteen voit lukea alta.
Aloite sukupuolineutraaleista WC-tiloista kaupungin tiloissa
WC- ja muut hygieniatilat on perinteisesti jaettu ja nimetty binäärisen sukupuolikäsityksen mukaisesti miehille ja naisille. Tämä näkyy myös useissa julkisissa tiloissa, myös kaupungin erilaisissa toimipisteissä ja julkisissa tiloissa.
Miehille ja naisille sukupuolitetut wc-tilat sulkevat ulos sellaisia henkilöitä, joiden sukupuoli ei mahdu binääriseen sukupuolikäsitykseen. Kaikki sukupuolinormeja ulkonäöllisesti rikkovat ihmiset voivat kokea nämä tilat mahdottomiksi tai turvattomiksi käyttää, oli kyse transsukupuolisesta ihmisestä tai ei. Tilanne aiheuttaa turvattomuutta sekä pakottaa ihmisiä käyttämään hygieniatiloja, jotka eivät vastaa heidän sukupuoltaan.
Tässä aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää sukupuolineutraalien wc-tilojen järjestämistä niissä kaupungin tiloissa, joissa sukupuolineutraaleja wc-tiloja ei vielä ole. Sukupuolineutraaleja wc-tiloja tulee mahdollistaa sekä työntekijöille että kaupunkilaisille erilaisissa toimipisteissä sekä muissa julkisissa tiloissa.
Suomen Tasa-arvovaltuutetun esittämän mallin mukaan tämä aloite esittää, että yksittäiset WC:t muutetaan sukupuolineutraaleiksi käyttämällä esimerkiksi saavutettavaa, Kulttuuria kaikille -palvelun käyttötarkoitukseen lanseeraamaa, lisenssivapaata kyltitystä. Aloite ottaa huomioon myös eri syistä kumpuavat tarpeet sukupuolitetuille tiloille. Näin ollen kylpyhuonemalliset hygieniatilat, joissa on useampi WC, esitetään säilytettäväksi sukupuolitettuina, miesten ja naisten WC-tiloina, kuitenkin niin, että sukupuolineutraaleja WC-tiloja järjestetään vähintään niin, että kaikissa kaupungin tiloissa on edes yksi sukupuolittamaton WC henkilökunnan ja kävijöiden käytettävissä.
Sukupuolineutraalien wc- ja hygieniatilojen järjestäminen otetaan jatkossa huomioon jo rakennusten ja tilojen suunnitteluvaiheessa.
Itänaapurin vähemmistöviha on vauhdissa taas. Venäjän duumaan tuotiin aiemmin tässä kuussa esitys, joka tähtää “perheinstituution vahvistamiseen” – eli LGBT-ihmisten elämän vaikeuttamiseen mm. näin:
1. Syntymätodistukseen tulisi pakolliseksi tieto syntymäsukupuolesta, eikä tätä voisi sukupuolenkorjauksen myötä korjata. Sukupuolensa juridisesti korjanneet ihmiset joutuisivat “vaihtamaan takaisin” syntymätodistuksessa olevan sukupuolitiedon. Mikä ongelma tässä on? No, mieti itse mitä voi tapahtua, kun passi ei mätsää syntymätodistusta, joka ei mätsää naamaa, joka ei mätsää muita juridisia asiakirjoja jne. 2. Myöskään naimisiin ei Venäjällä laillisesti pääsisi ilman syntymätodistusta. Tämä tarkoittaa, että sukupuolenkorjauksen läpikäynyt ihminen ei voisi enää mennä heterosuhteessa naimisiin – se laskettaisiin nimittäin homoliitoksi. Russian LGBT Network kirjoittaa, että he eivät vielä tiedä mitä tämä tarkoittaisi oikeudellisella tasolla sellaisten transihmisten kohdalla, jotka ovat jo naimisissa. 3. Lainsäädäntöön tulisi kommervenkkejä, joiden myötä ulkomailla laillisesti solmittua samansukupuolisten välillä olevaa avioliittoa ei enää tunnusteta Venäjällä.
Kuva: Kyle A / Unsplash
Minua huolettaa etenkin se, miten saisimme tässä ja nyt transihmiset turvaan. Onko Suomi valmis ottamaan vastaan LGBTIQ+ -syrjinnästä kärsiviä turvapaikanhakijoita? Kokemukseni mukaan sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole aina riittänyt Suomen viranomaisille syyksi tarjota turvapaikkaa silloinkaan, kun paluu ”kotimaahan” tarkoittaisi tappavan vaarallisen homo- ja/tai transfobian kohtaamista.
Yksityishenkilönä voi myös auttaa: Jaa infoa, ota selvää, ota kantaa. Mene esimerkiksi Change.org -vetoomukseen, joka vaatii lakiesityksen hylkäämistä (käännös verifioitu).
Olen valitettavasti tänään 9.7.2020 juuri iltavuorossa, joten meidän Trans ry-läisten yhdessä TuSetan kanssa järjestämä Oikeus olla minä – Turku laadukkaan transterveydenhoidon puolesta -mielenosoitus jää minulta väliin. Kirjoitin siihen kuitenkin lyhyen puheenvuoron, sillä aihe on äärimmäisen lähellä sydäntäni.
Kuva: Clark van der Beken/Unsplash
Sisältövaroitukset: Mainintana seksuaalinen ja muu väkivalta, transfobia, itsemurha.
“I believe in us getting our rights, or else I would not be out there fighting for our rights” sanoi trans-, homo- ja ihmisoikeusaktivisti Sylvia Rivera New Yorkissa 1973. “Sanoi” on ehkä väärä sana, sillä Sylvia joutui huutamaan saadakseen äänensä kuuluviin. Yleisö, joka koostui pitkälti valkoisista homoseksuaalien ja naisten oikeuksia ajavista ihmisistä, eivät jotenkin kestäneet sitä, että tämä ruskea, Puerto Ricolaistaustainen, vihainen, uupunut, pahoinpidelty ja raiskattu, työnsä ja asuntonsa menettänyt, tasaisin väliajoin putkaan joutuva, helvetin rohkea ja upea, transsukupuolinen nainen kertoi tarinansa.
Historia kertoo myös, että puheen jälkeen Sylvia meni kotiin ja yritti itsemurhaa.
Sylvian puheenvuoro ja sen vastaanotto kertoo paitsi rasismista ja transmisogyniasta myös siitä, miten äärettömän uuvuttavaa on huutaa vastatuuleen, kun liittolaisiksi ja hyväntahtojiksi itseään sanovat eivät kuuntele. Suomalaiset transihmiset, kuten kansainväliselläkin tasolla, ovat äärimmäisen päteviä sanoittamaan omat tarpeensa. Olemme puhuneet niistä kaduilla, lukemattomissa puheenvuoroissa sosiaalisessa mediassa kaikkien nähden, kabineteissa ja kuulemisissa, lääkärissä ja erinäisissä yhteistyötapaamisissa, mediassa ja blogeissa. Olemme antaneet omat kasvomme, omat nimemme, omat tarinamme muiden käyttöön, koska olemme niin kovaa toivoneet, että kauniit sanat johtaisivat myös kauniisiin tekoihin, tai edes siihen perustavanlaatuiseen lääketieteelliseen turvaan, johon olemme kaikki ihmisinä oikeutettuja. Kaikesta tästä valtavasta työstä huolimatta olemme nyt tilanteen edessä, missä asiat eivät pelkästään junnaa paikallaan, vaan on aito ja perusteltu huoli siitä, että transterveydenhuolto ottaa takapakkia.
Vetoan nyt päättäjiin, etenkin sote-puolella: Transihmisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Olemme kertoneet, ja kerromme jatkuvasti esimerkiksi Trans ry:n #MeidänÄäni -kampanjan muodossa, miksi uudet suositukset vievät meidät pelottavaa vauhtia sellaiseen suuntaan, joka ei vastaa mm. kansainvälisen transterveydenhuollon johtavan tahon WPATH:n, Endocrine Societyn taikka uudistuvan sairausluokituksen linjauksia.
En kykene edes arvaamaan miksi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tuuttaava Suomi haluaisi ottaa tämän suunnan, mutta pyydän ystävällisesti korjaamaan tämä epäkohta pikimmiten, ennen kuin yhä useampaan translapseen, -nuoreen tai -aikuiseen sattuu, oli hän sitten mies, nainen, muunsukupuolinen, sukupuoleton tai jotain muuta. Sylvian sanoin: Uskon meidän ihmisoikeuksien toteutumiseen – sillä ihmisoikeuksia, kuten oikeutta hyvään terveydenhuoltoon, ei voi ihmiseltä viedä, ne ovat automaattisia. On päättäjien vallassa haluavatko kunnioittaa näitä vaiko ei.
Tämä on osa 2/4 sarjassamme [ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta. Tämä osuus keskittyy pohtimaan Suomen nykyistä puoluepoliittista tilannetta vaalien jälkeen.
Alun perin suunniteltujen kolmen artikkelin lisäksi lisäsin yhden artikkelin suunnitelmiin, sillä tämä teksti uhkasi venyä liian pitkäksi.
Vaalien alla käytiin vilkasta keskustelua puolueiden eroavaisuuksista, ja hyvä näin. Translaki alkaa jo olla jokapäiväinen teema, mitä ehdokkaat osaavat odottaa. On toki totta, että translakiuudistuksen itsessään on oltava eduskunnan seuraava ensisijainen ihmisoikeusfokus, sillä translaki on ollut ongelmallinen siitä asti, kun se astui voimaan, ja on korkea aika muuttaa asia (pakkopalautukset ovat toinen hyvin akuutti asia). Mikään ei silti estä meitä katsomasta eteenpäin, sillä vielä on asioita korjattavana lakijärjestelmässämme ja olisi pölöä olla käyttämättä sitä flow’ta, mitä translakikampanjointi on saanut aikaiseksi. Nykyään hyvin monet ihmiset ymmärtävät, mitä muunsukupuolinen tarkoittaa ja isotkin puolueet ovat ilmoittaneet kannattavansa kolmannen sukupuolivaihtoehdon laillistamista.
Jos tämä ei riitä perusteluksi sille, miksi myös juridisen sukupuolen kysymykseen tulisi tarttua jo, niin mainittakoon, että Suomesta on loppumassa hetut kesken. Valtioneuvosto on asettanut tätä varten työryhmän, jonka tehtävä on pohtia henkilötunnuksen uudistusta. Trasek ei palauttanut omaa lausuntoa tänä keväänä, mutta hallituksen jäsen osallistui keskusteluun, kun kollegat Dreamwear Clubilla ja Setassa toimittivat työryhmälle lausunnot sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta. Henkilötunnuksen tehtävähän on yksiselitteisesti määritellä eli yksilöidä jokainen Suomen kansalainen, mutta onko sukupuoli todellakin relevantti tekijä tässä? Suomessahan käytetään sukupuolitettuja hetuja virallisesti vain kahteen asiaan: asepalvelukseen kutsumiseen sekä rintasyövän seulontakutsujen lähettämiseen. Tämän lisäksi sukupuolta käytetään väestörekisteritietona hyväksi esimerkiksi tasa-arvotyössä, sillä Tilastokeskus julkaisee vuosittain raportin Suomen tasa-arvotilanteesta. Työryhmä onkin tarkoitus ottaa kantaa siihen, voisiko Suomeen tulla ns. sukupuolineutraali henkilötunnus, josta henkilön sukupuoli ei näy. Tämä on kuitenkin osittain eri asia kuin se, onko sukupuolikategorioita enemmän kuin kaksi, mitkä vaihtoehdot ovat ja näkyykö juridinen sukupuoli esimerkiksi passissa tai ajokortissa, sekä missä vaiheessa ja miten henkilö saa mahdollisuuden potentiaaliseen kolmanteen kategoriaan. On siis tärkeää huomata, että väestötietojärjestelmää ohjaavan lain on muututtava, jotta pääsisimme maaliin asti näissä pyrkimyksissä.
4.11.2018 julkaistua artikkelia varten Karjalaisen toimittaja teki kyselyn eduskuntapuolueille. SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP:n eduskuntaryhmien puheenjohtajat kannattivat siinä “varauksetta kolmannen sukupuolivaihtoehdon laillistamista Suomessa”. Laillistaminen on tässä vähän hassu sanavalinta, mutta mennään sillä: Keskusta kertoi kannattavansa lainsäädännön muuttamista vain intersukupuolisten lasten kohdalla, kun taas Perussuomalaiset eivät kannattaneet “kolmannen sukupuolen laillistamista yleisenä vaihtoehtona”, vaikka ilmaisivat ymmärrystä sille, että “sukupuolen valitsemista” voi olla tarpeen lykätä silloin, kun syntyy lapsi, jonka “sukupuoli on epäselvä”. Persujen eduskuntaryhmän pj Meri puhuu siis tässä intersukupuolisista lapsista, eikä tämä ole näin ollen sovellettavissa aikuisiin ihmisiin, jotka haluaisivat valita kolmannen sukupuolivaihtoehdon osana sukupuolenkorjaustaan tai sukupuoli-ilmaisuaan. Kokoomuksen, Sinisten ja KD:n eduskuntaryhmien pj:t eivät kannattaneet kolmannen sukupuolen laillistamista ylipäänsä. Ironista sinänsä, ottaen huomioon, että ainakin Kokoomuksen nuorisoryhmä kampanjoi transteemoilla paraikaa.
Vaaleja 2019 varten Seta ry toteutti “sateenkaariedustaja”-listauksen, johon ehdokkaat saivat itse ilmoittautua. Listaus kolmatta juridista sukupuolimerkintää Suomeen kannattavista ehdokkaista sisältää ehdokkaita Eläinoikeuspuolueesta (14/17 ehdokasta, joskin Twitterissä on raportoitu myöhemmin, että loputkin kolme ovat allekirjoittaneet!), Feministisestä puolueesta (35/37 ehdokasta), Itsenäisyyspuolueesta (1/47 ehdokas), Kokoomuksesta (24/216 ehdokasta), Liberaalipuolueesta (9/36 ehdokasta), Liike nyt -yhteislistalta (2/109 ehdokasta), Perussuomalaisista (1/213 ehdokasta – yikes!), Piraattipuolueesta (28/87 ehdokasta), Keskustasta (11/216 ehdokasta), Kommunistisesta puolueesta (14/90 ehdokasta, mukana sit.), RKP:sta (23/98 ehdokasta), SDP:sta (64/216 ehdokasta), Vasemmistosta (128/216 ehdokasta) ja Vihreistä (129/216 ehdokasta).
Vaali-ilta oli äärimmäisen jännä ja lopulta näistä kolmatta sukupuolikategoriaa kannattavista eduskuntaan pääsi 39 ehdokasta (41 ehdokasta oli ilmoittautunut sateenkaariehdokkaiksi, mutta valituista Vihreiden Sofia Virta sekä Noora Koponen eivät olleet allekirjoittaneet 3. juridisen sukupuolen kannattajien listaa). Koponen ilmoitti kuitenkin myöhemmin Twitterin kautta kannattavansa 3. juridista sukupuolikategoriaa ja että linkki oli vain mennyt ohi. Hyvä näin! Tulevat 3. juridista sukupuolikategoriaa kannattavat kansanedustajat ovat listattuna alhaalla:
(Jokaisen kansanedustajan kohdalla on linkki heidän kotisivuilleen, jotta voisit mahdollisimman helposti ottaa heihin yhteyttä – esimerkiksi kannustaaksesi heitä muistamaan myös vaalien jälkeen, että tarvitsemme muutakin, kuin binäärisiä sukupuolikategorioita, tai että he voisivat suosiolla viedä sanomaa eteenpäin myös omissa puolueissaan!)
Tästä näkökulmasta on hiukan sääli, että pienpuolueista ei kukaan mennyt läpi – monella näistä on nimittäin muunsukupuolisten oikeuksien osalta edistyksellisemmät puolueohjelmat, kuin läpimenneillä. Muun muassa Eläinoikeuspuolueen eduskuntavaaliohjelmassa lukee esimerkiksi, että “juridisen sukupuolen määritelmään otetaan käyttöön kolmas sukupuolikategoria”. Feministisen puolueen “aloite #27” vaaliohjelmasta toteaa, että “Uudistetaan henkilötunnukset. Otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuoli ja sukupuolineutraali henkilötunnus”. Piraattipuolueella on kenties edistyksellisimmät perustelut puolue- ja eduskuntavaaliohjelmissa (lainaus yhdistelmä näitä):
“Juridinen sukupuoli on vanhentunut käsite, eikä valtion tarvitse tietää yksilön sukupuolta. Henkilötunnusjärjestelmän tulee olla sukupuolesta riippumaton, ja juridisen sukupuolen käsite tulee poistaa. Sukupuoli tulee merkitä valtion rekistereihin vain, mikäli henkilö itse niin haluaa.
Kaksijakoinen sukupuolen luokittelu kuuluu menneisyyteen. Julkisen vallan on muutettava toimintatapansa niin, että se kunnioittaa sekä biologista sukupuolten kirjoa että sukupuoli-identiteettien moninaisuutta.
Sukupuolitiedon merkitseminen lääketieteellisiin tarpeisiin on perusteltua, joten hoitorekistereihin voidaan merkitä henkilön sukupuoli-identiteetti sekä sukupuoleen liittyvät ulkoiset tekijät.”
Todettakoon kuitenkin, että Piraatit puhuvat toisaalta “molemmista sukupuolista” binääriseen tapaan ohjelmassaan muuten.
Kaikissa eduskuntapuolueissa taas asia ei ole ihan niin hyvin: Kokoomuksen ohjelmassa ei ole mainintaa kolmannesta juridisesta sukupuolesta (joskin voi muistaa, että viime vuoden puolella eduskuntaryhmän pj kertoi, että ei kannata ideaa); Perussuomalaisten ohjelmissa (esim tämä tai tämä) ei ole mainintaa juridisista sukupuolista (eikä ylipäänsä translaista); Keskustallakaan (esim tämä tai tämä) ei ole mainintoja, eikä RKP:lla (tämä tai tämä). Harry “Hjallis” Harkimon Liike Nytillä ei ollut mainintaa aiheesta, enkä löytänyt mistään tietoa Harkimon mielipiteistä. Ahvenanmaan vaalipiirin edustajan, Mats Löfströmin mielipidettä en niin ikään löytänyt mistään, mutta hän toiminee kuten aikaisemminkin osana RKP:n eduskuntaryhmää. KD taas on jätetty tässä kohtaa pois analyysistä, sillä puolueen puheenjohtaja on julkisesti puhunut sukupuolivähemmistöjen oikeuksista tapaan, jota en halua tässä kohtaa toistaa. Lienee kuitenkin turvallista olettaa, että KD ei tule ajamaan sukupuolikategorioiden laajentamista kolmeen.
SDP:llä ei ole suoranaista mainintaa kolmannesta kategoriasta, mutta puolue toteaa kuitenkin näin ohjelmassaan:
“Henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta luovutaan osana henkilötunnuksen uudis- tamista. Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman identiteetin hallinnoimista.”
Maininta löytyy kohdasta, jossa keskustellaan intersukupuolisten oikeuksista, joten ihan yksiselitteinen asia ei ole. Vasemmistoliiton tavoiteohjelmasta 2016-2019 löytyy lause “Otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuolivaihtoehto naisen ja miehen lisäksi”. Vihreiden poliittisessa tavoiteohjelmassa lukee “Lisätään mahdollisuus valita kolmas vaihtoehto juridiseksi sukupuoleksi. Siirrytään sukupuolineutraaleihin henkilötunnuksiin”.
Minä sain tällä viikolla uuden passin, jossa yksi sukupuolimerkintä on vaihtunut toiseen, vähän vähemmän vääränlaiseen, mutta silti vääränlaiseen merkintään. Kuten Game of Thronesinkin uusi kausi, niin post-vaaliaika tarkoittaa, että poliittinen peli alkaa taas uudelleen. Olen tyytyväinen siihen, jos translaki saadaan vihdoin uudelleenkäsittelyyn. Toivon kuitenkin tietysti, että vaalitulos tarjoaa meille sellaiset hallitusneuvottelut ja sen myötä sellaisen hallituksen, jota kiinnostaa sukupuolivähemmistöjen oikeudet laajemminkin. Ideaalitilanteessa kolmannen juridisen sukupuolen vaatimat lakimuutokset tai edes näiden mahdollisesti edellyttämät etukäteistyöt ja -selvitykset otettaisiin käsittelyyn tämän hallituskauden aikana.
Tämä on osa 1/3 sarjassamme [ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta. Tämä osuus keskittyy johdattamaan aiheeseen, sekä tarkastelemaan ennakkotapauksia maailmalta.
Suomen tulee ottaa käyttöön ns. kolmas juridinen sukupuoli ja sukupuolineutraali henkilötunnus.
Näin vaatii mm. Feministisen puolueen eduskuntavaaliohjelma 2019 (aloite #27). Luonnollisesti myös Trasek ry vaatii, että sukupuolen moninaisuutta tunnustetaan juridisella tasolla. Mitkä asiat vaikuttavat siihen millaiset ratkaisut ovat meille edes mahdollisia? Miltä näyttäisi ideaalinen henkilötodistus?
Alia Dannenberg kirjoittaa Setan blogissa 6.4.2019 totuudenmukaisesti siitä, että meitä muunsukupuolisia ei tällä hetkellä ole olemassa lain silmissä. Tasa-arvolaki tunnustaa kyllä, että syrjintää voi tapahtua niin sukupuolen ilmaisun kuin sukupuoli-identiteetinkin pohjalta. Tämä on ironista, sillä minä argumentoisin, että juridisen olemassaolon puute on valtion harrastamaan syrjintää, vaikka tasa-arvolakia ei voida siihen soveltaa. Väestörekisterilain 11 § edellyttää nimittäin, että väestörekisterijärjestelmässä henkilölle on annettava henkilötunnus, jonka Väestörekisterikeskus antaa automaattisesti. Siinä todetaan myös, että [henkilötunnus] sisältää tiedon ”henkilön sukupuolesta”.
Tarve muutokseen on siis paitsi olemassa niin myös ajankohtainen ja ilmeinen. Minut on useaan otteeseen pysäytetty lentokenttien turvatarkastuksissa. On syntynyt tilanteita, joissa miespuolinen virkailija on yrittänyt lähettää minut naispuoliselle virkailijalle ruumiintarkastukseen, ja naispuolinen virkailija on hämmentyneenä yrittänyt lähettää minut takaisin miespuoliselle virkailijalle. On ollut tilanteita, missä tarkastajat ovat avoimesti koko jonon edessä kysynyt minulta olenko madam ou monsieur? Minulle on kerrottu, että esimerkiksi salijäsenyyteni perustuu siihen millainen hetu minulla on – eli mihin pukuhuoneeseen minun on mentävä, eikä tässä ollut joustovaraa eikä keskustelumahdollisuutta, vaikka tulin avoimesti vastaan ja kerroin sukupuolestani sekä tilanteestani. Juridista sukupuolta pidetään korkeimpana totuutena ja siihen viitataan niin kouluissa (pukkarit, sukupuolittuneet ryhmät, vessat) kuin rajanylityksissä tai yksinkertaisissa asioinneissakin. Oletko esimerkiksi äänestänyt vaaleissa? Jouduit näyttämään henkkarit. Oletko hakenut postipaketin? Jouduit näyttämään henkkarit. Maailmalla on jo runsaasti esimerkkejä siitä, että passisukupuolenkaan ei ole pakko olla binäärinen – tässä joitain niistä. Huomioithan, että tämä ei ole täydellinen lista!
Eurooppa: Usein esimerkkimaana pidetty Saksa lienee ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa kolmas juridinen sukupuolivaihto tuli voimaan. Päätös tehtiin vuonna 2013 – on toki mainittava, että se on Saksassa vaihtoehto vain intersukupuolisille lapsille ja trans-/muunsukupuoliset aktivistit taistelevat edelleen siitä, että hekin saisivat mahdollisuuden valita tämän kategorian. Asia on ongelmallinen monella tapaa intersukupuolisten osalta, sillä kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen, jossa passi paljastaa tällaisen asian itsestään ilman että on itse suostunut siihen – ylipäänsäkin sukupuolimerkinnän tulisi perustua omaan ilmoitukseen. On kamala ajatus, että jonkinlainen X-kategoria luotaisiin tapana syrjiä intersukupuolisia, joten olisi ehdottoman tärkeää, että asianomaisia kuultaisiin siinä vaiheessa, kun asia tulee käsittelyyn Suomessa. Voi kuulostaa mitäänsanomattomalta ongelmalta, mutta sillä on suurikin merkitys miksi tämä kolmas kategoria nimetään – onko kyseessä nimenomaan jonkinlainen muunsukupuolisuus, intersukupuolisuus, vaiko esimerkiksi epäbinäärisyys?
Itävallassakin käydään samantyyppisiä keskusteluja ja Itävallan perustuslakituomioistuin on vuonna 2018 European Convention of Human Rights-dokumenttia tulkiten ehdottanut mm nimikkeitä divers (”monimuotoinen”), inter ja offen (”avoin”). Tanskassa asia on hoidettu sikäli hyvin, että heitä olivat ohjeistamassa Trasekinkin kattojärjestönä toimiva Transgender Europe. Transihmiset voivat saada X-merkityn passin hakemalla, eikä siihen vaadita lääketieteellistä prosessia – joskin X:n saa vain, jos ei ole tehnyt juridista (binaarista) sukupuolenkorjausta, mikä on todella ongelmallista. Toivottavasti tähän tapahtuisi jokin muutos pian.
Aasia, Australia ja Oseania: Australiassa tuli vaihtoehto ”X” perinteisten ”M/F”-merkintöjen lisäksi jo 2003, jolloin tämä tuli mahdolliseksi intersukupuolisille, jotka halusivat itse vaihtaa merkinnän. Käytännössä tarvittiin siis syntymätodistus, jossa sukupuoli oli merkitty nimikkeellä ”indeterminate”. Vuonna 2013 X-merkintä avattiin kaikille täysi-ikäisille ja vuonna 2014 X-merkintä tuli myös syntymätodistuksiin. Nykyään useat kansalaisjärjestöt ovat yrittäneet saada X-merkinnän muutettua niin, että se vastaisi ”non-binarya”, eikä niinkään intersukupuolisuutta, joskin yhteisöltä on tullut kritiikkiä tätä kohtaan. Niin sanotussa Darlington Statementissä 2017 is-yhteisöjen jäsenet ja liittolaiset toteavat, että juridinen sukupuolen määrittäminen itsessään perustuu rakenteelliseen väkivaltaan, vaikka M/F-merkintöjen lisäksi olisi saatavilla X.
Intiassakin on vaihtoehtoja, joskin Intian hijrat ovat kulttuurihistoriallisesti merkittävässä asiassa, eikä tätä mallia oikein voi soveltaa Suomeen. Nepalissa taas tuli loppuvuodesta 2007 Nepalin Korkeimman Oikeuden päätös, joka loi kolmannen sukupuolikategorian (others). Päätös varmisti myös, että ”muu”-passin sai itseidentifikaation kautta, ei niinkään lääkäreiden lausuntojen.
Ontarion maakunta, Kanada, on alkuvuodesta 2017 tarjonnut ihmisille mahdollisuuden merkitä sukupuolensa X:llä ainakin ajokorteissaan. Brittiläisessä Kolumbiassa syntyi huhtikuussa 2017 vauva, jolle hänen muunsukupuolinen vanhempansa halusi merkata sukupuolineutraalilla merkinnällä, ”U” (undetermined/undefined). Merkintä meni läpi ns. terveyskortissa, mutta maakunta ei suostunut antamaan lapselle sukupuolettoman syntymätodistusta. On todennäköistä, että terveyskorttimerkintä onnistui vain siitä syystä, että vauva syntyi kotioloissa, eikä paikalla ollut lääkäreitä kirjaamassa binääristä sukupuolimerkintää. Vanhempi, Kori Doty, on sittemmin muiden trans- ja intersukupuolisten aktivistien kanssa vienyt maakunnan oikeuteen todeten, että sukupuolen merkitseminen syntymätodistuksiin on syrjintää. En ole löytänyt tietoa siitä, miten asialle on käynyt. Elokuussa 2017 Kanadassa päätettiin mahdollistaa X:n lisääminen passeihin, joskin sukupuolineutraaleihin passeihin päätettiin jättää myös joko M- tai F-merkintä toistaiseksi, jotta matkustaminen olisi mahdollista ja ”muiden maiden juridiset vaatimukset” olisi mahdollista täyttää.
Miten kansainvälinen lainsäädäntö vaikuttaa siihen, millaisen ratkaisun voimme täällä Suomessa tehdä? Mitä tapahtuu, jos X:llä merkityillä henkkareilla varustettu henkilö ylittää rajan maahan, jossa transsukupuolisuutta pidetään sairautena, ellei jopa jonkinsorttisena rikoksena – ja mitä se tarkoittaa käytännössä suomalaisille muunsukupuolisille? Mietitään näitä seuraavaksi!
Mikä huikea kunnia! Olen ehdolla QX Awardsien kategoriassa Vuoden Trans tänä vuonna, huraa! Ja katso mitä tyyppejä kategoriassa on kanssani. Näistä on mukana esimerkiksi hyvä rakas ystäväni, koomikko Jamie MacDonald, sekä minullekin laulutunteja antanut samettikurkku Demian Seesjärvi.
Ajattelin käydä joitain ”tärppejä” läpi – vaikka kilpailu on leikkimielinen, eikä tärkeintä tässä ole missään nimessä se, kuka voittaa ja kuka ei, niin tämä on hyvä mahdollisuus nostaa esiin upeita tyyppejä ja meidän yhteisöissä olevaa moninaisuutta.
Vuoden Keep up the good work -kategoriasta bongasin kaksi tärkeää tapahtumaa: Drag me to HEL on drag-kollektiivi, jota luotsaa Lola Vanilla ja Lamey Crackhouse. Siinä on mukana House of Vanilla, House of Crack, House of Jaahas sekä House of Auer. Queerlesque, drag, crustlesque, mitä näitä on – House of Jaahaksen Shady Stardust sanoi viikonloppuna, että se, mitä he tekevät on punkkia, koska se on yhteisöltä yhteisölle, ihmisiltä, joilla ei ole rahaa tehdä korkean budjetin dragia. Ja hyvä näin, sillä tämä tarkoittaa luovuutta ja intohimoa. En voi mitenkään kuvailla miten paljon kunnioitan näitä taiteilijoita ❤ Toinen kategoria on kuoronörtin unelma: Queertune on ensimmäinen pohjoismainen LHBTIQ-kuorofestivaali, ja tämä saa onneksi jatkoa nyt ensin Tukholmassa ja sitten Kööpenhaminassa. Kuoronörttinä laulan itse Brahe Djäknar -kuorossa (ykkösbassoa) ja kuorolaulu todellakin parantaa elämänlaatua.
Vuoden show, näytelmä -kategoriasta nostaisin esiin Tom of Finland -musikaalin, joka oli uskomaton nautinto. Näyttelijätyö oli loistavaa, visuaalisesti se oli vaikuttava ja musiikki loistavaa. Lisäksi Turun kaupunginteatteri oli hienosti mukana Prideissä ja muutenkin ”kentällä” – puhumattakaan siitä, että
Vuoden laulaja/näyttelijä/TV-persoona -kategorian upea Tero Hetero (kuvassa) on muunsukupuolinen rap-artisti. Siitä asti, kun buukkasin hänet esiintymään Turku Prideille viime vuonna olen kuunnellut ahkerasti. BILEET BILEET BILEET! Tero Heteron musa on tanssittavaa, rauhallista ja samalla menevää, herkkää ja samalla fiilis on huipussaan. Pakko mainita, että Kristoffer Ignatius on myös upea, herkkä ja ihana tyyppi, mutta jotenkin haluaisin nyt nähdä, että tämä jotain aivan uutta ja siistiä tekevä muunsp. taiteilija saisi tunnustusta tässä kategoriassa. Sen sijaan Kristoffer voisi saada ääneni Vuoden homo/bi -kategoriassa!
En nyt keksi muuta vaihtoehtoa kategoriaan Vuoden hetero, kuin että radikaalipappi Kai Sadinmaasaisi kiitoksensa voiton muodossa. Tyyppi on tehnyt VALTAVASTI kirkon sisällä nostaakseen keskustelua samansukupuolisten parien oikeuksista – eikä jättänyt asiaa keskustelun tasolle. Kai on silmissäni modernin pappeuden ja lähimmäisenrakkauden ilmentymä ❤
Olen aina itse ensisijaisesti aktivisti, en poliitikko, joten tässäkään kohtaa oma puolue”velvollisuus” ei tule ekana. Sen sijana nostaisin kategoriassa Vuoden poliitikko esille Noora Tapion, jonka nostimme Trasekin kanssa esiin jo kuntavaalien aikaan. Noora on nimittäin tietääksemme ensimmäinen julkisesti muunsukupuolinen valittu kunnanvaltuutettu Suomessa! Nuori poliitikko on tehnyt hyvää työtä ja koen itsekin vahvaa samastumista Nooraan, joka sekoittaa politiikan ja aktivismin rajoja.
Muita hyviä ehdokkaita on runsaasti myös, joten muistathan käydä äänestämässä! Päivitän tähän äänestysohjeet, jahka ne saapuvat 🙂
Låt mig börja med att gå rakt på sak: Åbo Akademi är inte ett så jämställt universitet, arbets- eller studieplats som de låter förstå på den polerade ytan.
Jag är anställd vid Åbo Akademi som forskare vid Minority Research Profile och som föreläsare vid genusvetenskapen (Öppna universitetet). Jag är också fortfarande inskriven studerande på genusvetenskapen och jag hoppas kunna ta ut mina papper som magister i vår, efter att tidigare skrivit en kandidat i cellbiologi (det är en lång historia det här med att byta ämne, men jag ångrar inget!) . Jag har varit aktiv i studentlivet genom att försöka ge tillbaka av min expertis, som ju kan argumenteras falla inom ett ganska nischat ämne. Därför sitter jag till exempel i universitetets jämställdhetskommitté som studeranderepresentant.
Våren 2017 hade det börjat föras ljud om könssensitiva (= -neutrala) toaletter i Akademin. Åbo Akademis Studentkår hade fått förfrågningar om saken och skickade vidare ärendet till universitetets jämställdhetskommitté, där jag satt med. Tidigare det året hade jag hjälpt CampusSport, Åbos högskolors gemensamma gympasystem för universitetsidrott, med toalett- och omklädningsrumsskyltningen. Det råkade sig så fint att Pekka Piippo från designagenturen Hahmo Design Oy hade fått en beställning från Taiteen Edistämiskeskus, Centret för konstfrämjande, för en könsneutral vessasymbol. Pekka hade designat symbolen med hjälp av Seta rf och symbolen togs i bruk. Så här blev det att se ut på CampusSport, då vi fått lov av Pekka att använda symbolen:
Bild: Joonas Niemi
CampusSport har alltså fortfarande kvinno- och mansomklädningsrum och -toaletter, men fixade ett neutralt omklädesrum och en toalett för dem av oss som inte är kvinnor eller män. Det här var otroligt viktigt för mig som inte vågat eller kunnat träna på offentliga institutioner så som gym sedan jag inte längre kunde använda binära omklädningsrum. Jag har provat på båda binära sorter, men det skär sig oftast iom det att jag skulle vilja duscha och t.ex. fara på jobb direkt efter.
På jämställdhetskommitténs möte 16.5.2017 (närvarande vicerektor Christina Nygren-Landgärds (ordf.), Jenny Lindgren, Peter Nynäs, Disa Svenskberg, personaldirektör Mika Wulff, Matias Erlund, Tuija Numminen (sekr.), Rusi Jaspal (ÅA:s minoritetsforskningsprofil), Ole Karlsson, Malin Siimes samt ÅAS socialpolitiska expert Monika Antikainen) konstaterades följande i paragraf 6:
Könsneutrala toaletter
Jämställdhetskommittens medlem Panda Eriksson presenterade behovet av könsneutrala toaletter och en symbol som tagits fram för CampusSport. Användning av denna symbol i skyltning skulle kräva betalning av ersättning för licens till rättighetsinnehavaren vid Hahmo Oy. Kommittén diskuterade fördelar och nackdelar med gemensamma toaletter och föreslår att alla toaletter för bara en person, inklusive handikapptoaletterna skyltas som könsneutrala medan de större utrymmena förblir dam- eller herrtoaletter. För att förenhetliga skyltningen kunde symbolerna för dam- och herrtoaletter förnyas med samma symbol som CampusSport enligt uppgift har gått in för. Ordförande för initiativet vidare för diskussion och eventuellt beslut.
Jag anmälde redan vid mötet att jag inte vet om Hahmo Oy kräver licens, men att vi fick den gratis med CampusSport (tack Hahmo Oy!) och att jag därför gärna tar reda på hur situationen ser ut för universitetet. Jag skaffade därefter lov av Pekka Piippo att få använda symbolen licensfritt under tiden som ärendet gått framåt av ordförande. Notera alltså i det här skedet att för att säkerställa att studerande som till exempel på grund av religiösa frågeställningar eller upplevelser av sexuellt våld ska få gå på toaletten utan att känna sig otrygga så rekommenderade jag och även jämställdhetskommittén att stora ”badrumstoaletter”, alltså sådana, med flera bås i, skulle förbli könade till män och kvinnor, och att bara de vessor som har en enda toalett skulle ändras till unisex med symbolen som Hahmo tagit fram.
Så kommer augusti 2017. Åbo underrättelser skriver om hur ÅA inför könsneutrala toaletter. Hurra! Hurra! Men vänta nu. En mansfigur och en kvinnofigur? Jag hade ju använt en stor del av jämställdhetskommitténs mötestid åt att förklara varför det inte är transvänlig symbolik, det där med binära figurer. Vi hade kommit överens om symbolen som Hahmo gjort. Under Åbo Pride 2017, som jag var huvudproducent för, tackar vi av Åbo Akademi som huvudsponsorer till evenemanget. Dåvarande (numera f.d.) dekanus för FHTP Pekka Santtila glädjer sig över toaletterna åt mig innan vi går upp på scen och skakar hand. Jag skrattar till och säger att ja, det är ju problematiskt det här med binärsymboliken trots att vi bestämt annorlunda? Santtila säger att det handlar om en tillfällig lösning, något som var snabbt och lätt att förverkliga innan sommarlovet. Inget som ska bli beständigt, utan ett sätt att snabbt förbättra saken ens lite innan vi hunnit få de riktiga skyltningarna.
Förvaltningsdirektör Ulla Achréns beslut kommer till kännedom (det har jag sagt i en intervju att jag inte sett förut, men jag insåg när jag gick igenom mina e-mail om frågan att det är sant att jag har fått beslutet per e-post, om än jag inte förstått hur slutligt det var, utan närmast trodde att det handlade om ”next move” i diskussionen med förvaltningen):
Jag skriver ett mail till jämställdhetskommittén där jag använder orden jag vädjar för att vi gör det här rätt. Jag får ett svar av ÅAS socialpolitiska expert som säger:
”Studentkåren har också uppmärksammat förvaltningsdirektören om detta redan innan beslutet i går skickades ut till kommittén i hopp om att beslutet kan revideras i enlighet med jämställdhetskommitténs önskemål.”
Jag kommer tillbaka till universitetet och den 6. september mailar jag nya dekanus för FHTP Mikael Lindfelt när jag får veta att Santtila avgått. Jag skriver och ursäktar mig över att jag inte vetat att det skett en förändring i personalen och att Santtila bett mig vända mig till Lindfelt för att fortsätta diskussionen. Jag har tidigare hört att ledningen ska ha tvekat eftersom de inte vetat om licensfriheten. I mitt mail 6.9. står det så här:
”Vi rekommenderade den numera väldigt populära logon som används t.ex. av Taiteen edistämiskeskus, gjord av Hahmo Oy: http://www.kulttuuriakaikille.fi/blogi.php?aid=16168 . Då blev “problemet” att den än inte var licensfri och så vitt jag förstod var det orsaken att rektor tvekade till dess användning. Nu har den publicerats fritt och rekommenderas även av Kultur för Alla -tjänsten. Jag har även informerats om att Studentkåren har gjort rekommendationer som säger att den nuvarande “korrigeringen” inte är bra åt förvaltningsdirektören i hopp om att ärendet snabbt skulle behandlas på nytt nu när licenssituationen förändrats. Hur kunde jag gå tillväga för att nu få jämställdhetskommitténs rekommendation tillkännagiven och klistermärkena bytta till bättre? ”
Jag får inget svar. Jag väntar. Jag har mailat av och an, av och an med jämställdhetskommittén också, bett dem reagera på situationen. Ordförande skriver åt mig i ett mail redan 5.9.:
”Toaskyltningen är inte på vår agenda för tillfället eftersom det har fattats beslut och åtgärder har tagits. Jämställdhetskommittén tog ett initiativ och förvaltningsdirektören fattade beslut.”
Jag svarar, förklarar igen problematiken och hur otroligt litet det här ärendet sist och slutligen är – jag erbjuder mig själv att sköta om hela saken så att inte ordförande ska behöva stressa med det, jag erbjuder mig till och med att aktivera studerande att komma och fixa klistermärken vid behov. Ordförande svarar inte längre åt mig. Saken tigs ihjäl på möten och jag är så trött att jag inte tar upp saken innan jag vilat över jullovet.
Den 2. februari 2018 får jag höra av studentkårens representant att Studentbladet ska skriva en juttu om ÅA:s könsneutrala toaletter. De undrar om jag som sakkunnig skulle kunna uttala mig. Jag samlar energi och skriver ett nytt mail åt dekanus 2.2.2018:
”Hej igen Mikael,
Nytt år och jag försöker igen med den här från [tryckfel: frågan] (se nedan). De ringer mig från Studentbladet på måndag och tänkte att det är bra att veta om situationen gått framåt!
Mvh Panda ”
Jag vet inte om det är ”hotet” om uttalandet i Studentbladet som gör saken eller om något hänt med det första mailet, men jag får äntligen svar. Lindfelt svarar:
“Jag förde din förfrågan vidare till personer i ÅA:s ledning, fick svaret att saken behandlats utförligt i ÅA:s jämställdhetsnämnd (innan du skrev till mig), och att ÅA för tillfället inte har planer på att göra ändringar till de beslut som tagits.”
Jag skickar saken till jämställdhetskommittén 6.2., briefar dem om vad som hänt sedan senast och skriver att ”jag ber alltså att vi tar upp saken i nästa möte och puffar framåt frågan så att vi faktiskt får tillgängliga toaletter”.
Ordförande svarar nästa dag:
”Jo, jämställdhetskommittén behandlade toa-ärendet och gav förslag för skyltningen. Det fattades beslut i ärendet och jämställdhetskommitén har inte toa-ärendet på sin agenda nu”.
Jag förstår inte – jag har levt i tron att kommittémedlemmarnas roll är att lyfta upp frågor som är problematiska, inte att det är ordförande som bestämmer hur agendan ser ut och medlemmarna som endast säger sin åsikt om de frågor som det ovanifrån uppfattats värt att tycka till om. Det framhävs inom andra frågor som jämställdhetskommittén jobbar med att ”mångfald ingår ju också i ÅAs värden”. Jag svarar åt ordförande och kommittén:
”Som sagt har det anmälts åt mig av f.d. dekanus att den nuvarande lösningen med binära symboler i ÅA:s toaletter endast är tillfällig. Därtill hänvisade nya dekanus till kommitténs behandling av ärendet, vilket är felaktigt, eftersom vi inte i kommittén gett ett utlåtande som reflekterar den nuvarande situationen. ÅAS styrelse har också fått meddelande om saken på hösten och SE [den socialpolitiska experten] har då konstaterat att styrelsen stöder mitt förslag att korrigera.
Åbo Akademis jämställdhets- och likabehandlingsplan 2015-2017 konstaterar att ”Jämställdhetsarbetet handlar om att skapa en studie- och arbetsmiljö som är fri från diskriminering och där mångfald respekteras.” (boldad text min). Den säger även ”Åbo Akademi arbetar för att förebygga fördomar mot och diskriminering av personer som tillhör […] en könsminoritet.” (Planen via ÅA:s hemsida, lagtexten via Finlex)
Därtill klargör jämställdhetslagen paragraf 6 c att människor inte får sättas i olika ställning på grund av könsidentitet eller könsuttryck och paragraf 8 b att detta binder läroanstalter.
Jag förstår att det här är svårt att förstå för dem som inte behöver uppleva systemisk transfobi dagligen. Det här är ändå en skrattretande skamfläck då organisationen som borde vara bakom marginaliserade studerande, dvs jämställdhetskommittén, behandlat saken och den ändå inte lösts. Jag beklagar på förhand att jag kommer att ta samtalet med Studentbladet, och föra saken vidare andra vägar, om kommittén inte har möjlighet att ta upp saken igen efter att jag bett om att införa den på nytt i agendan.”
Ordförande hänvisar till att ÅA har ”valt att visa detta genom att ändra skyltningen enligt internationellt gångbar skyltning. Sedan har vi fått ändra skyltningen tillbaka på hittills ett ställe eftersom det finns personer som p.g.a. sin tro inte kan gå till toaletter där ”det andra könet” vistats. Det är inte alltid så lätt och var och en har sin uppfattning om vad som är mest likabehandlande. ÅA har valt en medelväg för att kunna uppfattas så likabehandlande som möjligt utifrån de flestas synvinkel”. (7.2.)
Jag skickar ett till, klargörande mail, ber kommittén komma ihåg att de stora koppi-toaletterna, som faktiskt vi själva har rekommenderat att ska hållas binärt kodade, har blivit kodade med både kvinno- och mansfigur, vilket går emot precis alla rekommendationer som vare sig kommittén eller förvaltningsdirektören har gjort.
Jag får inget svar, men jag skickar vidare frågan till Salla Tuori, biträdande professor i genusvetenskap. Jag är helt slut. Jag är helt, helt totalt slut. Jag är anställd vid Åbo Akademi – i två positioner därtill, och inskriven i akademin som studerande sedan 2010. Jag är universitetet, tillsammans med de många andra vackra människor som funderar på kön, feminism, människorättigheter, forskningskarriärer, menslådor och allt jag vill är att kunna kissa på kampus. Det som tar ut mig mest är systematiken i det hela. Hur vi ständigt polerar ytan, skriver vackra ord om vår minoritetsforskningsprofil, vår ställning med minoritetsspråket svenskan, men sen hänvisar till att det finns olika bilder av vad som är likabehandlande, trots att det beslut som tagits framhäver vikten av att behålla även könade toaletter. I det här skedet tar Salla fram att förvaltningsdirektörens och jämställdhetskommitténs beslut faktiskt är emot varandra, och att det inte är hållbart då till exempel dekanus hänvisar till att ÅA gjort sitt beslut på basis av jämställdhetskommitténs rekommendation (speciellt då det framkommer att han inte är medveten om ett glapp dessa två emellan).
Jag tar kontakt med mina vänner i Jämställdhetsombudsmannens kontor som stöder mig: det rekommenderas verkligen könsneutrala toaletter. Vi är överens om att det också behövs könade toaletter för t.ex. kvinnor som inte på grund av sin tro kan använda samma toaletter som männen. Jag tar kontakt med mina vänner i Kultur för alla -tjänsten som stöder mig: det rekommenderas verkligen könsneutrala toaletter.
En vän till mig som är insatt i ledningen formulerar sig väl: ärendet har utvecklats till ett plan som är helt jävla absurdt. Beslutsprocessen är dimmig till och med för oss som är insatta i strukturerna som kommittémedlemmar och anställda – och högre upp i ledningen. Ingen vet (förutom ordförande?) när och hur saken har gått framåt och vilka vägar. Åbo Akademi jobbar arslet av sig för att kunna profilera sig inom minoritetsforskningen, att vara en föregångare, men det går inte djupare än ytan. Ingen respekt visas experterna, dem med kunskap, både organisationer och personlig kunskap, då det kommer till inklusivitet och mångfald. Det är verkligen inte länge sedan vi levt i en värld med rejäl lgbti+ -fobi, där tillhörandet av en sexuell eller könsminoritet kunna skada den akademiska karriären. Och här sitter vi och orkar ställa till med ett helt år fullt av soppa på grund av några klistermärken?
Den genusvetenskapliga ämnesföreningen Judith är med på noterna och vi påbörjar den lilla revolutionen som har väntat så länge fredagen den 16. mars efter att jag gett en detaljerad intervju åt Åbo Underrättelser. Situationen som ingen vinner på ska bort: De könade toaletterna ska få förbli könade så att de som inte vill sitta bredvid människor av andra kön och kissa ska få gå på kvinno- och herrtoaletter. Det enda vi frågar efter är att också de av oss som inte faller inom kvinno- och herrkategorin ska få göra det samma.
Den genusvetenskapliga ämnesföreningen Judiths ordförande Ansku krafsar bort klistermärken från Arkens toalettdörr på eftermiddagen 16.3.2018. Foto: undertecknad
16.3. på kvällen kommer Åbo Underrättelsers artikel ut. Efter min intervju kommer Achréns och jämställdhetskommitténs ordförandes kommentarer:
Ordförande: Vi borde ha utrett bättre
Förvaltningsdirektören Ulla Achrén säger att toalettfrågan fått allt för stor uppmärksamhet i jämställdhetskommittén.
Hon säger att kommittén i stället borde fundera på jämställdhetsfrågor som berör anställningar och lönenivåer på ÅA.
Dessutom ifrågasätter hon hur stor del av de studerande som Panda Eriksson verkligen representerar.
– Kanske borde man göra en enkät om det.
Achrén säger att ÅA delvis retirerat i frågan om könsneutrala toaletter på grund av de klagomål som också Eriksson nämner.
En del toaletter med flera bås har alltså gjorts om till traditionella dam- och herrtoaletter.
Införandet av könsneutrala toaletter har också lett till att städarna måste besöka dem oftare, tillägger Achrén.
Vad gäller kritiken mot valet av symboler säger hon att ÅA valde symboler som var internationellt gångbara.
Vicerektor Christina Nygren-Landgärds instämmer i att jämställdhetskommittén borde syssla med viktigare frågor.
Dessutom tycker hon att jämställdhetskommittén var lite för ivrig i sitt initiativ.
– Vi borde ha utrett bättre, haft fler möten, diskuterat mera.
Nygren-Landgärds syftar på kritiken mot de könsneutrala toaletterna, och att de upplevs som snuskigare än förr.
Dessutom hade kommittén inte över huvud taget beaktat att frågan är knepig för folk med en muslimsk övertygelse.
Några punkter igen, alltså:
1) Min rekommendation, jämställdhetskommitténs rekommendation, förvaltningsdirektörens rekommendation och Finlands jämställdhetsombudsmans rekommendation har under hela processen varit att de stora könade toaletterna ska få förbli könade till män och kvinnor, för att säkerställa t.ex. att nämnda muslimska studerande och personal ska ha lätt att gå på toa. Det är en ren och skär lögn att kommittén inte lyft fram frågan – den ingick i presentationen jag höll på jämställdhetskommitténs möte på våren 2017. Det är inte alltså alls en fråga om pengar, om städare, om snusk – det att någon mot alla instruktioner gått och smällt upp fel skyltning är helt enkelt inte en orsak som duger till att backa i hela frågan – gör om, gör rätt.
2) Kommittén borde inte alls fokusera på andra frågor istället. Det finns ingen orsak att utesluta en viktig sak för att något annat känns viktigare för någon, då vi ju har haft både tid och rum att fundera på saken över ett års tid och det kommit otaliga erbjudanden om att sköta toa-ärendet separat, så att inte ordförande ska behöva bära bördan. Kommittén har därefter behandlat frågor om anställning och lön ett flertal gånger.
Jämställdhet är inte jämställdhet då den endast gäller några kön – jämställdhet per definition gäller alla kön. Ingen är jämlik – inte heller de kvinnliga professorerna som får mindre lön än sina manliga kollegor trots att deras ärende diskuteras – så länge vi alla inte är jämlika. Det är frågan om grundläggande genusvetenskaplig analys.
3) Achrén ”ifrågasätter hur stor del av de studerande som Panda Eriksson verkligen representerar”. Enligt den senaste skolhälsoundersökningen av THL där högstadie-, gymnasie- och yrkesskoleelever svarade på ett set frågor om hälsa och identitet anmälde ca. 5.6 % att de identifierade sig som något annat än den flick-/pojkstämpel de fått vid födseln. 5.6 %. Det är mer än vi finlandssvenskar, som går för ungefär 5.3 % av befolkningen. Detta är kidsen som kommer att söka sig till högskolor inom något år. Redan jag, som jobbar självständigt och inte är särskilt aktiv inom ämnes- eller institutionsöverskridande grejer på kampus, behöver långt fler än bara mina fingrar för att räkna till trans- eller könsöverskridande eller queer-studerande och -personal som rör sig på Biskopsgatan om jag tänker över saken som hastigast. Oberoende upplever jag det som väldigt trångsynt och förminskande att hänvisa till att det borde göras en enkät om saken – som om jag endast fanns till om det fanns statistik om frågan? Varför duger inte den nationella forskning som statliga institutioner gjort för Åbo Akademi?
Åbo Akademi, skäms. Det räcker inte att använda fina ord så som mångfald och inklusion. Jag har varit den stoltaste ÅA-demiker två år i rad i Åbo Pride med ett universitet som syns och kämpar för transpersoner och sexuella minoriteter men nu sitter jag mitt i en smet som jag aldrig ville in i bara för att jag inte kan göra något åt mitt kön och ledningens ovilja att lyssna. Åbo Akademi har många studerande och personal som hör till en könsminoritet. Vi har till och med forskare i ämnet, så som Alexis Rancken, som forskar i hur könade strukturer skapar och upprätthålls språkligt och genom den här typen av symbolik med fokus på specifikt det binära. Det finns know-how. Rancken kommentade frågan med att det här som nu pågår med symbolkriget bara ”förstärker naturaliseringen av de binära kategorierna”. Det är inte hållbart att göra en stor sak av den polerade ytan om det som finns därunder är ruttet och längden och dramat i den här processen verkar närmast framhäva hur det det på riktigt handlar om är en politisk ovilja och ett strukturellt transfobiskt, bakåtsträvande förhållandesätt. Det handlar bokstavligt talat om att sätta upp några klistermärken – som kanske kostar högst en hundring – och som kan sättas upp av ett team studerande om det känns för svårt. Vi har själva redan finansieringen och människorna. Det här är en sista chans att fixa saken den ”riktiga vägen” – och att i fortsättningen skärpa er med genomskinligheten i beslutsfattningen i dylika, totalt minimala frågor.
Det är med tungt hjärta jag anmälde att jag avgår från jämställdhetskommittén idag 17.3. eftersom jag inte längre vill legitimera verksamheten. Min uppfattning av jämställdhet innefattar alla personer – för att låna Maya Angelou: The truth is, no one of us can be free until everybody is free.
Panda Eriksson
Transperson
Ordförande för Trasek rf, patientföreningen för trans- och intersex-personer
Timlärare i genusvetenskap vid Åbo Akademis öppna universitet
Forskare i Minoritetsforskningsprofilens projekt Living with hiv in Finland vid Åbo Akademi
Magisterstuderande i genusvetenskap vid Åbo Akademi
Vuosi vaihtui ja monet pienet asiat minun elämässäni sen myötä. Koska monen yhdistyksen toimintakausi on yhtä kuin tilikausi, joka on yhtä kuin kalenterivuosi, niin tieni Turun seudun Seta ry:ssä sekä Regnbågsankanissa päättyivät, kun jättäydyin hallituksista pois. En osannut vielä reilu vuosi sitten arvata, miten paljon töitä minulla olisi, saati miten intohimoisesti tulisin suhtautumaan Trasekin työhön. Havahduin vuoden aikana uudestaan ja uudestaan siihen, että transihmisten ääntä kuullaan lähinnä silloin, kun halutaan joku raflaava otsikko tai selviytymistarina. Kun meistä tehdään politiikkaa, niin harvat ja valitut puhuvat ja näihin lukeutuu pitkälti cis-sukupuolisia – eli ihmisiä, jotka eivät ole trans. Moni heistä saattaa olla jopa päteviä ja fiksuja, mutta yritän vääntää nyt rautalankaa niin, että kantani ei jää epäselväksi: nothing about us without us. Transihmisistä ei voi tehdä politiikkaa ilman, että transihmiset itse kertovat, mitä heidän arkeensa kuuluu, sillä se on jotain mitä voi ymmärtää vain kokemuksen kautta. Minä itse, esimerkiksi, toimin hyvällä toimintakyvyllä ja aktiivisena osana yhteiskuntaa, eikä kukaan sen perusteella haluaisi vääntää minusta nyyhkytarinaa. Sen sijaan minua edelleen surettaa ja ahdistaa se miten rajoitetut liikuntamahdollisuudet minulla on, kun pukuhuonepolitiikka on binääriä (paitsi Campus Sportissa!) ja aiheutan lähinnä hämmennystä, kun haluan mennä salille tai uimahalliin. Ei missään oppikirjassa tai artikkelissa kerrota, että transihminen voi kokea näitä vielä vuosia oman prosessinsa jälkeen – ei ylipäänsä kerrota, miten elämä jatkuu prosessin jälkeen. Muun muassa tämän takia Trasek on kasvanut entistä rakkaammaksi minulle ja olen antanut ison osan ajastani sille, että yritän mahdollistaa yhdistyksen näkyvyyttä ja mahdollisuuksia kuulua. Kokemusasiantuntijuutta ei korvaa mikään.
Minä (vas.) ja kumppanini juhlimme uutta vuotta Turussa. Suoristin hiukseni, eikä äitinikään meinannut tunnistaa minua kuvasta!
Tämä on myöskin syy sille, että surettaa se, että aikaa ei vain ole rajattomasti. Muutkin yhdistykset, missä olen toiminut, tekevät ihan valtavan hyvää työtä. Turun seudun Seta on käynnistellyt ruotsinkielisiä miittejä, pohtinut miten tukea lgbtiq+ -turvapaikanhakijoita ja saanut täydellisen järjestötyöntekijän työnsä tueksi. On ollut etuoikeus toimia yhdistyksen vpj:nä tämän vuoden ja on myös tuntunut tärkeältä pitää meteliä transasiasta paikallisella tasolla. Uskon ja toivon, että yhteistyö jatkuu jossain toisessa muodossa, vaikka en enää virallisesti olekaan TuSetan hallituksen jäsen. Samaten on ollut ilo ja henkilökohtaisesti todella tärkeää olla mukana Regnbågsankanin hallituksessa. Suomenruotsalaisuus ja sateenkaarevuus ovat suhteellisen harvinainen yhdistelmä ja verrattain perinteisen kulttuuriperinnön sisältä on ollut ajoittain aika vaikeaa löytää tiensä maailmaan. Regnbågsankanin työ on uniikkia ja korvaamatonta koska – taas – vain suomenruotsalainen sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva voi täysin ymmärtää niitä kipukohtia, joita ominaisuuksien risteyksissä saattaa syntyä. Silti, kaikkeen työhön ja aktivismiin on hyvä mennä mukaan osoittamaan tukensa. En tarkoita sanoa, että vain kokemusasiantuntijat saisivat puhua, sillä välillä a) se on äärimmäisen rankkaa käsitellä koko ajan isoja asioita henkilökohtainen kokemus edellä ja b) olemme vähemmistössä, koska meitä on vähemmän. Liittolaisen rooli on välillä epäkiitollinen, mutta sitäkin tärkeämpi.
Lämmin kiitos siis etenkin näille organisaatioille siitä, että olen saanut olla mukana. Törmätään taas!
Panda Eriksson 