Tänään oli viimeinen työpäiväni Kirjastosta juuret elämään-projektissa Turun kaupungilla. Sinänsä hyvä niin, koska minulla on enää reilu kuukausi aikaa, kunnes minun pitäisi palauttaa valmis pro gradu -artikkeli (ei hätää, se on jo aika pitkälti valmis). KJE on projekti, joka keskittyy edistämään vankiloiden ja kirjastojen yhteistyötä, eli sitä nimenomaista saavutettavuustyötä eräällä tavalla. Melkein surettaa, että en voi kirjoittaa siitä oikein mitään muuta vaitiolovelvollisuuden takia, koska sekä vankilatyö että varsinainen tutkimus- ja kirjoitustyö olivat opettavaisia ja tärkeitä työkokemuksia minulle. On ollut todellinen etuoikeus ja silmiä avaava kokemus saada olla KJE:n projektisihteeri.
Gradun lisäksi kuntavaalikampanja on alkanut oikein kunnolla ja tapahtumia on niin paljon, että en ehdi kaikista mitenkään kirjoittaa. Kuoron kanssa äänitettiin levy. Kävin puhumassa Women of the World -festivaaleilla translakipaneelissa, jossa kävi vähän hassusti – siitäkin lisää tulossa. Aikomuksenani on lisäksi käsitellä pian ainakin teemoja #taidevaalit/taide/Turku/kulttuuripolitiikka, feministinen talouspolitiikka, miksi tarvitsemme ilmaista lasten päivähoitoa, ehkäisykampanjaani ja sotea – no, vähän kaikkea.
Graafikkoni Mari Koivunen keksi fiksun idean: miksi viljellä korulauseita, kun voin kysyä suoraan äänestäjiltä, miksi esim. he äänestävät minua! Kopsaa ja jaa omilla saatesanoillasi, jos haluat.
Tässä kohtaa tyydyn toteamaan, että sain tänään kampanjapäälliköltäni tiedon, että kaikista Turun ehdokkaista minä olen #1 katselukerroissa Ylen vaaligalleriassa. Wow. Olen myös saanut ihanaa feedbackia ihmisiltä – kiitos todella paljon kaikista viesteistä. Olette ihan mahtava tuki ja olen todella iloinen ja kiitollinen.
Jos sinua vielä mietityttää, mikä tyyppi minä oikein olen, niin suosittelen liikkumaan keskiviikkona 15.3. Turussa Piispankadulla. Pinkkiä limua, pinkkejä flyereitä ja pinkkejä pinssejä sekä keksejä luvassa!
—
Det är mycket på gång nu, wow. Idag hade jag sista dagen på jobb vid Åbo stad i Kirjastosta juuret elämään -projektet. Väldigt fint projekt men jag är också glad att jag har en paus i jobbet nu så att jag hinner skriva klart min gradu. Och dessutom är det mycket att göra (men mycket kul!) med kampanjen just nu. Fick idag höra av min kampanjchef att jag är #1 på Yles mest sedda videon av alla Åbokandidater! Ganska chockerande, men fint. Tack till alla som hört av sig med snälla meddelanden och lyckönskningar! Om ni vill ha hemgjord rosa läsk, en pins och ett kex så får ni gärna ta er till Biskopsgatan här i Åbo på onsdag 15.3. Jag har massor att skriva om och hoppas återkomma snart!
Tirsk. Tämä on se vaalimainos, joka ei päässyt jatkoon, mutta halusin silti jakaa sen teidän kanssanne.
It’s not feminism, if it’s not intersectional is what my sign for last night’s demonstration in Turku says (this is a sign made by some gender studies students at Åbo Akademi university, I made a similar one myself!)
Of course, the International Women’s Day, or naistenpäivä or kvinnodagen as we call it in Finland, has a long history that has, at times, had extremely strong focal points. However, the struggle has shifted and changed as we’ve become more aware of the people around us, about struggles of other groups of people that might be similar yet different from ours. When we hear ”feminism” we often hear ”intersectionality” and ”solidarity” in conjunction with it. This is my feminism, the very reason I am doing what I am doing politically and the way I try to do it: acknowledging that there are countless amounts of social factors and positions in society and these all affect us both negatively and positively.
Being a woman or being feminine is, in the big picture, generally not a good thing according to this structure, since we live in a patriarchy where masculinity is valued above femininity. When we are in the process of celebrating Women, however, there is a history that needs to be remembered and a time that needs to be made visible, because we will come to see that woman-ness isn’t basis for a homogenous category that we can lift up and celebrate on its own. The International Women’s Day website features a timeline where we can see that the beginning of the movement as we know it was a struggle for equal pay, for better working conditions, for shorter days and, classically, women’s suffrage (the right to vote in general elections). A march with 15 k attendants, a Socialist party declaration and an International Conference for Working Women (featuring the three first women elected to the Finnish parliament!) in the early 1900’s, that’s how we started off.
Where we are now, in Finland in 2017 is a place where the state keeps basking in the glory that is ”an equal Finland” but people, women, suffer. I quote my smart friend Pihla, who wrote a social media entry on the theme:
There are many marginalised groups of people in Finland whose problems aren’t taken seriously, because there isn’t enough political will to fix them. Par example the current Trans act goes against the human rights of trans women, the unnecessarily tight immigration politics are pure discrimination against refugee women who are already on the run, and the process of moving the Finnish support money system from municipal money to KELA (the national social security institution) has completely been fucked up, which affects many poor women’s positions and lives in a decisive way. This, not even mentioning the macro scale problems such as gendered sexual health issues (female genital mutilation, the difficulty of obtaining an abortion or proper contraceptives etc), illiteracy, austerity and famine that affects the lives of millions of women. We aren’t even close to equality yet. (Pihla Hänninen 080317, my translation)
This is not a day where I want to hand out chocolate and roses.
This is a day when I want to bring up that 52 % of young trans women in Finland have considered self harm, and 56 % have considered suicide (Alanko, 2013).
This is a day when I want to bring up that this morning, the Feminist Party, my party, visited Munkkiniemen hätämajoitus (”emergency accommodation”), where undocumented women (who are considered illegal as undocumented) told the visitors that they can’t stay anywhere downtown, since they’re thrown out immediately from e.g. bus stations and metro stations, but that all they want is to be like Finnish women who seem so happy and safe, safety for their families and a chance to live.
My beautiful feminist friends and I (right), before the demonstration! Photo: Genusvetenskapliga ämnesföreningen Judith.
This is a day when I want to bring up that Invalidiliitto (an organisation that works with disability themes) gave out a press bulletin last night, where they tell the story of a couple of Finnish women. One hasn’t been able to visit the doctor’s because the health clinic wasn’t wheelchair accessible. A young woman with cerebral palsy had to move into a care home for seniors, where all the seniors would tease her and repetitively tell her to stop with her tics (tics are sounds or movements that you can’t consciously control).
This is a day when I want to bring up that women wearing hijabs are reduced to dolls or slaves without their own will (by us white people!), whereas it might just so be that she’s wearing it proudly and voluntarily. That racialized women are exoticized: that my friend (who is of Vietnamese descent) recently was asked where she comes from – in a discussion in fluent Finnish – and that the one asking the question was visibly shocked when she replied ”Lohja” (a Finnish town).
From left to right: myself, Professor Harriet Silius and Ph.D. candidate Nana Blomqvist in the Yle studio
It’s self-evident that we need to discuss how the female euro is less than the male one. We need pay equality. I do, however, think we also need to realise that the Finnish Woman, lower wage or not, is no longer and hasn’t in a while been the blonde Elovena figure we are used to see her as.
Besides the demonstration last night, I also participated by talking about feminism in media. I was invited to YLE Vega’s Slaget efter tolv debate together with Professor emerita of gender studies Harriet Silius and doctoral candidate of comparative religion Nana Blomqvist. Check it out and practice your Swedish a bit! And remember – we need a common effort to get somewhere. Send e-mails to those in charge. Participate in demonstrations. Talk to people. Donate time or money to campaigns. Be a human being to others. Especially if you’re protected by a privileged position.
Do what you can to make things better for all of us.
Iltalehti kirjoitti taannoin minusta muunsukupuolisena kuntavaaliehdokkaana(28.2.2017). Pari päivää sen jälkeen (2.3.2017) ilmestyi Voima-lehteen antamani haastattelu Näkymätön sukupuoli -kampanjaan. Toimin myös aktivismini ja järjestötyöni puitteissa konsulttina ja olin vastikään puhumassa eräässä koulussa sukupuolen moninaisuudesta. Olisi ehkä pitänyt valmistautua vihapostiin, mutta en osannut odottaa, että jollain tulisi niin paha mieli minun sukupuoleni takia, että hän kokee tarpeelliseksi kertoa unelmoivansa kuolemastani.
”Haters gonna hate” sanoi Panda, kun vihapostia sai. Kuva: Jenni Holma
Olen muunsukupuolinen. Vaikka Wikipediaa ei tulisi käyttää lähteenä, niin kirjoittaja on ilmaissut itsensä niin fiksusti, että lainaan wiki-artikkelia suoraan:
”Muunsukupuolinen tai ei-binäärinen (non-binary) on henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti ei ole osa kaksijakoista sukupuolijärjestelmää […]. Henkilöt, joilla on ei-binäärinen sukupuoli, eivät ole (vain) miehiä tai naisia, vaan sekoitusta näistä molemmista, jotain muuta sukupuolta tai sukupuolettomia. Muunsukupuolisten ulkoinen ilmaisu voi vaihdella maskuliinisesta feminiiniseen ja androgyyniin niin kuin muillakin sukupuolilla.”
Voiman artikkelista voit lukea lisää minun prosessistani ja netti on täynnä hyvää(kin) infoa sekä muiden tarinoita ja käytännön esimerkkejä, tarkoituksena ei ole tänään kirjoittaa sukupuoliteoriasta. Halusin alleviivata sitä, mitä tarkoitan sosiaalisella saavutettavuudella ja miten luen Feministisen puolueen kuntavaaliohjelmaa, jonka kärjet kulkevat nimellä kaupunki on jokaisen koti, kaupunki ei tunne rajoja sekä kaupunki kuuluu myös lapsille ja nuorille.
Oi Turku, rakastan tätä kaupunkia intohimoisesti! Vanha kuva, mutta pidän kovasti värimaailmasta.
Minun näkemykseni mukaan Turku on ihana satamakaupunki, joka on tarpeeksi pieni, mutta myös tarpeeksi iso, ja joka on kaunis ja ystävällinen. Minä olen kantasuomalainen, valkoinen ihminen, joka puhuu molempia kotimaisia kieliä suhteellisen sujuvasti, joten minun näkemykseni ei välttämättä ole se, joka merkitsee kaikista eniten. Silti minäkin, etuoikeuksistani huolimatta, olen kohdannut esteitä turkulaisessa arjessani. Perusteesini on se, että julkisten tilojen tulisi olla kaikkien saavutettavissa. Tämä tarkoittaa mm.
Taloudellista saavutettavuutta.
Kirjaston tulee säilyä maksuttomana. Vaalikoneissa esiintyä väite kirjastotoiminnan muuttamisesta maksulliseksi on mielestäni vulgaari.
Kaupungin palveluiden, kuten kaupunginorkesterin konserttien, kaupunginteatterin esityksien, terveydenhuollon ja joukkoliikenteen palveluiden tulee olla hintatasolla, joka mahdollistaa sen, että kaikki kaupunkilaiset voivat nauttia niistä.
Porrastetut hinnat voivat auttaa tämän saavuttamiseksi: vähävaraisille voi olla pienempi hinta ja käytössä voi olla opiskelija-, lapsi-, nuoriso-, työttömyys- ja eläkeläisalennukset. Lisäksi käytössä voisi olla taloudellinen tuki alennuksen muodossa yh-vanhemmille/-perheille, paperittomille, turvapaikanhakijoille ja muille vähävaraisille.
Fyysistä saavutettavuutta
Kaupungin tilojen kuuluu olla kaikille saavutettavia ja on olennaista konsultoida kohderyhmiä kaupunkisuunnittelussa ja -kaavoituksessa. Valitettavasti hyvät aikomukset eivät auta, koska niillä ei esimerkiksi levitoida rappusia ylös pyörätuolilla.
Saavutettavuutta on esimerkiksi kaiteet, portaat, liuskat, äänimajakat, tarpeeksi hyvät kontrastit sisustuksessa, hyvät WC:t, tarpeeksi matalat narikat, hyviä tuoleja (korkeita nivelongelmia poteville, matalia lyhyille ihmisille..).
Psykososiaalista saavutettavuutta
WC-, pukeutumis- ja peseytymistiloja, joita ei ole rajoitettu sukupuolen mukaan. Tämä ei tarkoita, että ei saisi olla enää miehiä tai naisia, tai sukupuolitettuja WC-tiloja, vaan sitä, että muunsukupuolisenkin tarvitsee joskus käydä vessassa – puhun kokemuksesta!
Myös järkeviä sukupuolitettuja WC-tiloja: esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa kokeneille naisille tai uskonnollisista syistä yksityisyyttä tarvitseville sellaisia tiloja, jotka mahdollistavat yksityisyyttä.
Monessa tilassa psykososiaalinen saavutettavuus näkyy tai on näkymättä siinä, millaisia narratiiveja ja millaisia kuvia käytetään markkinoinnissa tai sisällössä. Vaikka kirjaston ovet olisivat auki niin ei voi olettaa, että esimerkiksi turvapaikanhakija perheineen uskaltaisi hirveästi lähteä tutkimaan palveluja, jos hänelle ei ole olemassa mitään infoa kielellä, jota hän puhuisi sujuvasti. Tein opinnäytetyöni kulttuurituotannon koulutusohjelmassa Turun kaupungin vapaa-aikatoimialalle ja osana tutkimusta haastattelin kävijöitä kirjastossa. Kysyin eräältä mieheltä miten hyvin kirjasto palvelee hänen tarpeitaan. Hän katsoi minua huvittuneesti ja totesi you should be asking someone else, this is not for people like me. Hämmennyin, kunnes ymmärsin, että hän viittasi omaan ei-valkoisuuteensa ja ei-kantasuomalaiseen taustaansa. Se oli todella epämukava ja surullinen hetki.
Administratiiviseen asiointiin, kuten erinäisten lomakkeiden täyttämiseen tulisi lisätä sukupuolisensitiivisyyttä. Esim. minä en voi rastittaa mies- enkä naisruutua valehtelematta. Pitäisikö laittaa syntymässä annettu sukupuoli? Se, mitä nyt lukee passissa?
Selkokielisiä ohjeita, hyviä kyltityksiä, mahdollisuus tutkia asioita etukäteen kaupungin kotisivuilta, jotta kynnys osallistua laskisi. Tärkeää mm. mielenterveyskuntoutujille, joilla saattaa olla sosiaalinen fobia tai ahdistuneisuushäiriö, sekä neuro- ja autismikirjon henkilöille, joille saattaa olla vaikeaa osallistua, jos ”käyttäytymiskoodisto” ei ole selkeä eikä ohjeita ole.
Nettisaavutettavuus
Euroopan parlamentti hyväksyi 26.10.2016 ns. saavutettavuusstandardit, jotka sitovat kaikkia jäsenmaita vähemmäiskriteerien muodossa: näidenmukaan tulee muuttaa nettisivut ja sovellukset teknisesti esteettömiksi. Pelkät WGAC 2.0 -suositukset eivät kuitenkaan riitä, koska esteettömyys viittaa myös sisältöön. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ruudunlukuohjelmien tulee voida lukea kotisivuja ongelmitta ja että on oikein koodatut lomakkeet, jotta ne olisivat helppoja täyttää, mutta myös sitä, että ei ole liikaa infoa yhdessä ruutunäkymässä ja että visuaalinen puoli on selkeä. Väestömme ikääntyy hurjaa vauhtia. Silti julkiset palvelumme siirtyvät yksi toisensa jälkeen nettiin, enkä voi kuin ihmetellä, että eikö meillä tulisi olla siirtymäaikaa? Minä en esimerkiksi täytä itse veroilmoitusta netissä, vaan käyn aina toimistossa, jossa ehkä vähän katsotaan jo vinoon – kyllähän 26-vuotias on jo ihan diginatiivi? Ei, me emme ole kaikki diginatiiveja.Vahva lukusuositus seuraa: käyttäjä smoisala kirjoittaa tekstissään matkalla digitaalisuuteen saavutettavuudesta esimerkiksi suomi.fi -palvelussa. Suosittelen lämmöllä hänen muitakin tekstejä, jotka yleensä koskevat digitaalisuutta ja/tai esteettömyyttä – lisäksi usein turkulaisessa kontekstissa.
Uusi Yhdenvertaisuuslaki (2015) määrää hyvin yksiselitteisesti, että positiivinen erityiskohtelu on sallittua ja toivottavaa silloin, kun se on perusteltua – kohtuullisten mukautuksien tekemättäjättäminen on syrjintää. Näissä listoissa on vain osa niistä asioista, jotka mielestäni ovat ongelmallisia. Olemme tottuneita ajattelemaan esteettömyyttä rakennetusta ympäristöstä käsin. Se on toki erittäin tärkeää. Esteettömyys on silti paljon muutakin. Turku kuuluu kaikille kaupunkilaisille ja kaupungin tulee palvella kaikkia asukkaitaan, esteisyydestä tai ”erityistarpeista” huolimatta.
Tänään täyttelinkin ensimmäistä kertaa elämässäni ehdokkaana vaalikonelomakkeen! Vedin urheasti sekä Animalian ja SEY:neläinpoliittisen vaalikoneen että Sanoman vaalikoneen läpi kerralla! Phew! Sanoman kone julkaistaan myöhemmin ja niistä teemoista tulee varmasti saarnattua loputtomiin siinä vaiheessa, joten nyt halusin avata eläinpoliittisia ajatuksiani. Olen tehnyt periaatepäätöksen, että en saarnaa näistä asioista, ellei toinen kysy – mutta tämä onkin minun blogini ja sinua on nyt varoitettu!
–
Ei tullut mitenkään yllätyksenä, että päädyin eläinpoliittisessa vaalikoneessa 5/5 -tulokseen ja sain hienon Eläinten edustaja -badgen. Eläinoikeusteemat ovat lähellä sydäntäni. Olen ollut vegaani keväästä 2012 asti, jolloin ystäväni näytti minulle Earthlings-dokumentin. Se löytyy esimerkiksi youtubesta nimellä. Varoitan etukäteen todella järkyttävästä materiaalista. Älkää katsoko sitä, jos olette herkkiä – ja jos katsotte, niin varatkaa puhelinaika kaverin kanssa heti jälkeenpäin.
Olin jättänyt lihan jo ennen Earthlingsia, mutta sen katsottuani jätin kaikki muutkin eläinperäiset asiat pois ruokavaliostani kertaheitolla. Pyrin myös noudattamaan samaa periaatetta muissa ostoksissa, mutta en esimerkiksi kieltäydy lahjavillasukista ja ostan vielä silloin tällöin nahkaa sisältäviä tuotteita. Välillä kuulee, että silloin ei ole ”oikeutettu” vegaani-nimikkeeseen, mutta toisaalta kuka meistä oikeasti olisi? Tottakai syön esimerkiksi krooniseen sairauteeni liittyvät lääkkeet, vaikka niissä on laktoosia. Olen vegaani, en marttyyri.
Ryhdyin vegaaniksi eläinoikeussyistä. Feministisen puolueen yleisohjelmassa todetaan, että ”Feministinen puolue haastaa ihmisten itsestään selvänä pidetyn oikeuden hallita ja hyväksikäyttää luontoa, eläimiä ja ihmisiä” ja ”[h]yvinvoinnin käsitteelle tulee antaa uusi merkitys, joka perustuu aitoon solidaarisuuteen – solidaarisuuteen ihmisten kesken ja solidaarisuuteen suhteessa ympäristöön ja eläimiin”. En koe, että ihmisellä on oikeus käsitellä eläimiä tuotteina ja laittaa heidät tehtaisiin. Tuotantoeläimellä ei ole mitään mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä ja netti on täynnä kaikenlaisia tilastoja esimerkiksi siitä, kuinka paljon (=vähän) auringonvaloa tuotantopossu näkee päivässä, mitä toimenpiteitä saa suorittaa eläimelle ilman kipulääkkeitä tai puudutusta, tai kuinka monta tuntia emo saa olla vasikkansa kanssa, ennen kuin tämä viedään häneltä pois. En usko, että niillä vakuutetaan yhtään ketään, joka ei ole jo ostanut eläinoikeusargumenttia, joten en aio niitä tähän laittaa. Suosittelen kuitenkin esimerkiksi Jonathan Safran Foerin fantastista kirjaa Eating Animals. Ja hei, tsekkaa se ensimmäisen kappaleen linkki Eläinpolitiikka-sivustolle. Suomen eläinsuojelulaki on nimittäin 20 vuotta vanha, eikä nykyisessä hallitusohjelmassa sanota sanaakaan eläinpolitiikasta, vaikka edelliseltä hallitukselta jäi kesken suuri eläinsuojelulakiuudistus. Lue ainakin ne esittelymateriaalit ja päätä sitten, vaatiiko asia sinunkin huomiotasi.
Pikkuhiljaa aloin heräämään myös siihen, että sen lisäksi, että eläimet ovat söpöjä enkä halua niitä syödä, niin voin ruokavaliollani vaikuttaa suoraan omaan hiilijalanjälkeeni (tiedän, hidas herääminen). Jätin siis kananmunat ja maidon, vaikka ne eivät ole lihatuotteita, sillä havahduin siihen, että asia on monimutkaisempi kuin se, että ei halua tappaa eläimiä. Maapallolla asuu nyt tuplasti enemmän ihmisiä, kuin 60-luvulla. Samassa ajassa lihantuotanto on nelinkertaistunut. Ennusteet eivät lupaa hyvää: The Food and Agriculture Organisation of the United Nations arvioi, että vuoden 2050 mennessä lihan tuotanto vielä tuplaantuu – ja ihmisväestö kasvaa 2-4 miljardilla. Lihan ja muiden eläintuotteiden tuottaminen on ympäristölle raskasta. Tuotantoeläimet syövät mm. soijaa ja erilaisia viljoja – ruokia, joita ei tarvitsisi kierrättää eläimen kautta, vaan jotka ovat erinomaisia ravinnon lähteitä ihmiselle ilman kierrättämistä. Lisäksi kierrättäminen eläimen kautta hukkaa valtavasti potentiaalisia kaloreita. Ei järin kustannustehokasta.
Tämä on eräs versio veganismista… (Kuva: Brooke Lark/unsplash)
Tuotantoeläinten ruuiksi kasvatetut viljelmät vaikuttaa esimerkiksi metsäkatoon, eri lajien elinympäristön häviämiseen ja lajien sukupuuttoon. The Vegan Society, joka on ehkä suurin maailmanlaajuinen vegaaniyhteisö (ja eittämättä puolueellinen taho, mutta luotan heidän käyttämiin YK:n tilastoihin), kertoo esimerkkinä, että Brasiliassa käytetään reilut 22 660 neliökilometria soijan viljelyyn – soijaan, jota käytetään Euroopassa tuotantoeläinten ruokana. Samalla brasilialaiset köyhtyneet ihmiset tietävät saavansa enemmän rahaa näistä viljelykasveista, kuin siitä, että he kasvattaisivat itselleen ruokaa. Näin kehä on, Vegan Societyn mukaan, valmis ja lopputuloksena on maailmanlaajuisen aliravitsemustilan ylläpito ja eskaloituminen – tila, joka on todellisuutta jo 1/9 koko maapallon väestölle.
Tämä on toinen versio veganismista. Genevessä työmatkalla (ensimmäinen kerta YK:n kanssa tekemisissä! Törkeän jännää!). Kuvan otti Kasper Kivistö
Mitä enemmän syömme lihaa, sitä enemmän tarvitsemme eläinrehujen viljelyä ja sitä vähemmän jää resursseja ”ihmisrehujen” viljelyyn. Ei tarvitse olla vegaani eikä feministi ymmärtääkseen, että se joka ensin jää ilman ruokaa ei ole suomalainen. Meidän maailmassamme resurssit ovat todella epäreilusti jaettu, eikä ole feministisen politiikan mukaista ajatella, että voimme tehdä mitä vaan, koska haluamme jatkossakin aamuleivän päälle kinkkua. Jossain kohtaa nimittäin viljelyskelpoinen maa loppuu oikeasti kesken ja joudumme Suomessakin pohtimaan mistä ruoka tulee. Maapallon kantokyky ei kerta kaikkiaan riitä. Vegaaniseen ruokavalioon tarvitaan huomattavasti pienempiä määriä viljelmiä ja näin ollen myös vettä: The Vegan Societyn mukaan suhde on 1:3 (eli vaaditaan vain kolmasosa maa-alueesta päästääkseen samoihin potentiaalisiin kaloriarvoihin). Jos tämänhetkinen eläinrehutuotanto olisikin ihmisille tarkoitettua ruokaa, se ruokkisi 3.5 biljoonaa ihmistä.
Kissakämppikseni, Tähti-Igor! Joko pörisee kyljessä kiinni, tai on piilossa divaanin alla.
Tuotantoeläimistä tulevat metaanikaasut (kyllä, lehmien pierut) vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen. Ruoan tuotanto vastaa yli 25 % kasvihuonekaasupäästöistä ja näistä 80 % tulevat tuotantoeläimistä. Eräs tutkimus arvioi, että jos maailma ryhtyisi heittämällä vegaaniseksi juuri nyt, niin ruoantuotantoon liittyvät kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät 55 %:lla. Sama tutkimus toteaa, että vegaanisen ruokavalion myötä meillä olisi vähemmän sepelvaltimotautia, aivoinfarkteja, II-tyypin diabetesta ja syöpää. Tämä taas säästäisi meidät 8.1 miljoonalta kuolemalta vuodessa maailmanlaajuisesti. Pakko todeta tässä kohtaa, että veriarvoni ovat olleet aivan käsittämättömän hyvät sen jälkeen, kun ryhdyin vegaaniksi, eikä esimerkiksi ole enää ollut puutetta raudasta. Kolesterolitasotkin ovat aivan ideaaliarvoja, vaikka suvussani on hyperkolesterolemiaa. Veriarvoja kommentoitiin ihaillen viimeksi, kun luovutin verta ja kun totesin iloisesti, että joo, olen vegaani, niin hoitaja hymyili ja sanoi, että niin minäkin!
Berliinin the Yellow Sunshine -ravintolassa osataan sekä vegaaniset burgerit että jälkiruuat!
Menemättä nyt terveysvaikutuksiin (kyllä, minäkin syön D-vitamiinia ja biotiinia purkista, joskin se ei ole vegaanieksklusiivista – kaikkien suomalaisten tulisi syödä D-vitamiinia, sillä täällä on kamalan pimeää näin talvisin!) tai sen enempää esimerkiksi monoviljelmien vaikutuksiin haluan nostaa esiin, että tutkijoiden mukaan meillä on ilmastokatastrofi käsillämme, jos maapallon keskilämpötila nousee yli 2 celsiusasteen. Samaisen aikaisemmin mainitun tutkimuksen mukaan maailmanlaajuinen veganismi on ainut ruokakulttuuri, joka suhteutettuna ruoantuotannon päästöihin olisi riittävä panos tämän estämiseen.
Toinen kissakämppikseni, Luna. Aina muka nälkäinen, vaikka ruokakuppi on täynnä.
Nyt, kun saarnat on hoidettu pois alta, niin joudun myöntämään, että tietysti sorrun itsekin spesismiin ja tekopyhyyteen, kun pidän kissoja. He syövät lihaa, koska kissan ruuansulatus ei pysty hyödyntämään kasvispohjaista ruokaa samalla tavalla kuin ihmisen. Ymmärrän ihmisiä, jotka tekevät pakosta muita valintoja – esimerkiksi hyvällä ystävälläni on todella herkkä vatsa, joka ei siedä juuri mitään palkokasveja tai gluteenia (itsehän rakastan seitania, se on todella herkullinen ja hyvä proteiininlähde!). Monet muutkin proteiininlähteet ovat ongelmaisia, joten vaikka hän haluaisi olla vegaani niin hän turvautuu välillä esimerkiksi juustoon. Kuka minä olen häntä tuomitsemaan? Mitä valintoja tekisin itse elämässäni, jos asiat olisivat eri lailla?
Hyvänä lähtökohtana pidän sen, että jokainen pyrkii vähentämään lihan kulutusta. Usein aversio kasvisruokaa kohtaan tulee kouluruoasta, jossa kasvisruoka oli usein liharuokaa ilman lihaa (no, ainakin 15 vuotta sitten). Hyvä kasvisruoka on proteiinirikasta, maukasta, hyvin maustettua, eikä se jätä nälkäiseksi. Vegaanisena kuuluu saada mättöä ja rasvaa niin halutessaan – ei se todellakaan enää ole pelkkää porkkanaraastetta. Nykyään veganismi on tehty todella helpoksi, kun jopa Saarioisten roiskeläppää saa vegaanisena kaupasta! Facebook on täynnä vegaaniryhmiä (joko tutustuit Sipsikaljavegaaneihin?), blogimaailma täynnä blogeja (tsekkaa Chocochili, jonka ihana Elina pitää vegekauppaa Turun keskustassa Forumissa!) ja netti täynnä vinkkejä (avaa Vegaanituotteet-sivusto valmiiksi puhelimeen, kun lähdet kauppaan). Valmisruokia saa kaupasta, vegaanisia annoksia saa jopa listalta a la carte, kun menee ravintolaan – eikä tarvitse välttämättä enää soittaa ja selittää etukäteen, että ei, en syö vuohenjuustoakaan.
Olen vaalikoneessa vastannut, että kyllä, kouluissa tulisi olla enemmän kasvisruokaa esimerkiksi kasvisruokapäivien muodossa. Ei ole kyse siitä, että punaviherpinkkifeministit yrittävät kieltää syömästä lihaa, vaan siitä, että teet sekä itsellesi että ympäristölle palveluksen, jos edes vähennät. Koittaisitko jo tänään?
Näin vaalien aikaan kuntavaaliehdokkaille tarjotaan kaikenlaisia juttuja allekirjoitettavaksi – ja mielelläni niitä luenkin, sillä usein niissä on koottuna fiksuun pakettiin teemaan liittyvät pääargumentit.
Luin maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille –kampanjasta, jonka kautta voi luvata sitoutuvansa asian ajamiseen. Nuoret ovat tärkeä osa vaaliteemojani, kuten myös seksuaaliterveys ja -kasvatus sekä saavutettavuus. Äitini on kätilö ja on myös vetänyt seksuaalikasvatusta yläastelaisille kotipaikkakunnallani niin kauan, kuin itse muistan (kyllä, olin itsekin hänen tunnilla teiniä ja se oli 14-vuotiaan Pandan mielestä käsittämättömän noloa!). Itse taas olen LHBTIQ+ -aktivismissani – ja muutenkin – törmännyt teemaan varsin usein. Tuottajana olen pyrkinyt sisällyttämään sen silloin, kun se on ollut sopivaa. Voi siis ehkä ymmärtää miksi Turku Prideillä, jonka tuottaja-koordinaattorina toimin, on esimerkiksi ollut ilmaiseksi jaossa ei pelkästään kondomeja, vaan myös hanskoja. Ehkäisy ei nimittäin tarkoita pelkästään raskauden ehkäisyä, vaan myös seksitaudeilta suojautumista!
Turku Pride 2016 -tapahtumassa jaettiin ilmaiseksi turvaseksipaketteja, jossa kondomi + hanskat + liukuvoide. Kiitos Kintaro Tattoo yhteistyöstä!
Väestöliiton kuntavaalitavoitteisiin 2017 kuuluu maksuttoman ehkäisyn mahdollistaminen alle 25-vuotiaille. Heidän nettisivuillaan todetaan, että kuntien tulisi tarjota raskauden ja seksitautien ehkäisyyn niin kondomeja kuin hormonaalista ehkäisyäkin maksutta. Lisäksi heidän mielestään kunnissa tulisi huolehtia laadukkaasta ehkäisyneuvonnasta. Allekirjoitan täysin Väestöliiton teesit tässä asiassa! Katsotaanpa vähän faktoja:
Nuorten raskaudenkeskeytysluvut ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan Suomessa. Aborttien määrä on siis laskussa. Mutta silti…
Ikäluokassa 20-24 -vuotiaat tehdään lukumääräisesti eniten abortteja.
Valtaosa klamydiatartunnoista todetaan nuorilla aikuisilla.
(Väestöliitto, haettu 02.03.2017)
Kokeilut osoittavat, että maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen alle 20-vuotiaille johtaa raskaudenkeskeytysten ja seksitautitartuntojen vähenemiseen ja näin ollen kustannussäästöihin.
(Maksuton ehkäisy -kampanja, haettu 02.03.2017)
Syrjintä lisää seksitautien riskiä
(THL:n blogi, haettu 03.03.2017)
Mielestäni olisi siis täysin perusteltua, että nuorille (-25 vuotta) olisi tarjolla ilmaista, helppoa ja saavutettavaa ehkäisyä. Kuntien tulisi tarjota hormonaalista ehkäisyä sekä kuparikierukoita, kondomeja, femidomeja ja hanskoja. Lisäksi:
On tärkeää, että on paljon valinnanvaraa, jotta nuori löytää itselleen ja kumppan(e)illeen sopivan ehkäisymuodon. Myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tulee olla yhtäläinen oikeus ehkäisyyn ja tätä on huomioitava tarjonnassa.
On saavutettavuuskysymys varmistaa, että hinta ei muodostu esteeksi seksuaaliterveyttä edistäessä. Seksuaaliterveys on ihmisoikeus.
Kansanterveyslain puitteissa ehkäisyneuvonta on jo maksutonta kaikille. Tämä on erinomainen asia ja sitä tulee vaalia ja palveluja kehittää. Niihin instansseihin, jotka ehkäisyneuvontaa tarjoavat, voisi siis lisätä ehkäisyvälineiden jakelupisteitä. Nämä ovat esimerkiksi kouluterveydenhuollon instituutiot (myös opiskelijoiden, eli YTHS ja AMK:n korkeakouluterveydenhuolto, joka toistaiseksi ei ole YTHS:n alla), lääkärien vastaanotot sekä äitiys- ja ehkäisyneuvolat.
Suomessa käytännön kokeet ovat tosiaan osoittaneet, että ehkäisysaavutettavuuden parantaminen johtaa raskaudenkeskeytysten ja seksitartuntojen vähenemiseen. Nämä ovat asioita, joita hoidetaan jo kunnallisella rahalla (ja hyvä toki niin!). Näin ollen ei tarvitse huolestua ja ihmetellä, että mistä revitään rahat? Ehkäisy maksaisi itsensä takaisin jo kustannussäästöjen muodossa.
Seksuaalineuvonnan tulisi olla itsestäänselvyys! Kaikissa kouluissa tulisi opettaa seksistä, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Moninaisuutta kunnioittava seksuaalineuvonta ei ”hämmennä” nuoria, eikä se kannusta seksiin. Nuoret harrastavat seksiä joka tapauksessa – on parempi, että he tekevät niin tietäen mitä ovat tekemässä.
Perinteisen seksuaalineuvonnan lisäksi muunkin teemaan liittyvän opetuksen tulisi sisällyttää tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Tämä sekä tukee näihin ryhmiin kuuluvia nuoria että lisää ymmärrystä muissa ryhmissä, jolloin syrjintä myös vähenee.
Tämä on kustannustehokastakansanterveyden edistämistä!
Seuraava askel minulle onkin sitten ottaa vielä tarkemmin selvää Turun meiningistä. Tiedän, että hyviä työntekijöitä on etenkin sote-puolella, mutta hekään eivät pysty tekemään ihmeitä, jos resursseja ei ole. Seksuaalikasvatuksesta taas on valitettavan yleistä kuulla etenkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvilta raporttia siitä, että he eivät edes tienneet, että on muita heidän kaltaisiaan, sillä koulussa ei kerrottu. Cis- ja heteronormi elää ja voi hyvin. En väitä, etteikö cishenkilöiden sukupuolta tai heteroiden seksuaalisuutta tulisi käsitellä seksuaalikasvatuksessa – päinvastoin! Monimuotoisuuteen kuuluu kaikenlaiset sukupuolen ja seksuaalisuuden muodot! Kaikilla tulisi kuitenkin olla tarvittava tuki ja info, jotta he voivat löytää itsensä ja kasvaa omaan identiteettiinsä.
Seksi ja trans -oppaan on kuvittanut ihana ruotsalainen Charley Kåberg!
Viimeiseksi linkkaan teille yhdessä Ami Koirasen kanssa hivpointille kirjoittamani Seksi ja trans -oppaan. Se perustuu Ruotsin RFSL/RFSU:n vastaavanlaiseen teokseen, ja se on ensimmäinen suomalainen, suomenkielinen turvaseksiopas, joka on suunnattu transihmisille sekä heidän kanssaan seksiä harrastaville. Sen saa myös tilattua esimerkiksi omaan kouluun tai vastaanottohuoneeseen paperiversiona, mutta .pdf on tietysti nopeampi ja tulee lisäksi ilman postikuluja.
Ensimmäisen kerran, kun näin kodittoman ihmisen olin pieni lapsi ja matkalla Kreikassa vanhempieni kanssa. Muistan itkeneeni puoli tuntia, koska kenelläkään ei ollut tarjota minulle selitystä: miksi joku kerjää kadulla saadakseen päivän ruuan, kun taas toiset asuvat hienossa hotellissa.
Äitini painotti kasvatuksessani aina moraalin ja reiluuden merkitystä ja nämä arvot seuraavat minua tänäkin päivänä, vaikka olenkin rakentanut niiden päälle oman arvopohjan ja persoonan. 15-vuotiaana muutin Turkuun opintojeni takia. Monet ovat ihmetelleet, että enkö ollut muuttamiseen vähän turhan nuori. Väitän itse, että sukellus syvään päätyyn oli parasta, mitä minulle olisi voinut ikinä käydä. Asuin kolme vuotta Turun Varissuolla, missä asuntojen hinnat olivat matalalla. Minulla oli aina ollut poliittisiksikin miellettyjä mielipiteitä, mutta tähän ympäristöön joutuessaan koki viisitoistavuotias maalaisnuori herätyksen. Turkuun ja Varissuolle muutettuani näin ja ymmärsin, että kodittomuus ei ole eksoottinen kreikkalainen ilmiö, vaan epätasa-arvoa on joka paikassa. Tämä vahvisti ajatukseni siitä, että jokin on pielessä ja pahasti. Flirttailin hetken erään puolueen nuortenryhmän kanssa, mutta päädyin löytämään mantran, jonka toistin vuosikausia: Olen aktivisti, en poliitikko.
Oma ei-normatiivinen sukupuoleni ja kaksisuuntainen mielialahäiriöni toivat aktivismin hyvin arkiselle tasolle. Kiitollisuus siitä, että sain itse tukea ja apua silloin, kun sitä tarvitsin sai minut myös päättämään, että aion tehdä kaikkeni sen eteen, että kaikilla olisi sama mahdollisuus. Tähän feminismi minun nähdäkseni perustuu: se on ajatus siitä, että kaikki ovat samanarvoisia ja että meidän pitäisi pyrkiä vähentämään eriarvoisuutta luovia ja ylläpitäviä tekijöitä. En löytänyt itselleni puoluetta, sillä vaikka yhdenvertaisuusteema pyöri monen puolueen ohjelmissa, se oli aina ikään kuin periferiassa. Feministisen puolueen myötä löysin puolueen, jossa minun arvopohjani oli politiikan keskiössä. Taloutta, yhteiskunnan struktuureja, koulutusta sekä sosiaali- ja terveysalaa tulee mielestäni pyörittää sillä lähtökohdalla, että ihminen, eläimet ja ympäristö, elämä, on keskiössä. Kaikilla tulee olla pääsy yhteisiin palveluihimme. Lisäksi on perusteltua tarjota positiivista erityiskohtelua sellaisille ryhmille, jotka muuten jäisivät ilman palvelua/tukea/pääsyä. Tämä on perusta minun maailmankuvalleni ja se määrittelee kuka minä olen ihmisenä ja poliitikkona.
Panda Eriksson 