“Loma on työstä, opiskelusta tai vastaavasta pidettävä arkivapaa”

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Pidemmittä puheitta TL;DR -versio heti tähän alkuun:

Lähden toistaiseksi järjestäytyneestä transaktivismista ja pyrin muutoinkin vähentämään tarpeellisissa määrin ainakin tiettyjen aktivismin muotojen toteuttamista. Teen edelleen mielelläni yhteistyötä, konsultointia ym erikseen näin sovittaessa, tai sitten ohjaan kysyjän parhaani mukaan eteenpäin. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä, vaikka en enää esimerkiksi johda yhtään järjestöä. Trans ry:n asioissa pyydän kohteliaimmin suuntaamaan suoraan järjestön viralliseen viestintäkanavaan, eli support.transry.fi . 

Kuva: Timothy Meinberg

Syyskuun 2.pvä Trans ry pitää syyskokouksensa, enkä ole asettumassa ehdolle vuoden 2022 hallintoon. Lähden siis “lomalle” järjestäytyneestä transaktivismista. Aktivismi ei minusta lähde kulumallakaan ja jatkan muissa vastuutehtävissäni. Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä se, että koen tarpeelliseksi ainakin hetkeksi ottaa etäisyyttä tästä minulle rakkaasta aktivismin muodosta. 

Matkani transaktivistina alkoi 2010-luvun alussa – hakeuduin v. 2012 itse transpolille ja v. 2014 tulin virallisesti ja julkisesti kaapista muunsukupuolisena, jonka jälkeen hakeuduin hyvin pian potilasjärjestö Trasekin toimintaan mukaan. Siitä asti, että havahduin siihen, että voin tämänkaltaisen työn kautta antaa takaisin yhteisölle olen palavasti halunnut mukaan päätöksentekoon, naiivina unelmana olla mukana työryhmässä, joka vihdoin saa translain muutettua. Oli valtava kunnia, kun minut valittiin puheenjohtamaan Trasekia pari vuotta myöhemmin, kaikista järjestön puutteista huolimatta. Lähtöni järjestöstä oli ruma ja sitä edeltävät asia myöskin. En ole uskaltanut puhua suoraan niistä asioista missään vaiheessa, enkä vieläkään aio tai uskalla, sillä pelottaa edelleen henkilökohtaiset seuraukset. Olen kuitenkin tänä keväänä vihdoin päässyt traumaterapeutille ja odotan tapaamisten alkamista. Lähetteessä lukee työpaikkakiusaaminen, mikä on sinänsä jännä asia, sillä transaktivismi ei ole koskaan ollut työtä eikä siltä ole tuntunutkaan varsinaisesti. Työstä voi ottaa lomaa. Ihmisoikeusaktivismi on se, mikä ja kuka olen. 

Trans ry:n perustaminen ja ensimmäiset askeleet olivat elämäni huippuhetkiin kuuluva asia. Haluan heti tehdä selväksi, että lähtöni ei liity Trans ry:n toimintaan, eikä minulla ole järjestöstä pahaa sanottavaa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana järjestö on saanut satoja ja satoja jäseniä. Kasvoimme rytinällä Suomen suurimmaksi transjärjestöksi. Keräsimme myös kymmeniä tuhansia allekirjoituksia Oikeus olla -aloitteelle, jaoimme dysforiaan apuvälineitä ilmaiseksi vähävaraisille, koulutimme, luennoimme, järjestimme tapahtumia ja mielenosoituksia, toteutimme vertaistukea, peli-iltoja, taidenäyttelyn, mesenaattikampanjan, kirjoitimme mielipidekirjoituksia ja vastineita, osallistuimme yhteistyöpalavereihin. Trans ry on minulle – ja uskallan väittää, että myös yhteisölle – äärimmäisen tärkeä ja rakas.

Kuva: Vicko Mozara

Olen kuitenkin päättänyt nyt lähteä tauolle siitä syystä, että olen järjestäytyneen transaktivismini harjoittamisessa päätynyt ristiriitatilanteeseen. Tässä minulle on esitetty palautetta siitä, että olen toiminut puheenjohtajana ja kanssa-aktivistina itsekkäästi, muita heikommassa asemassa olevia yhteisön jäseniä bussittavana (eli bussin alle heittävänä), näkyvyyden ja oman osallistumisenhalun nimissä; että oma näkyvyyteni ja oma, henkilökohtainen aktivismini vie muilta tilaa. 

Vaikka tiedän itse kirkkaasti mitkä ovat tavoitteeni, motivaationi ja syyni tehdä transaktivismia, koen kuitenkin olevani aivan kaiken velkaa yhteisölleni, joka kannatteli minut oman prosessini läpi, antoi minulle voimaa ja työkaluja taistella cisteemiä vastaan, auttoi Kelan haastamisessa oikeuteen hormonikorvauksista, jne ad infinitum. Oma kokemus siitä, minkä verran tilaa vien tai minkälaiseen tilaan koen itse olevani oikeutettu ei ole kuitenkaan tässä välttämättä relevantti. Otan syytöksen tosissaan. Olen tietoinen siitä, että näkyvyyteni ja asemani on tuonut minulle valtavasti etuoikeuksia. Minua kuunnellaan, haastatellaan, pyydetään paneeleihin ja kouluttamaan. Olen yrittänyt näitä jakaa eteenpäin, etenkin jos kyseessä on ollut palkkioista tai ns. “hyvästä” näkyvyydestä. Se, että en rankankaan introspektion jälkeen tiedä, mitä olisin voinut tehdä paremmin tai edes toisin tämän osalta ei tarkoita, etteikö ole asioita, mitä olisin tehnyt väärin. Palaute on mielestäni ehdottoman väärässä siinä, että bussittaisin muita yhteisöstä, mutta toisaalta on myös varmasti totta, että minun näkyvyyteni on vienyt muilta mahdollisuuksia tulla kuulluksi – silloinkin, kun olen yrittänyt nimenomaan nostaa yhteisöä ja etenkin muunsukupuolisia, femmejä ja naisia.

Olen pahoillani, että minusta on ollut harmia yhteisölleni. Olen halunnut auttaa ja kantaa osani ja sikäli, kun jaksamista ja energiaa on minulla ollut keskimäärin melko hyvin, olen yrittänyt kantaa aika paljon. Ymmärrän, että tämä on voinut näyttäytyä itsekkäänä. Ajattelen, että oikein yhteisöä kohtaan on nyt se, että otan kokonaan transaktivistina mietintätaukoa. Tiedän toisaalta myös, että en halua omissa henkilökohtaisissa someissani pidättäytyä kommentoimasta ja nostamasta transteemaisia uutisia. Tämän takia puhun järjestäytyneen transaktivismin tauosta – omat asiani jäävät edelleen omaksi asiakseni. Oma sosiaalisen median seinäni on edelleen täysin minun omani ja siinä aion käyttää aivan kaiken tilan näin halutessani. 

Hoidan luonnollisesti Trans ry:ssä kauden tehtäväni kunnialla loppuun. Siihen kuuluu mm. STM:n asettaman translakityöryhmän jäsenyys. Järjestön asioista toivon kohteliaimmin tosin jo nyt, että viestitte virallista kautta esim. tikettijärjestelmämme kautta (support.transry.fi). 

Toivottavasti kohtaamme näissä merkeissä pian taas! 

Panda

”Mie tiiän, et musta ei oo kuulunut hetkeen”

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Hyvää iltapäivää sinnekin! Antti Tuiskun tavoin voisin nyt todeta, että ”mie tiiän, et musta ei oo kuulunut hetkeen, mut nyt mie oon taas tääl ja mul olis vähän kerrottavaa”.

Postasin viimeksi eduskuntavaalien alla viime keväänä ja tämän jälkeen olen pitänyt (mielestäni suhteellisen ansaittua!) lomaa julkisesta toimimisesta. Kuten muistatte, kävelin aika pahasti seinään vuoden 2018 loppukeväästä ja toipuminen on ollut pitkä ja raskas prosessi. Lujasti lempeä -blogin Maarit Kallio kirjoitti jokunen päivä sitten Hesarille erinomaisen kolumnin aiheesta ”ikuisesti reippaan” uupumus ja se iski kuin sata salamaa suoraan takaraivoon. Voin nimittäin kertoa, että senkin jälkeen, kun ”ikuisesti reipas” saa apua on kimurantti tie parempaan vointiin: sitä on helppo kuvitella voivansa paremmin, kun saa edes osan työkyvystään takaisin, jos on tottunut siihen, että oma jaksaminen ja jopa oma-arvo määrittyy suorittamisen kautta.

Pandan selfie, jossa hänellä on päällä printtipaita. Paidassa on translippu ja teksti "We won't be erased".

Pikkuhiljaa transaktivismi, sosiaalisena oleminen ja esimerkiksi työ ja itsensä kehittäminen kiinnostivat taas. Sain myös erittäin hyvää sairaanhoitoa tueksi. Syksyllä 2019 aloitin Novian ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopintoni. On ollut kummallista olla taas opiskelijana, etenkin kun meitä ”aikuisopiskelijoita” on vain joitain luokalla, mutta luokkahenki on ollut todella mahtava ja olen löytänyt paljon uusia kavereita. Hakeuduin myös alan töihin, nimittäin kotihoitoon sijaisena. Täysipäiväinen opiskelu ja keikkatyöskentely siinä sivussa on jopa jaksanut kiinnostaa. Tämä ekstrovertti rakastaa  sitä, että pääsee aidosti kohtaamaan ihmisiä, sitä että työtä tehdään nimenomaan ihmisten kanssa, ei pelkästään tutkijan kammiossa yksin. Tuntuu siltä, että olen ehkä 10 korkeakouluvuoden jälkeen oppinut miten opiskellaan, sillä nykyään palautan useinkin koulutehtävät pitkään ennen deadlineja. Olen myös saanut kiitosta niin koulukavereilta kuin opettajiltakin nimenomaan ihmisläheisyydestä ja kohtaamisesta.

Kuvassa Panda on lavalla ja puhuu mikrofoniin. Hänellä on musta mekko, mustat polvisukat ja musta pitsineule päällä.
Trasekin 35-vuotisjuhlista. Kuva: Tinksu Haapalainen

Transaktivismin saralla on tapahtunut paljon ja siitä pitääkin blogata erikseen. Tämän tarkoitus oli olla tällainen lyhyt huudahdus täältä, että hei, I made it through, uskallan nyt puolen vuoden työkykyisenä olemisen jälkeen todeta, että uupumus taitaa olla oikeasti oikeasti ohi. Että ikuisesti reipas suorittaja pääsee taas suorittamaan, mutta ehkä tällä kertaa yritetään tapaa, joka ei veisi seinään 😉 Ja hei – lue tuo Kallion kolumni. Se on sitä hyvää settiä se!

”Miksi et ole ehdolla eduskuntavaaleissa 2019?”

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Miksi et ole ehdolla eduskuntavaaleissa? 

Jos saisin rahan jokaisesta kerrasta, kun tämä kysymys esitetään minulle niin minulla olisi jo aika monta rahaa – mikä olisi hyvä, sillä Feministinen puolue ei saa puoluetukea ja näin ollen F! on kerännyt rahat esimerkiksi vaalijulisteisiin itse – tiesitkö esimerkiksi, että Turkuun toimitettiin 40 julistetta ja vaalimainostelineitä on useita satoja? Tämä on syy siihen, miksi monissa telineissä on huutava aukko numeroiden 124-126 kohdalla.

Puoluetuki ei kuitenkaan ollut tämän illan aihe, vaan halusin sanoa pari sanaa uupumuksesta. On nimittäin vallan pätevä syy siihen, että en ole näissä vaaleissa ehdolla, vaikka mietin asiaa pitkään ja sydän huusi KYLLÄ, DO IT! Anarkistiystäväni tietävät sen jo – minä saatan jakaa heidän kanssaan ajatuksia rakenteista ja esimerkiksi kansallisvaltioiden tarpeellisuudesta, mutta en ole anarkisti ja minua kiinnostaa hyvinkin paljon puoluepolitiikka! Lisäksi rakastan feminismiä ja haluan tehdä politiikkaa, oli se sitten aktivismia tai puoluepoliittista toimintaa. Minulle elämän tarkoitus kiteytyy kahteen perusteesiin:

  1. Eettiseen hedonismiin – eli ajatukseen, että pitää nauttia elämästä, mutta ei niin, että muut kärsivät siitä sekä
  2. Solidaarisuuteen – eli ajatukseen, että pitää tehdä muiden eteen mitä voi, kunhan ei  itse kulu siitä loppuun.

_N9A4795_netti
Kuva: Sonja Siikanen. Paikka: Kiikunlähde, Lahden lähellä.

Se jälkimmäinen oli kuitenkin syy siihen, miksi päädyin sanomaan ei. Minä jäin viime vuoden kesällä sairaslomalle. Olin 27 ja sairastin ensimmäistä kertaa monta vuotta tuloaan tehnyttä burnoutia, eli tuttavallisemmin burnaria, eli suomeksi (työ-) uupumusta. Olin aivan loppu. Normaalisti minulle niin rakas työ maistui puulle, en pystynyt keskittymään, sanat ja numerot hyppivät ympäriinsä koneen ruudulla eikä minua oikeastaan kiinnostanut mitä ne tarkoittivat. Vittuilevat trollit olivat oikeassa, kun he analysoivat painoani foorumeilla – lihoin runsaasti, koska olin niin väsynyt, että lopetin liikkumisen ja välittämisen (esimerkiksi kunnon ruuasta – miten niin ei voi elää soijajugurtilla?). Nukkuminen kiinnosti, rakkaat ihmiset ja ihmissuhteet eivät niinkään. Askel painoi.

Tietysti muistin, että useampi ystävä ja kumppani oli vuosien saatossa kertonut minulle, että pitäisi ehkä rauhoittua, delegoida, sanoa joskus ”ei kiitos”. Jotkut sanoivat suoraan – olen varma, että jos et pysähdy, niin ajat kohta seinään. Joku (kiitos V!) taisi jopa mennä niin pitkälle, että totesi, että hän oli odottanut tätä burnaria saapuvaksi siitä asti, kun tutustui minuun. Se vaati kuitenkin sen seinän, jotta hyväksyin tämän itse. Burnari ei ole mikään kaurismäkeläinen kaunis kuva, jossa väsynyt suomalainen pohtii huuruisen tuopin edessä, että pitäisiköhän sitä ottaa joku irtiotto, käydä Teneriffalla, vähentää työtunteja. Burnari on sitä, että tuijottaa kattoon esimerkiksi klo 13, eikä vaan tee mieli edes nousta. Se on sitä, että joutuu hakeutumaan lääkäriin, toimittamaan sairaslomalappuja, ja siinä on häpeää ja surua. Se on sitä, että sähköpostiin tai viestiin vastaaminen voi kestää päiviä, viikkoja.

_N9A4789_netti
Kuva: Sonja Siikanen.

Siitä asti olen kulkenut äärimmäisen pitkän matkan. Olen joka päivä käynyt saman prosessin läpi – olen hyväksynyt sen, että vaikka ahdistaa, niin nyt pitää päästää irti. Nyt minun täytyy hyväksyä, että en pysty suorittamaan, että ei voi ”relata vähän” ja silti tehdä sairaslomallakin jonkinnäköisiä töitä tai edes järjestöhommia. Itseltään ja keholtaan kun ei voi salata näitä asioita! Pitää levätä, levätä, levätä ja levätä lisää. Itsensä niskasta ottaminen ei auta, eikä ”jooga ja puhdas raakaruoka”, eikä skarppaaminen. Sen sijaan itsensä kuunteleminen, itselleen anteeksiantaminen, kivojen asioiden tekeminen, avun hakeminen (kyllä, myös lääketieteellisen avun) ja rehellisyys auttaa. Joten ei, minä en ole ehdolla näissä vaaleissa. Olen antanut Trasekin puheenjohtajuuden eteenpäin rakkaalle ystävälleni, Haapalaiselle. Olen sanonut ei myös silloin, kun haluaisin sanoa joo. Olen saanut rakkautta ja ymmärrystä osakseni myös töistä ja olen rehellisesti pystynyt kertomaan tarpeistani – ja minua on kuunneltu ja sanottu, että lepää vaan, tulet takaisin sitten kun voit.

En ole menossa eduskuntaan, mutta sen sijaan olen tulossa ulos burnarista voittajana. Tiedän sen itsekin, että kun pidän huolta itsestäni ja annan itsestäni jaksavaisena maailmalle minua ei estä mikään ❤

QX Awardsit 2018 – ja joitain tärppejä!

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

nomi4_2001-2
Kaikki blogipostauksen kuvat ovat QX-kollaaseista

Mikä huikea kunnia! Olen ehdolla QX Awardsien kategoriassa Vuoden Trans tänä vuonna, huraa! Ja katso mitä tyyppejä kategoriassa on kanssani. Näistä on mukana  esimerkiksi hyvä rakas ystäväni, koomikko Jamie MacDonald, sekä minullekin laulutunteja antanut samettikurkku Demian Seesjärvi.

Ajattelin käydä joitain ”tärppejä” läpi – vaikka kilpailu on leikkimielinen, eikä tärkeintä tässä ole missään nimessä se, kuka voittaa ja kuka ei, niin tämä on hyvä mahdollisuus nostaa esiin upeita tyyppejä ja meidän yhteisöissä olevaa moninaisuutta.

Keep up the good work

Vuoden Keep up the good work -kategoriasta bongasin kaksi tärkeää tapahtumaa: Drag me to HEL on drag-kollektiivi, jota luotsaa Lola Vanilla ja Lamey Crackhouse. Siinä on mukana House of Vanilla, House of Crack, House of Jaahas sekä House of Auer. Queerlesque, drag, crustlesque, mitä näitä on – House of Jaahaksen Shady Stardust sanoi viikonloppuna, että se, mitä he tekevät on punkkia, koska se on yhteisöltä yhteisölle, ihmisiltä, joilla ei ole rahaa tehdä korkean budjetin dragia. Ja hyvä näin, sillä tämä tarkoittaa luovuutta ja intohimoa. En voi mitenkään kuvailla miten paljon kunnioitan näitä taiteilijoita ❤ Toinen kategoria on kuoronörtin unelma: Queertune on  ensimmäinen pohjoismainen LHBTIQ-kuorofestivaali, ja tämä saa onneksi jatkoa nyt ensin Tukholmassa ja sitten Kööpenhaminassa. Kuoronörttinä laulan itse Brahe Djäknar -kuorossa (ykkösbassoa) ja kuorolaulu todellakin parantaa elämänlaatua.

Screen Shot 2018-08-08 at 11.23.54 AM

Vuoden show, näytelmä -kategoriasta nostaisin esiin Tom of Finland -musikaalin, joka oli uskomaton nautinto. Näyttelijätyö oli loistavaa, visuaalisesti se oli vaikuttava ja musiikki loistavaa. Lisäksi Turun kaupunginteatteri oli hienosti mukana Prideissä ja muutenkin ”kentällä” – puhumattakaan siitä, että

nomi30011.png

 

Vuoden laulaja/näyttelijä/TV-persoona -kategorian upea Tero Hetero (kuvassa) on muunsukupuolinen rap-artisti. Siitä asti, kun buukkasin hänet esiintymään Turku Prideille viime vuonna olen kuunnellut ahkerasti. BILEET BILEET BILEET! Tero Heteron musa on tanssittavaa, rauhallista ja samalla menevää, herkkää ja samalla fiilis on huipussaan. Pakko mainita, että Kristoffer Ignatius on myös upea, herkkä ja ihana tyyppi, mutta jotenkin haluaisin nyt nähdä, että tämä jotain aivan uutta ja siistiä tekevä muunsp. taiteilija saisi tunnustusta tässä kategoriassa. Sen sijaan Kristoffer voisi saada ääneni Vuoden homo/bi -kategoriassa!

nomi4_3001

En nyt keksi muuta vaihtoehtoa kategoriaan Vuoden hetero, kuin että radikaalipappi Kai Sadinmaa saisi kiitoksensa voiton muodossa. Tyyppi on tehnyt VALTAVASTI kirkon sisällä nostaakseen keskustelua samansukupuolisten parien oikeuksista – eikä jättänyt asiaa keskustelun tasolle. Kai on silmissäni modernin pappeuden ja lähimmäisenrakkauden ilmentymä ❤

nomi4_4001

Olen aina itse ensisijaisesti aktivisti, en poliitikko, joten tässäkään kohtaa oma puolue”velvollisuus” ei tule ekana. Sen sijana nostaisin kategoriassa Vuoden poliitikko esille Noora Tapion, jonka nostimme Trasekin kanssa esiin jo kuntavaalien aikaan. Noora on nimittäin tietääksemme ensimmäinen julkisesti muunsukupuolinen valittu kunnanvaltuutettu Suomessa! Nuori poliitikko on tehnyt hyvää työtä ja koen itsekin vahvaa samastumista Nooraan, joka sekoittaa politiikan ja aktivismin rajoja.

Muita hyviä ehdokkaita on runsaasti myös, joten muistathan käydä äänestämässä! Päivitän tähän äänestysohjeet, jahka ne saapuvat 🙂

Long time no see!

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Johan on vierähtänyt tovi viime tekstistä! Olen pitänyt aktiivisesti yhteyttä ihmisiin Facebookin ja Twitterin kautta, ja nettisivut pääsivät hiukan unohtumaan.

Kesäkuussa kävin Norjassa, kun Barn- och likestillningsdepartementet (eli the Ministry for Children and Equality, aika hauska kombo!) kutsui minut puhumaan vihapuheesta (ks videolinkki!). Ehdin myös käydä Sideways-festareilla translakitiimin kanssa ja uusi sukupuolitemppuratamme oli supermenestys! (kuva alla; en valitettavasti muista kuvaajaa). Juonsin myös keskustelun aiheesta samaisilla festareilla (ks videolinkki!)

19105545_524440601280504_3675416091374953192_n

Turun valtuuston työ alkoi ja niin ollen myös Feministisen puolueen Turun toimintaryhmän varjovaltuustotyö. Helsinki Prideillä oli mm Legal Gender Recognition in the Nordic Countries -keskustelu ja on pakko sanoa, että on aina yhtä kuumottavaa kritisoida ”järjestelmää”, kun ”järjestelmä” nousee ylös ja toteaa olevansa ”kai sitten se portinvartija, mistä puhuitte”. I en kolumn för Stiftelsen Pro Artibus skriver jag i juni:

Min feminism funderar: Vad kan jag säga om makt som en vit, relativt medelklass högt utbildad icke-binär finländare med kroniska sjukdomar? Den utgår från att kön inte går att separera från andra kategorier. Det är otroligt svårt på en praktisk nivå. Jag inser vilka privilegier jag har när jag skriver kolumner på en MacBook på kaféer där jag dricker sojalatte med veganvänlig vitchokladsirap.

Vi – tillsammans med CampusSport i Åbo, råddade till på kampus då vi smällde upp bättre toasymboler och det fixades ett könsneutralt omklädesrum. Upea, maaginen valokuvaaja Sonja Siikanen aloitti Suomi 100 -projektinsa ja kuvasi esimerkiksi Eva Biaudetin, Pekka Haaviston, Minttu Mustakallion, Pelle Miljoonan, Antti Holman – ja minut näin:

19453029_1754866701205337_656797470267033420_o

Heinäkuussa kirjoittelimme lausuntoja, mielipidekirjoituksia ja muuta transpropagandaa Trasekin kanssa (esim tämä). Puuhailin Turku Prideä (tietämättä vielä, että tulisin jättämään organisaation tämän vuoden Priden jälkeen, yhyy!) ja transasiaa. Kävin ensimmäisissä homohäissäni (kera äärimmäisen kauniin tyttöystävän), kun hyvät ystävämme menivät naimisiin ❤

Aloitin uuden tutkimusprojektin, Living with hiv in Finland. Haastattelen siinä Suomessa asuvia, hiv-positiivisia, miesten kanssa seksiä harrastavia miehiä! Vielä muuten mahtuu mukaan, jos sinä satut kuulumaan kohderyhmään!

20229614_1782681315090542_6694553467572799874_o

Elokuussa vein kummalapseni Lintsille ja se oli aivan mahtavaa. Kävin Tukholman Prideilla kutsusta vetämässä paneelikeskustelun Queer Remembering – kiitos tästä mahdollisuudesta. Kävin myös Aboagorassa puhumassa sukupuolen moninaisuudesta yhdessä hyvän ystäväni Viima Lampisen (Seta ry) kanssa ja kirjoitin uuteen Solidaarisuuskalenteriin (ei ole vielä julkaistu, tilaa se täältä!). Ja niin, ostinhan minä asunnonkin. Turusta. Se lähti täysin käsistä: glitter-/hilemaaleja, viidakkotapettia, feikkikukista tehty paneeli, katosta roikkuvat kukkahyllyt, uusrenesanssisohva, itse ”entisöity” työpöytä ja kasveja, kasveja, kasveja EVERYWHERE! Lakkasin kynsiä tosi ahkerasti ja femmeilin, kunnes remppa vaati veronsa ja kaikki kynnet olikin katki.

Sitten olikin jo Turku Pride ja siitä voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta tyydyn toteamaan, että olipahan älyttömän rankka työrupeama, mutta älyttömän onnistunut ja hyvä meininki tapahtumissa! Päätin kuitenkin Pride-viikon jälkeen, että kaipaan vähän taukoa ja Turku Pride todennäköisesti vähän taukoa minusta, joten ”irtisanouduin” ja ilmoitin, että en ole käytettävissä Turku Pride 2018 -tapahtumaviikkoa varten. Se oli raskas, mutta hyvä päätös. Totuus on, että vaikka tässä luettelen kivoja asioita, niin olin Priden jälkeen todella uupunut ja pelkäsin jopa burnoutia. Olin kotona, rauhassa, teekupin ja kirjojen ja kissojen ja silhuettiristikoiden kanssa aika pitkään ja olen edelleen toipumassa ja yritän priorisoida ja tehdä fiksumpia valintoja. Minulla on kuitenkin hauskoja uutisia: Sain Taiteen Edistämiskeskukselta apurahaa (tai siis, Turun kaupunki sai), joten voin jatkaa työtäni esteettömyys- ja saavutettavuuskonsulttina projektissa 2.0. Lisäksi aloitan yhteistyön Ekvalitan kanssa, mikä tuntuu TODELLA jännältä!

Syyskuussa SNÄPPÄSIN! Minä! Dinosaurus! Kyseessä oli Sakki ry:n ja SLL ry:n Puhutaan Panemisesta -kampanja. Käsittämättömän hauskaa ja toivon mukaan hyödyllistä. Lisäksi julkaistiin kuukauden aktivisti -juttu Amnesty Internationalin lehteen minusta ja kehotan siinä menemään Vinokinoon! Julkaistiin myös kuvat Näkymätön Sukupuoli -kirjasta, jonka release date valitettavasti siirtyi ensi vuoden puolelle. Upea kuvat otti Jenni Holma enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan kirjaa!

21558868_1850266858331987_5110357339322626831_n-2

Upea hollantilais-italialainen taiteilija Baukje Spaltro yllätti totaalisesti, kun hän mailasi ja kertoi maalanneensa minusta kuvan taideprojektiinsa, missä hän tulkitsee ”paikallisia ritareita”, ihmisiä, jotka ovat mukana määrittelemässä Turun identiteetin. Olin todella otettu siitä, että sain nimikkeen ”Aura knight” tämän seuraavan kuvan myötä. Sopivasti nimittäin tuli uutiset siitä, että sain paikan Turun kaupungin vammaisneuvostosta.

Tässä lyhyt recap minun kesästäni! Paljon paljon paljon kiitollisuuden aiheita, KIITOS kaikille! Tukemisesta, mahdollistamisesta. Siitä, että olen saanut olla myös väsynyt, rikki, uupunut, pettynyt, vihainen, surullinen ja että minua on tsempattu silloinkin, kun on ollut totaalinen luuseriolo eikä ole tehnyt mieli mennä sänkyä kauemmas julmaan maailmaan. Kaikki ei todellakaan ole ollut yhtä menestystarinaa ja alan huomaamaan ja ymmärtämään sen tärkeyden, että niitäkin asioita tuodaan esille. Tästä esimerkkinä hieno, pitkä ja koskettava ketju Twitterissä joka alkoi twiitistäni Hei, olen Panda ja sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Voin silti hyvin nyt, kun on vihdoin oikea lääkitys. Kuka sä oot? Mikä meno? 

Panda femminist raw mail.jpg

Spaltro, 2017

Tällaisilla fiiliksillä eteenpäin!

 

 

Puhe keväälle 2017

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Hyvää vappua! Minulla oli tänään kunnia pitää tämän vuoden Turun yliopiston ylioppilaskunnan TYYlikäs vappu -tapahtuman Puheen keväälle ja se meni kutakuinkin näin:

Hyvät Ylioppilaat ja muu juhlaväki! Studenter och festfolk!
Pari ajatusta Keväästä

Kevät, symboliikan lempikohde. Olet jälleensyntynyt, valosta nauttiva turkulainen Aurajoen rannassa. Olet väsyneen opiskelijan herääminen, muistutus ehkä nuoruudesta, voimasta, lämmin pehmeä valo vihreän lehvästön läpi suodatettuna.

Lohdutuksesta – siitä, että “kyllä se siitä”.

Olet jalo ja hillitty ja välillä suorastaan epäesteettinen, sillä niinkin paljon kuin me turkulaiset rakastamme jokeamme, niin sen jään alta paljastuu joka kevät roskia, tai pyörävarkaiden luvatun kaupungin lunnaita.

Olet temperamenttinen valtiatar, joka lähettää meidät pyörällä luennolle ja joka pakottaa meidät bussilla kotiin, koska meillä ei ole sopivia vaatteita raekuurossa pyöräilemiseen -ja jos meillä joskus olisikin ollut talvirenkaat alla, niin ne onkin jo vaihdettu pois – sekä pyörästä että autosta.

Muistan lapsena ajatelleeni, että talvi vain pikkuhiljaa muuttuu kevääksi ja sen jälkeen kesäksi, ainoina merkkeinä ne kukkapäiväkirjat, mitä pidimme partiossa. Se joka löysi ensimmäisen leskenlehden voitti tikkarin, valkovuokosta sai jo hienon herätyskellon. Symboliikkaa toki sekin.

Tänä vuonna kevät ilmestyi Turkuun eräs päivä maaliskuussa, korot paukkuen vielä jäistä maata vasten, karjaisten TÄSÄ MÄ NY OON. Oli valoisaa ja lämmintä jo kauan ennen kuin talvi oli suostunut luovuttamaan kunnolla, sillä silläkin hetkellä, kun tämä puhe löysi tiensä paperille katsoin ikkunasta ulos ja näin lumisadetta, joka tuntui tanssivan ja hihittävän hiljaa. Kuten Mokoma sen jo lauloi:

Luulin kinosten jo vihdoin sulaneen

ja valon auringosta tuoneen elämän lahjaksi luoduilleen

Ei luulo tiedon väärtinä voi olla omillaan.

Katsoin sanakirjasta sanan juksaava – på svenska att narras; joku, joka huijaa kevyesti viihdyttääkseen itseään tai saattaa muita harhaan – huumorin varjolla. Totisesti tuntuukin välillä siltä, että satavuotias Suomemme on paikka, jossa meitä juksataan paitsi takatalvien muodossa myös alati muuttuvalla yhteiskunnalla –

yhteiskunta, jonka kevät on tänä vuonna näyttänyt meille aivan parhaat puolensa:

Sen lisäksi, että pajunkissat ja vehreys kutsuivat tänäkin keväänä itsensä Turun keskustaan, tasa-arvoinen avioliittolaki saapui ja meidän yhteiskunnallisia  keskustelujamme leimasi sellaiset teemat kuten rakkaus ja ihmisoikeudet ja feminismi.

Haluan ajatella, että oikeuskin tulee aina väistämättä. Se – tai sen puute – on teemana ollut valitettavan läsnä myös politiikassamme. Meidän 100-vuotiaamme, juhlijamme, lähettää alaikäisiä turvapaikanhakijoita sota-alueelle kuolemaan. Meidän 100-vuotiaamme jättää puoliväliriihessä perhevapaauudistuksen lähtötelineisiinsä. 100-vuotiaamme pakkosteriloi ihmisiä sukupuolensa takia. 100-vuotiaassa Suomessa palloitellaan ihmisiä luukusta luukulle, sossusta Kelaan, ja opiskelijat ja vähävaraiset pistetään ehkä nostamaan lainaa, jotta vuokranmaksu sujuisi, sillä on niin kiire, niin kiire, resurssit niin vähissä-

PLING 150 euroa ja kaksi sanaa:  sori siitä.

18268525_1676566912368650_6137159792247037473_n

Som skärgårdsbördig hör även båtarna till våren, riggens ljud med rep mot masten, pluppandet och guppandet när isen ger efter och friskt, kallt vatten slår mot strandstenarna. För mig känns det extra passande just nu att vårens första blomma är tussilagon – en otroligt envis växt som kanske inte blommar störst och ståtligast, men som är vacker på sitt sätt. När tussilagon kommer är det säkert att det nog blir vår, för tussilagon är sega och envisa på samma sätt som vi studerande hamnat märka att vi måste vara sega och envisa när vi kastas runt i den samhälleliga soppan.

Det här är mitt hjärtevarma tack till våra studentkårer och studerandekårer som jobbar oupphörligt för vårt allas bästa. Tämä on mitä lämpimin kiitokseni kaikille meidän ylioppilas- ja opiskelijakunnille, jotka tekevät väsähtämättä töitä kaikkiemme eteen.

Sillä valo ja lämpö voittavat kuitenkin aina lopuksi ja leskenlehtiä seuraa sini- ja valkovuokot. Kesä tulee väistämättä, takatalvesta huolimatta. Tuli sitten tänään vielä raekuuroja tai räntäsadetta, niin näemme jo auringon ja pian jo helle saapuu, talviturkki ehkä heitetään, etenkin jos on yllytyshullu tai teekkari,

ja Turku sekä Turun opiskelijaväestö puhkeaa kukkaan. Jos katsot oikein tarkkaan ihmisiä, jotka ottavat aurinkoa jokirannassa pipo vielä päässä, sormikkaat vielä kädessä,  niin tulet huomaamaan, että kimallamme kaikki kullan lailla kevätauringossa,

sillä kevät on elämän riemuvoitto eikä kukaan ei tunne tätä vahvemmin kuin opiskelijat.

Me näemme sen saapumisen lopputenttien muodossa, mutta toisaalta myös valmistujaisissa ja skumppalasien heijastuksessa. Me haistamme sen liian pitkään käyneestä simasta ja nurmikon tuoksusta. Kuulemme sen avoimien ikkunoiden läpi linnunlaulun ja ohikulkevien haalariporukoiden iloisena mölinänä. Tunnemme sen – noin 10 yksikköä liian korkealla peruspulssina, kun viimeinen tenttiviikko lähenee loppuaan, mutta noin 60 yksikköä korkeampana, kun vedämme ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen lenkkarit jalkaan ja lähdemme valloittamaan Kupittaata.

Se löytyy yllättävistä paikoista – milloin jonkun hukatun ylioppilaslakin muodossa jonkun vieraan ihmisen kotoa kotibileiden jälkeisenä aamuna, milloin pastellisävyisistä mekoista pikkusisaruksen lakkiaisissa, milloin siitä koiranjätöksestä, jonka sulanut lumi paljasti kotimatkalla olevan puiston laidalta ja johon juuri astuit.

Minulle kevät on sitä, kun voin jättää parvekkeen oven auki yöksi ilman, että joudun  nukkumaan villasukat jalassa. Se on takapihan koivun ja sen myötä myös valitettavan allergian herääminen, se on naamansa hautaamista auringon lämmittämään kissanmahaan.

Kevät, olethan jatkossakin muistutuksemme siitä, että kunhan jaksamme pimeän läpi, niin valo tulee kyllä takaisin luoksemme.

Hyvä juhlaväki, kära festfolk.
Malja keväälle – en skål för våren – olkoon hän aina innoittajanamme ja muusanamme.

Ensimmäiset kuntavaalini – pieni analyysi

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Pöly on laskeutunut maahan ja Panda sen mukana. Tässä pienehkö analyysi siitä, miten kuntavaalit 2017 – minun ensimmäiset kuntavaalini – menivät!

Ensinnäkin: 475 x KIITOS! Aivan uskomaton tulos a) yksilönä b) uutena tulijana c) uuden puolueen edustajana! Olen edelleen järkyttynyt ja niin käsittämättömän kiitollinen luottamuksesta. Äänimäärä ei suhteutetun vaalitavan vuoksi riittänyt Turussa valtuustopaikkaan, vaikka se itsessään olikin isompi saalis kuin kellään varavaltuutetulla ja monella valtuutetulla. Turun Sanomissa tuotiin tänään 10.4.2017 esiin, että äänimääräni oli Olavi Mäenpään jälkeen toiseksi isoin, millä ei päässyt läpi. Pienin läpipääsevä äänimäärä oli Merja Lundénin (vas.) 133. Äänivaltiatar oli taas iki-ihana Li Andersson (reilut 6 000 ääntä!), joka oli esikuvani silloinkin, kun vielä olin sitä mieltä, että puoluepolitiikka on nössöintä ikinä. Isoin vaalivoitto Feministisen puolueen Helsingin valtuustopaikan lisäksi meni mielestäni ehdottomasti Vihreille, jotka onnistuivat rikkomaan demareiden ja kokkareiden yli 40 vuotta kestäneen valtakauden Turussa.

17861533_1643971652294843_3767969039221829002_n
Vaalivalvojaisista ❤

Turussa Kokoomus menetti kaksi paikkaa (-2.4 %) viime vaaleista, mutta heillä säilyy enemmistö. Vasemmisto sai ilahduttavat kolme lisäpaikkaa ja Vihreät neljä. Jos SDP haluaa lähteä ajamaan arvoliberaalimpaa politiikkaa, niin Vihreiden kasvun myötä on nyt mahdollisuus punavihreään blokkiin, joka voi murtaa Kokoomusblokin halutessaan. Näen, että tämä on valtavan positiivinen ja upean kehityksen merkki: Suomi on valmis lopettamaan jytkyn valtakauden, avartamaan jälleen maailmankuvaansa ja muistamaan, mitä inhimillisyys tarkoittaa. Toinen merkki tästä on myös se, että julkirasistina tunnettu Olavi Mäenpää putosi valtuustosta. Meillä Turussa on siis ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992 valtuusto ilman Mäenpäätä. Miettikää mistä tämä kielii! Turku voitti sillä hetkellä, kun tämä varmistui. Poliittisessa nelikentässä Turun uusi valtuusto on kokonaisuudessaan lupaavasti arvomaailmaltaan vasemmistoliberaaliuteen kallellaan. Lämpimät onnittelut kaikille valituille ”suvakeille”, ”punavihermädättäjille” ja feministeille! Nostaisin esiin erityisesti Elina Sandelinin, äärimmäisen skarpin vasemmistofeministin ja kokeneen kuntapoliitikon, jolta olen oppinut paljon, sekä Riina Lumpeen, kuorokaverini ja Suomen Ylioppilaskuntien Liiton puheenjohtajan ❤

Screen Shot 2017-04-10 at 11.16.46 pm
Turun tilanne kuntavaleissa 2017

Valtakunnallisella tasolla, no, katsokaa nyt itse näitä lukuja. Iloitsen suuresti Vasemmistoliiton ja Vihreiden menestyksestä. Selkeästikin hallituspuolueet  joutuvat nyt maksamaan ämpärimäisestä leikkauspolitiikastaan ja todella hyvä niin. Perussuomalaiset menettivät maanlaajuisesti 426 paikkaa ja haluaisin uskoa, että maahanmuuttopolitiikallakin on osuutensa asiassa, vaikka kyseessä taitaa olla laajasti myös PS-äänestäjien tyytymättömyys puolueen talouspoliittisiin ratkaisuihin Kokoomuksen ja Keskustan vanavedessä.

Screen Shot 2017-04-10 at 11.09.57 pm
Koko maan tilanne kuntavaaleissa 2017

Itse olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen – sekä omaani, että Turussa ja koko maassa. Tämä on minulle aivan uskomaton äänimäärä ja osoittaa sen, että Feministiselle puolueelle on tilausta ja että meitä uskaltaa äänestää! Olen kuullut todella monelta, että he olisivat halunneet äänestää pinkkiä, mutta pelkäsivät, että tämä olisi hukkaan mennyt ääni. Puheenjohtajamme Katju Aron valtuustopaikka on kuitenkin historiallinen ja tämä on vasta alkua! Esimerkiksi nykyinen vaalivoittaja Vihreät eivät saaneet ensimmäisissä kuntavaaleissaan yhtään ehdokasta läpi ja vasta seuraavat kuntavaalit olivat menestys. Mm. tähän peilaten Feministisellä puolueella on loistavat lähtökohdat. Puolue rekisteröitiin tammikuussa ja tällä raha- ja aikamäärällä tulos on ilmiömäinen. Nämä vaalit olivat vasta alkusoitto feministiselle vallankumoukselle ja ”pinkille sensaatiolle”, ensimmäinen työnäyte.

Feministinen puolue on tullut jäädäkseen. Nyt ruvetaan kunnolla töihin puolueen kasvattamiseksi. Isommat listat, isommat kampanjat ja kampanjatiimit ja isot tavoitteet seuraaviin vaaleihin. Viimeistään eduskuntavaaleissa feministinen vaihtoehto tulee jyräämään aivan toisella tasolla (johan twitterissä pyöri hashtag #pandaeduskuntaan, hehe).

17757116_1643211472370861_7722614469359626305_n
Vaaliaamun kukkakimppu

Haluan kiittää ystävääni Fannya, joka sai minut lähtemään ehdokkaaksi senkin jälkeen, että olin kuudesti kieltäytynyt. Ehdokkuuteni varmistui helmikuun lopussa. Yhtäkkiä oli kuukausi aikaa ja nolla euroa rahaa tehdä hyvä kampanja. Ihanan yksityislahjoittajan panoksen myötä havahduin siihen, että hei, lähdetään sitten tekemään kunnolla, jos  kerran lähdetään! KIITOS! En tykkää jättää asioita puolitiehen ja sinä näytit, että minuun uskotaan. Kiitos myös muille lahjoittajille ja tukijoille, teidän avullanne olen jakanut vajaat 5 000 flyeriä (tilattuja hienoja, graafikon tekemiä itse tulostettuja, itse taitettuja ja ei-niin-hienoja, puolueen yleisflyereitä…), kiloittain karkkia, kondomeja, multivitamiiniporetabletteja (älyvälähdys tämäkin, Feminist survival kit -krapulanparannuspakkaus oli mieletön menestystuote!) ja pinssejä. Kiitos myös Nuppu Ervastille, parhaimmalle kampanjapäällikölle, joka minulla on koskaan ollut (olen varma, että tämä kunnianimike säilyisi, vaikka heitä olisi ollut menneisyydessä enemmän!).

Nyt levätään hetki ja esim. palautetaan yksi gradu, kirjoitetaan kolme tilausartikkelia ja silitetään kissoja. Paljon.

17800151_1640958135929528_1431268073276167374_n

En körsångare i ankdammen

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

I skrivande stund är jag i Kimito i Tjuda pedagogi där Ensemble Vida har körläger – kören jag, Martin Segerstråle och Hanna Nybergh grundade år 2013, då vi ville söka annorlunda musikaliska utmaningar. Kören leddes först av Martin och numera av Lichtensteinbördige Dominik Vogt. 10599673_1583169125230415_3845860867729236194_n

Jag satt flera år i styrelsen och har nu påbörjat mitt första år som ”vanlig” sångare! Kören var min trygghet under den första tiden då min hormonbehandling började som en del av min könskorrigeringsprocess. Jag har gått från alt till bas via en julkonsert som tenor. Vidas logo är förresten första logon jag någonsin designat!

Jag var även Florakörens jubileumsordförande år 2014 då jag påbörjade hormonbehandlingen och det var en otroligt stor sorg att släppa taget om min körfamilj. Jag minns den sista konserten jag sjöng som sopran: det var Rachmaninovs Vigilia tillsammans med Turun yliopiston kuoro i Uspenskij-katedralen i Helsingfors. Jag missade slutackordet på grund av att jag redan då svalde tårar, och sen grät jag en halvtimme. Men jag kom ju tillbaka som manskörskorist i Brahe Djäknar år 2015 och här är jag fortfarande! Det visste jag inte när jag började – det finns inga garantier för att en transperson får ”behålla” sin sångröst vid hormonbehandling. Studentkörerna vid Åbo Akademi var min familj, min glädje, min största hobby och mina bästa vänner då jag började studera och de gav mitt studieliv mening. Trots att jag som äldre studerande (möjligtvis redan n:te årets?) inte längre är lika aktiv inom det sociala livet som körerna erbjuder har jag ännu stor glädje av övningarna, konserterna och resorna. Körsång förbättrar livet! Det är en helt OTROLIG känsla att sjunga ihop sig med tiotals andra människor. Det finns t.o.m. forskning på att koristers pulsar synkroniserar sig då de musicerar tillsammans, förutom förstås de där traditionella forskningsresultaten som säger att människor verkligen mår bättre av att konsumera kultur. Jag skrev om ämnet i mitt slutarbete – t.ex. Stuckey & Nobel (2010: The connection between art, healing, and public health: a review of current literature. Am J Public Health. 100 (2): 254-263) konstaterar att forskningen är entydig: att delta i kultur- och konstevenemang har positiva effekter på hälsan så som förbättrat läkande, stress- och smärtlindring, bättre kontakt med sina känslor, bättre fysisk prestationsförmåga och allmänt välmående.

Min körkompis Robin Sjöstrand är numera redaktör för Resonans, Finlands svenska sång- och musikförbunds tidning, som behandlar kör- och orkesterbusiness ur ankdammsperspektiv. Det nyaste numret (1/17) innefattar hans artikel om kommunalvalet och kör- och orkesterlivet, vilket jag uppskattar otroligt mycket. Finland är känt för sitt aktiva körliv – de facto lär det finnas runt 300 000 körsångare i landet – lika många som det finns finlandssvenskar! Ändå talar vi sällan om hobbymusiken då vi talar om fina koncept så som #taidevaalit (därmed inte sagt att inte professionell konst och kultur också är viktigt). Det är väldigt, väldigt få som kan göra körmusik på heltid, men som hobbyverksamhet har körlivet en extremt stor betydelse för finländarna. Hobbymusiken är ett av det finska sång- och musikförbundet Sulasols kommunalvalsteman och verksamhetsledaren Virpi Häyrynen beskriver att fokus för valarbetet kommer från att de som sjunger i kör ”lever bättre och längre, har färre depressioner och blir inte utstötta ur samhället”. Artikeln citerar också prof. Jukka Louhivuoris (Jyväskylä universitet) undersökning som säger att körsång påverkar det fysiska välmåendet positivt – detta alltså i ett finskt sammanhang!

11822505_1024244220942412_3728777902926867853_n.jpg

Kommunerna borde stöda hobbymusiker. Det är inte bara frågan om körmusik heller – vi har nyligen fått läsa på Turun Sanomat och Rumba om hur Åbo stad använder 50 000 euro på effektiverad övervakning av förbudet för affischering på stan. Jag tycker att det är helt otroligt löjligt. Vem är det som affischerar på stan? Jo, mindre kulturföreningar, band, konsert- och festivalorganisatörer. Vilken sorts reklam tillåts? Jo, den som kostar – den på bussar, busshållsplatser, banners på offentliga ställen. Det krävs inte en högskole-examen för att räkna ut att det är små aktörer som skuffas ut ur bilden och att institutionaliserad konst lyfts upp som den enda samhällsdugliga konsten. På samma gång står lokaler tomma och körer och musikgrupper och konstnärer står utan utrymmen. Hur många lagliga anslagstavlor skulle vi få för 50 k? Hur många band skulle få övningsutrymmen per år? Hur mycket stöd skulle vi kunna betala ut åt kulturföreningar? Häyrynen beskriver hur hennes kör som tidigare fått öva på ett kommunalt ålderdomshem eftersom att de sjungit för invånarna någon gång per år blivit utkickade efter att Helsingfors stad bestämt sig för att kräva hyra istället för uppträdanden. Invånarna fick inte längre gratis uppträdanden (och äldreomsorgens brist på stimulerande aktiviteter kan utgöra ett blogginlägg i sig), hobbymusikerna fick inte öva gratis och en frågar som vem som vann på den dealen. Knappast staden, som inte fick några hyresinkomster i och med att kören inte hade råd. Kanske någon annan betalade, kanske inte.

Häyrynen konstaterar att SFP, Samlingspartiet och De gröna varit de enda som lyssnat på hobbymusikernas behov. Det tycker jag är hemskt och jag frågar mig var Vänstern är då de traditionellt utmärkt sig som den vanliga och lilla människans beskyddare. Häyrynen, vi med F! är här och diskuterar gärna frågan vidare.

Sjöstrand skriver:
Sång och musik är ironiskt nog ett av de tysta samhällsfundamenten.

Jag lovar att jag och det Feministiska partiet jobbar för att göra hobbymusikernas röster (och instrument) hörda. Ta kontakt – jag lovar, jag pratar körmusik nästan när som helst!

Resonans tipsar: Vad kan jag göra? 

  • Tänk på hur din ensemble kunde hjälpa till i staden och hur staden kunde hjälpa er.
  • Gå och prata med kandidaterna och fråga hur de ser på ett dylikt utbyte (tips: jag talar otroligt gärna om körmusik när som helst – speciellt om du vill tala om Rautavaara, Rachmaninov eller Pärt! Maila mig!)
  • Sist men inte minst: rösta. Att rösta är det enda sättet att påverka slutresultatet.

Kiireiset kuulumiset

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

Tänään oli viimeinen työpäiväni Kirjastosta juuret elämään -projektissa Turun kaupungilla. Sinänsä hyvä niin, koska minulla on enää reilu kuukausi aikaa, kunnes minun pitäisi palauttaa valmis pro gradu -artikkeli (ei hätää, se on jo aika pitkälti valmis). KJE on projekti, joka keskittyy edistämään vankiloiden ja kirjastojen yhteistyötä, eli sitä nimenomaista saavutettavuustyötä eräällä tavalla. Melkein surettaa, että en voi kirjoittaa siitä oikein mitään muuta vaitiolovelvollisuuden takia, koska sekä vankilatyö että varsinainen tutkimus- ja kirjoitustyö olivat opettavaisia ja tärkeitä työkokemuksia minulle. On ollut todellinen etuoikeus ja silmiä avaava kokemus saada olla KJE:n projektisihteeri.

Gradun lisäksi kuntavaalikampanja on alkanut oikein kunnolla ja tapahtumia on niin paljon, että en ehdi kaikista mitenkään kirjoittaa. Kuoron kanssa äänitettiin levy. Kävin puhumassa Women of the World -festivaaleilla translakipaneelissa, jossa kävi vähän hassusti – siitäkin lisää tulossa. Aikomuksenani on lisäksi käsitellä pian ainakin teemoja #taidevaalit/taide/Turku/kulttuuripolitiikka, feministinen talouspolitiikka, miksi tarvitsemme ilmaista lasten päivähoitoa, ehkäisykampanjaani ja sotea – no, vähän kaikkea.

panda-aanesta-1
Graafikkoni Mari Koivunen keksi fiksun idean: miksi viljellä korulauseita, kun voin kysyä suoraan äänestäjiltä, miksi esim. he äänestävät minua! Kopsaa ja jaa omilla saatesanoillasi, jos haluat.

Tässä kohtaa tyydyn toteamaan, että sain tänään kampanjapäälliköltäni tiedon, että kaikista Turun ehdokkaista minä olen #1 katselukerroissa Ylen vaaligalleriassa. Wow. Olen myös saanut ihanaa feedbackia ihmisiltä – kiitos todella paljon kaikista viesteistä. Olette ihan mahtava tuki ja olen todella iloinen ja kiitollinen.

Jos sinua vielä mietityttää, mikä tyyppi minä oikein olen, niin suosittelen liikkumaan keskiviikkona 15.3. Turussa Piispankadulla. Pinkkiä limua, pinkkejä flyereitä ja pinkkejä pinssejä sekä keksejä luvassa!

—

Det är mycket på gång nu, wow. Idag hade jag sista dagen på jobb vid Åbo stad i Kirjastosta juuret elämään -projektet. Väldigt fint projekt men jag är också glad att jag har en paus i jobbet nu så att jag hinner skriva klart min gradu. Och dessutom är det mycket att göra (men mycket kul!) med kampanjen just nu. Fick idag höra av min kampanjchef att jag är #1 på Yles mest sedda videon av alla Åbokandidater! Ganska chockerande, men fint. Tack till alla som hört av sig med snälla meddelanden och lyckönskningar! Om ni vill ha hemgjord rosa läsk, en pins och ett kex så får ni gärna ta er till Biskopsgatan här i Åbo på onsdag 15.3. Jag har massor att skriva om och hoppas återkomma snart!

17238112_10154841353092745_471204592_n
Tirsk. Tämä on se vaalimainos, joka ei päässyt jatkoon, mutta halusin silti jakaa sen teidän kanssanne. 

 

International Women’s Day 2017

Julkaistu kirjoittanut Panda Eriksson

image1

It’s not feminism, if it’s not intersectional is what my sign for last night’s demonstration in Turku says (this is a sign made by some gender studies students at Åbo Akademi university, I made a similar one myself!)

Of course, the International Women’s Day, or naistenpäivä or kvinnodagen as we call it in Finland, has a long history that has, at times, had extremely strong focal points. However, the struggle has shifted and changed as we’ve become more aware of the people around us, about struggles of other groups of people that might be similar yet different from ours. When we hear ”feminism” we often hear ”intersectionality” and ”solidarity” in conjunction with it. This is my feminism, the very reason I am doing what I am doing politically and the way I try to do it: acknowledging that there are countless amounts of social factors and positions in society and these all affect us both negatively and positively.

Being a woman or being feminine is, in the big picture, generally not a good thing according to this structure, since we live in a patriarchy where masculinity is valued above femininity. When we are in the process of celebrating Women, however, there is a history that needs to be remembered and a time that needs to be made visible, because we will come to see that woman-ness isn’t basis for a homogenous category that we can lift up and celebrate on its own. The International Women’s Day website features a timeline where we can see that the beginning of the movement as we know it was a struggle for equal pay, for better working conditions, for shorter days and, classically, women’s suffrage (the right to vote in general elections). A march with 15 k attendants, a Socialist party declaration and an International Conference for Working Women (featuring the three first women elected to the Finnish parliament!) in the early 1900’s, that’s how we started off.

Where we are now, in Finland in 2017 is a place where the state keeps basking in the glory that is ”an equal Finland” but people, women, suffer. I quote my smart friend Pihla, who wrote a social media entry on the theme:

There are many marginalised groups of people in Finland whose problems aren’t taken seriously, because there isn’t enough political will to fix them. Par example the current Trans act goes against the human rights of trans women, the unnecessarily tight immigration politics are pure discrimination against refugee women who are already on the run, and the process of moving the Finnish support money system from municipal money to KELA (the national social security institution) has completely been fucked up, which affects many poor women’s positions and lives in a decisive way. This, not even mentioning the macro scale problems such as gendered sexual health issues (female genital mutilation, the difficulty of obtaining an abortion or proper contraceptives etc), illiteracy, austerity and famine that affects the lives of millions of women. We aren’t even close to equality yet. (Pihla Hänninen 080317, my translation)

This is not a day where I want to hand out chocolate and roses. 

This is a day when I want to bring up that 52 % of young trans women in Finland have considered self harm, and 56 % have considered suicide (Alanko, 2013).

This is a day when I want to bring up that this morning, the Feminist Party, my party, visited Munkkiniemen hätämajoitus (”emergency accommodation”), where undocumented women (who are considered illegal as undocumented) told the visitors that they can’t stay anywhere downtown, since they’re thrown out immediately from e.g. bus stations and metro stations, but that all they want is to be like Finnish women who seem so happy and safe, safety for their families and a chance to live. 

image1-1
My beautiful feminist friends and I (right), before the demonstration! Photo: Genusvetenskapliga ämnesföreningen Judith.

This is a day when I want to bring up that Invalidiliitto (an organisation that works with disability themes) gave out a press bulletin last night, where they tell the story of a couple of Finnish women. One hasn’t been able to visit the doctor’s because the health clinic wasn’t wheelchair accessible. A young woman with cerebral palsy had to move into a care home for seniors, where all the seniors would tease her and repetitively tell her to stop with her tics (tics are sounds or movements that you can’t consciously control).

This is a day when I want to bring up that women wearing hijabs are reduced to dolls or slaves without their own will (by us white people!), whereas it might just so be that she’s wearing it proudly and voluntarily. That racialized women are exoticized: that my friend (who is of Vietnamese descent) recently was asked where she comes from – in a discussion in fluent Finnish – and that the one asking the question was visibly shocked when she replied ”Lohja” (a Finnish town).

image1-2
From left to right: myself, Professor Harriet Silius and Ph.D. candidate Nana Blomqvist in the Yle studio


It’s self-evident that we need to discuss how the female euro is less than the male one. We need pay equality. I do, however, think we also need to realise that the Finnish Woman, lower wage or not, is no longer and hasn’t in a while been the blonde Elovena figure we are used to see her as. 


Besides the demonstration last night, I also participated by talking about feminism in media. I was invited to YLE Vega’s Slaget efter tolv debate together with Professor emerita of gender studies Harriet Silius and doctoral candidate of comparative religion Nana Blomqvist. Check it out and practice your Swedish a bit! And remember – we need a common effort to get somewhere. Send e-mails to those in charge. Participate in demonstrations. Talk to people. Donate time or money to campaigns. Be a human being to others. Especially if you’re protected by a privileged position.
Do what you can to make things better for all of us.