Это позор современной России.

Itänaapurin vähemmistöviha on vauhdissa taas. Venäjän duumaan tuotiin aiemmin tässä kuussa esitys, joka tähtää “perheinstituution vahvistamiseen” – eli LGBT-ihmisten elämän vaikeuttamiseen mm. näin: 

1. Syntymätodistukseen tulisi pakolliseksi tieto syntymäsukupuolesta, eikä tätä voisi sukupuolenkorjauksen myötä korjata. Sukupuolensa juridisesti korjanneet ihmiset joutuisivat “vaihtamaan takaisin” syntymätodistuksessa olevan sukupuolitiedon. Mikä ongelma tässä on? No, mieti itse mitä voi tapahtua, kun passi ei mätsää syntymätodistusta, joka ei mätsää naamaa, joka ei mätsää muita juridisia asiakirjoja jne. 
2. Myöskään naimisiin ei Venäjällä laillisesti pääsisi ilman syntymätodistusta. Tämä tarkoittaa, että sukupuolenkorjauksen läpikäynyt ihminen ei voisi enää mennä heterosuhteessa naimisiin – se laskettaisiin nimittäin homoliitoksi. Russian LGBT Network kirjoittaa, että he eivät vielä tiedä mitä tämä tarkoittaisi oikeudellisella tasolla sellaisten transihmisten kohdalla, jotka ovat jo naimisissa. 
3. Lainsäädäntöön tulisi kommervenkkejä, joiden myötä ulkomailla laillisesti solmittua samansukupuolisten välillä olevaa avioliittoa ei enää tunnusteta Venäjällä. 

Kuva: Kyle A / Unsplash

Minua huolettaa etenkin se, miten saisimme tässä ja nyt transihmiset turvaan. Onko Suomi valmis ottamaan vastaan LGBTIQ+ -syrjinnästä kärsiviä turvapaikanhakijoita? Kokemukseni mukaan sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole aina riittänyt Suomen viranomaisille syyksi tarjota turvapaikkaa silloinkaan, kun paluu ”kotimaahan” tarkoittaisi tappavan vaarallisen homo- ja/tai transfobian kohtaamista.

Yksityishenkilönä voi myös auttaa: Jaa infoa, ota selvää, ota kantaa. Mene esimerkiksi Change.org -vetoomukseen, joka vaatii lakiesityksen hylkäämistä (käännös verifioitu).

Мы боремся за наши права!

Puheenvuoro Oikeus olla minä – Turku laadukkaan transterveydenhuollon puolesta -mielenosoitukseen

Olen valitettavasti tänään 9.7.2020 juuri iltavuorossa, joten meidän Trans ry-läisten yhdessä TuSetan kanssa järjestämä Oikeus olla minä – Turku laadukkaan transterveydenhoidon puolesta -mielenosoitus jää minulta väliin. Kirjoitin siihen kuitenkin lyhyen puheenvuoron, sillä aihe on äärimmäisen lähellä sydäntäni.

Kuva: Clark van der Beken/Unsplash

Sisältövaroitukset: Mainintana seksuaalinen ja muu väkivalta, transfobia, itsemurha.

I believe in us getting our rights, or else I would not be out there fighting for our rights” sanoi trans-, homo- ja ihmisoikeusaktivisti Sylvia Rivera New Yorkissa 1973. “Sanoi” on ehkä väärä sana, sillä Sylvia joutui huutamaan saadakseen äänensä kuuluviin. Yleisö, joka koostui pitkälti valkoisista homoseksuaalien ja naisten oikeuksia ajavista ihmisistä, eivät jotenkin kestäneet sitä, että tämä ruskea, Puerto Ricolaistaustainen, vihainen, uupunut, pahoinpidelty ja raiskattu, työnsä ja asuntonsa menettänyt, tasaisin väliajoin putkaan joutuva, helvetin rohkea ja upea, transsukupuolinen nainen kertoi tarinansa.

Historia kertoo myös, että puheen jälkeen Sylvia meni kotiin ja yritti itsemurhaa.

Sylvian puheenvuoro ja sen vastaanotto kertoo paitsi rasismista ja transmisogyniasta myös siitä, miten äärettömän uuvuttavaa on huutaa vastatuuleen, kun liittolaisiksi ja hyväntahtojiksi itseään sanovat eivät kuuntele. Suomalaiset transihmiset, kuten kansainväliselläkin tasolla, ovat äärimmäisen päteviä sanoittamaan omat tarpeensa. Olemme puhuneet niistä kaduilla, lukemattomissa puheenvuoroissa sosiaalisessa mediassa kaikkien nähden, kabineteissa ja kuulemisissa, lääkärissä ja erinäisissä yhteistyötapaamisissa, mediassa ja blogeissa. Olemme antaneet omat kasvomme, omat nimemme, omat tarinamme muiden käyttöön, koska olemme niin kovaa toivoneet, että kauniit sanat johtaisivat myös kauniisiin tekoihin, tai edes siihen perustavanlaatuiseen lääketieteelliseen turvaan, johon olemme kaikki ihmisinä oikeutettuja. Kaikesta tästä valtavasta työstä huolimatta olemme nyt tilanteen edessä, missä asiat eivät pelkästään junnaa paikallaan, vaan on aito ja perusteltu huoli siitä, että transterveydenhuolto ottaa takapakkia.

Vetoan nyt päättäjiin, etenkin sote-puolella: Transihmisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Olemme kertoneet, ja kerromme jatkuvasti esimerkiksi Trans ry:n #MeidänÄäni -kampanjan muodossa, miksi uudet suositukset vievät meidät pelottavaa vauhtia sellaiseen suuntaan, joka ei vastaa mm. kansainvälisen transterveydenhuollon johtavan tahon WPATH:n, Endocrine Societyn taikka uudistuvan sairausluokituksen linjauksia.

En kykene edes arvaamaan miksi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tuuttaava Suomi haluaisi ottaa tämän suunnan, mutta pyydän ystävällisesti korjaamaan tämä epäkohta pikimmiten, ennen kuin yhä useampaan translapseen, -nuoreen tai -aikuiseen sattuu, oli hän sitten mies, nainen, muunsukupuolinen, sukupuoleton tai jotain muuta. Sylvian sanoin: Uskon meidän ihmisoikeuksien toteutumiseen – sillä ihmisoikeuksia, kuten oikeutta hyvään terveydenhuoltoon, ei voi ihmiseltä viedä, ne ovat automaattisia. On päättäjien vallassa haluavatko kunnioittaa näitä vaiko ei.

Panda Eriksson, muunsukupuolinen, transaktivisti

Sairaanhoitajahommat

V-S Sairaanhoitajaliiton pj Riitta Karjalainen toteaa jäsenkirjeen Puheenjohtajan palstalla (Jäsenkirje 2/20, 6.4.2020) näin:

”Hoitoalan henkilöstö (hoitajat, lääkärit) sairaaloissa, päivystyksessä, näytteenottajina ja ikääntyneiden hoitajina ovat nyt koronataistelun eturintamassa. He hoitavat lapsia, vanhuksia ja sairaita ja altistavat itsensä tartunnoille sillä aikaa, kun muu Suomi ”etäilee” kodeissaan.

Nyt etulinjassa ovat naiset, koska sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöistä naisia on 86 %. Sairaanhoitajista naisia on 93%. Nämä naiset pitävät huolen siitä, että päiväkodissa olevien pikkulasten nenät niistetään, hoito- ja hoivakodeissa ja kotihoidossa olevat vanhukset saavat hoitoa, hoivaa ja ruokaa ja sairaaloiden potilaat hoitonsa ja lääkkeensä. He eivät voi pitää metrin turvaväliä.

Naisvaltaiset alat kannattelevat yhteiskuntaamme näissä poikkeuksellisissa oloissa. Sairaanhoitajilla, varhaiskasvattajilla, kätilöillä ja monilla muilla naisvaltaisilla aloilla, kuten opettajilla ja palvelualan ammattilaisilla on suuri vastuu. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa koko Suomi tukeutuu heihin. Sairaanhoitajat ovat etulinjassa koronaviruksen vastaisessa taistelussa.” 

Tarkistamatta numeroita ja tietoja voin vain todeta, että Karjalainen osuu tässä naulan kantaan. Hoiva-ala on tunnetusti naisvaltainen ala, mikä tekee sen, että työvoimapoliittisesti korona on mitä feministisin kysymys. Muutenkin voisimme keskustella tunnetyöstä, vaarallisen työn lisästä ja vaikka mistä suhteessa hoitotyöhön, mutta nyt haluaisin sanoa pari sanaa aiheesta hoitajien palkka.

92439618_2945711638801111_8266058362408402944_n
Kuva: WHO

Koronan myötä aihe on taas noussut julkisessa keskustelussa keskiöön ja hyvä näin. Sen myötä kuitenkin kuulee ja näkee myös mitä kummallisimpia ajatuksia. Uusimmat tempaukset ovat viime viikolla nähdyt aplodit hoitohenkilökunnalle ja erilaisten asioiden valaiseminen sinisellä valolla (mm.  Finlandia-talo Helsingissä ja kirjastosilta Turussa). Kauniit, teatraaliset tempaukset, ei siinä mitään. Pidän valotaiteesta kovasti. Sen sijaan pitäisin vielä enemmän siitä, jos arvostus näkyisi palkkapussissa. Minä, kollegani ja perheemme emme nimittäin syö valoa, emmekä maksa asuntolainaa tai vuokraa aplodeilla.

Samaan aikaan nimittäin Tehyn työehtosopimukset päättyivät 31.3.2020 ja neuvottelut lähtivät jo tammikuussa vauhtiin. Korona saapui ja pisti kaiken sekaisin, mutta aihe on jopa ajankohtaisempi nyt kuin aiemmin. Tehy vaatii kaikissa neuvotteluissa palkankorotusta (vähintään yhtä suuret tai suuremmat kuin ns. vientialoilla), palkkatasa-arvoa edistävän palkkaohjelman (esim. Tehyn ja Superin esittämä tasa-arvo-ohjelma), Kiky-perseilyn poistamista työehtosopimuksesta sekä sote-sopimuksen tekemistä (KVTES:n sijaan). Lisäksi halutaan työhyvinvointia edistävä määräys tai työryhmä edistämään tavoitetta sopimuskauden aikana. Valtakunnansovittelija kutsuttiin apuun neuvottelujen edistämiseksi, sillä etenemistä ei vaikuttanut olevan. Koen itse haasteellisena sen, että sote-alan työntekijät joutuvat tämän rumban keskelle samalla, kun kamppailemme koko valtakunnan terveyden puolesta. Samaten jaan Tehyn pj:n ja SuPerin pj:n kommenttia siitä, että olisi äärimmäisen kurjaa jos kuntatyönantaja kriisin varjolla painostaisi yhteiskunnan kannalta keskeistä henkilöstöä huonoon sopimukseen. Tehy kuvaileekin tiedotteessaan 31.3.20, että ”[p]oikkeusoloissa ei toteuteta työtaistelutoimia, koska koronaepidemian vuoksi on välttämätöntä, että kaikkien terveyden – ja sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen on nyt käytössä”.

Moni sh on lähtenyt alalta ja minulta kysytään jatkuvasti miksi ihmeessä olen lähtenyt kouluttautumaan tällaiselle alalle. Kutsumus on iso osa sitä miksi teemme tätä. Ihmisrakkaus on toinen. Se on selkeä homma, että rahan takia tähän ei lähdetä, sillä  keskipalkka on naurettavan pieni verrattuna työtehtävän vaativuuteen. Kun koodaaja mokaa, hän korjaa koodin. Kun putkimies mokaa, hän joutuu vaihtamaan osan. Kun insinööri mokaa, hän palaa suunnittelutasolle. Kun sairaanhoitaja mokaa, jonkun henki on pahimmassa tapauksessa vaarassa. Tilastokeskuksen mukaan (2020) sairaanhoitajan peruspalkan keskiarvo on 2 483 €/kk, säännöllisten lisien (henkilökohtaiset lisät, työaikalisät, luontoisedut ja euromääräiset vuosisidonnaiset lisät) kanssa keskiansiot ovat 3 047 €/kk. Kokonaisansioihin (3 118 €/kk) lasketaan mukaan yli- ja lisätyöaikapalkka sekä varallaolo-, hälytys- ja päivystyskorvaukset.  Lisät ovat kuitenkin lisiä, eivät peruspalkkaa. Ne tulevat siitä, että tehdään jotain sen perustyötehtävän päälle – ylityölisiä ei voida pitää lähtökohtaisena tulonlähteenä, jos haluamme, että hoitajamme pysyvät työkykyisinä.

88364024_2971601042885259_580189737399091200_o
Kuva: WHO

Kantaisitko sinä vastuuta jonkun hengestä 2 500 euron kk-palkalla? Kohtaisitko päivä toisensa jälkeen suurimman mahdollisen riskin kohdata korona (samalla, kun uutisoidaan siitä, miten suojavälineet uhkaavat loppua) 2 500 euron kk-palkalla? Olisitko vastuussa siitä, että ihmiset saavat lääkkeensä, vaippansa, pääsevät ylös sängystä ja takaisin sänkyyn, syövät, saavat neuvoa ja tukea ja hoitoa 2 500 euron kk-palkalla? Moni meistä vastaa ihmisrakkaudesta kyllä. Se ei tarkoita sitä, että jaksaisimme ikuisesti tai että se olisi oikein. Twitterissä nokkelat pukumiehet nostavat uudestaan ja uudestaan esille, että tämä ei ole se kohta, kun puhumme hoitajien palkankorotuksesta. Siitä on kuitenkin puhuttu jo todella kauan ja on todettu, että ei se poikkeustilan puute vaikuttanut mitenkään, ei silloinkaan mitään tapahtunut. Nyt, Sairaanhoitajan vuonna, näemme käytännön tasolla mitä hoitajat tekevät yhteiskunnan eteen. Ottaen huomioon, että olemme ammattiryhmä, joka (toki muiden kanssa) kantaa yhteiskuntaa harteillamme tällä hetkellä pitäisin vähintään kohtuullisena sen, että asiaan tulisi muutosta ja pian. Sen varjossa sinivaloiset monumentit tuntuvat lähinnä vittuilulta.

 


PS: Sairaanhoitajien lisäksi on runsaasti muita ammattiryhmiä, jotka ansaitsisivat yhtä lailla palopuheen. (Varhais-)kasvatuksen ammattilaiset, infra-työntekijät ja logistiikkatyöntekijät, koko sote-ala, lista jatkuu…

Pari sanaa vapaaehtoisesta pseudokaranteenista

Korona saapui ja yllätti autoilijat, katso kuvat! Paitsi tämä ei ole lumi eikä iltajournalistinen lööppi. Tuntuu aivan uskomattomalta, miten nopeasti sitä on tottunut tilanteeseen. Toisaalta pelkää kutakuinkin joka aamu herätessään, että maailma on loppunut.

IMG_8038amuok_netti

Kuten olen kertonut olen vaihtamassa alaa ja opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi AMK:ssa. Taisin istua Handledning och eHälsa –tunnilla, kun koronavirus nousi ensimmäisen kerran isosti keskusteluun. Joku oli lukenut uutisista, että tällainen virus on nyt oikeasti iso juttu saapuessaan Suomeen. Mehän olemme sikäli etuoikeutettuja Suomessa, että kaukaisen lokaatiomme, hyvinvointivaltiomme ja pienen väestömme myötä emme välttämättä koe vastaavanlaiset sairaudet järin dramaattisina täällä. Hoitoa on saatavilla, on kurjaa että maailmalla kuollaan, voisihan sitä muistaa pestä ne kädet. Me hoitsuopiskelijat emme kuitenkaan pystyneet puhumaan potilaan ohjaamisesta siellä tunnilla, vaan vuorotellen nostimme esille kysymyksiä, esitimme teorioita, pohdimme käytäntöjä. Opettaja yritti rauhoitella, netissä uutispalvelut oksensivat koko ajan uusia lööppejä ja pian pandemia oli tosiasia. Seuraavan viikon tunnit siirrettiin ”väliaikaisesti” ja osittain verkkoon, sitten kaikki oli siirretty verkkoon, sitten kampus oli suljettu. Olen itse ollut vallan tyytyväinen amk:ni, Novian, toimintaan. Info on kulkenut asiallisesti ja ajallaan ja koko ajan on viitattu viralliseen, tutkittuun tietoon.

Myös työpaikkani suunnalta tieto on kulkenut napakasti ja hyvin. Aika nopeasti loppui kuitenkin työt. Minä nollatuntityöntekijänä olin tietysti ensimmäisten joukossa, jolle ei enää järjestetty vuoroja – sittemmin kuulin, että myös vakkareita oli lomautettu. Suuri epävarmuustekijä oli huhtikuun puolessavälissä alkava harjoittelujakso ikäihmisten palveluyksikössä. Ikäihmiset ovat tunnetusti suurinta riskiryhmää, päästäisikö yksikkö minut edes ”töihin”? Näillä näkyminen olen menossa harjoitteluun ja odotan sitä innolla.

IMG_8068amuok_netti

Tiedän, että tällä hetkellä duunia tekevät lukuisat (tulevat) kollegat, jotka ovat siellä ulkomaailmassa meidän takia. Vähintä mitä voimme tehdä on pysyä sisällä – heidän takia joo, mutta itsemme myös. Asetin siis itseni aika pitkälti heti uutisten saavuttua vapaaehtoiseen (pseudo-)karanteeniin. Tyttöystäväni asuu naapurissani, joten olemme viettäneet aikaa yhdessä ja sen lisäksi ”koronaperheeni” kanssa on tullut ulkoiltua. Koronaperhe on termi, joka parodioi queerteoriasta ja -aktivismista tuttua termiä ”chosen family”, eli valittua perhettä. Tämä viittaa niihin ihmisiin, jotka valitsee läheisikseen elämässään. Joillain tämä on biologinen perhe, monilla se koostuu muista ihmisistä, kuten ystävistä, kumppaneista jne.

Koronaperheeni koostuu parista ihmisestä, jotka ovat toimineet samalla tavalla, kuin minä itse, eli ovat heti menneet vapaaehtoiseen karanteeniin. Olemme kaikki noudattaneet perustavanlaatuisia hygieniakäytäntöjä, pesseet käsiä saippualla väh. 20 sekuntia, käyttäneet käsidesiä mikäli pesumahdollisuutta ei ole ollut, sekä pysytelleet kotona. Lisäksi olemme välttäneet läheisempää kontaktia yhdessäollessamme. Elbow bump on tullut tutuksi tervehdykseksi. Koska olemme kaikki säilyneet oireettomina ja sopineet näistä toimenpiteistä, olemme myös nähneet social distancingistä huolimatta.  Olemme käyttäneet autoa, ei ollenkaan julkista liikennettä. Kaikki ovat, kumppaneineen, tehneet töitä/opiskelleet kotona käsin. Aika usein ohjelmassa on ollut luonnossa liikkuminen, mitä voi tehdä myös turvavälin päässä toisistaan.

IMG_7992amuok_netti

Seuraa siis pari vinkkiä siitä, mitä voi tehdä Turun seudulla koronan aikaan. Suomen olosuhteissa etenkään korona ei selviä ulkona, joten luonnossa liikkuminen on mitä turvallisinta puuhaa, olettaen että siihen ei sisälly läheisyyttä muiden ihmisten kanssa. En myöskään väitä, että ”koronaperhe” on turvalliseksi todettu tapa, mutta itseni kohdalla tämä oli pakollinen myönnytys, sillä tälle ekstrovertille pääkoppa olisi räjähtänyt jo aikoja sitten, jos ei olisi ollut minkäännäköistä ihmiskontaktia. Lisäksi tiedostan, että on etuoikeus voida käyttää autoa ja jäädä kotiin – samalla, kun monet tietysti kärsivät valtavasti siitä, että on jäätävä kotiin, puhumattakaan taloudellisesta haitasta mitä tämä aiheuttaa yhteiskunnallemme. Kuitenkin, tässä kohtaa on parempi pitää huolta itsestään mahdollisimman hyvin. Olemme kaikki arvokkaita ja meitä kaikkia tarvitaan, kun jälleenrakentaminen alkaa.

Yksi ehdoton uusi ykkösmestari on Turun Katariinanlaakso ja sen yhteydessä oleva luontopolku. Se on luonnonsuojelualue, joka koostuu lehtosaarekkeista (jalopuita), kallionalusmetsästä, männiköistä ja kedoista. Lisäksi siinä on upea kallioinen ranta niittyineen. Olen saaristosta kotoisin ja veri vetää jatkuvasti veden äärelle, joten heittäydyin heti kaislikkoon innolla. Lisäksi maastossa kiipeily tuntuu kivalta ja Katariinanlaakso on sikäli helppo, että monessa paikkaa näkyy pienet polut. Ei tarvitse siis olla järin hyvässä kunnossa selvitäkseen korkeimmalle kalliolle, ja näkymä on järjettömän upea palkinto, etenkin ilta-auringon aikaan. Alueella on runsaasti kuolleita puita, isoja kiviä yms täydellistä valokuvausrekvisiittaa, kuten tämänkin postauksen joistain kuvista näkyy! Metsässä liikkuminen on tutkitusti terveellistä ja tässä melkeinpä tuntee verenpaineen laskevan stressitasojen kanssa.

IMG_8168amuok_netti

Toinen kestosuosikkini on Pomponrahka, valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaankin kuuluva alue, jossa ilmeisesti yli 1/3 kaikista Suomessa tavatusta 600 hämähäkkilajista elää. Älä anna tämän pelottaa, ne eivät sinusta ole kiinnostuneita. Pomponrahkan ja  Turun lentokentän lähellä olevan huoltoterminaalien (?) välissä on pieni alue, jossa on purettu talo ja sen pirstaloituneet ikkunat, epämääräistä metalliroskaa (kuten hienoja kylttejä!) sekä vanhoja lentokoneportaita. Täälläkin tuli kuvattua jokseenkin apokalyptisiä kuvia luontoretken yhteydessä.

Minä rakastan rakastan rakastan pitkospuita. Niissä kiteytyy niin moni hyvä asia lapsuudenkotini maisemista, soista, luonnosta, ihmisyydestä, ah. Heittäydyn aina melkein jotenkin nostalgiseksi, kun pääsen Pomponrahkaan kävelemään pitkospuilla. Yhden retken olen tehnyt myös myöhään ilta-aikaan otsalampun kera. Se on jotenkin aavemaista, kaikki oli niin kovin hiljaista, joten lauloin Let it Go’ta ja Total Eclipse of the Heart’ia täysin rinnoin. Jossain vaiheessa sammutin otsalampun ja kävelin kuunvalossa tuttua reittiä ja nautin siitä, että maailmassa on jotain näin puhdasta. Tunsin myös valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen sattunut syntymään alueelle, jossa olen voinut kasvaa puiden seassa, sammalten pehmeyttä tunnustellen, kivillä hyppien ja saniaisia ihaillen. Olen kiitollinen siitä, että olen kasvanut arvostamaan metsää ja kallioita ja että voin nyt nauttia näistä, vaikka maailma on rikki, Suomessa poikkeustila ja pandemia ja kaaos.

IMG_7516amuok_netti_bw

Aina ihana Kurjenrahka edellyttää myös auton käyttöä, mutta siinä voisikin sitten senkin edestä viettää aikaa. En ole ikinä yöpynyt siellä, mutta moni reitti on tullut tutuksi ja etenkin vaihteleva maasto ilahduttaa. Siinä on jotain eläimellisen iloista, kun juoksee alas metsäpolkua, väistellen juurakoita ja lätäköitä ja joka paikassa tuoksuu vihreä. Eikä vielä ole edes kesä!

Myös Luolavuoren kalliot ja Luolavuoren pääluola ovat tulleet (pseudo-)karanteenin aikana tutuksi. Jos sinun kuten minunkin nuoruuteen kuului vahva Lord of the Rings -kausi, tulet arvostamaan tätä aluetta, sillä kivilohkareelta toiselle hyppääminen on todellakin köyhän henkilön sormuksenpalautusretki. Luola itsessään oli mielestäni myös aivan käsittämättömän hieno ja sinnehän ryömin, 30 m sisään, vaikka olin ensin sitä mieltä, että taitaa jäädä etäihailuksi. IMG_7721amuok_netti
Myös Ruissalon luonnonsuojelualueen kauneudet ovat aikaisemmin jääneet aivan liian vähälle huomiolle. Ruissalo on jotenkin ihan eri paikka keväällä, kuin kesällä. Klorofyllinvihreä kesähehkutus on, joo, ihan jees, mutta jotenkin jokin minua viehättää tässä mudantäytteisessä, beigessä ja ruskeassa maailmassa tällä hetkellä. Etenkin, kun sinivuokot puskevat väkisinkin läpi (ja jo maaliskuun alussa!) ja muodostavat jotenkin todella lohdullisen väriparin mutaisen maan kanssa.

Olen myös suunnitellut retkiä muualle, ja Turun kaupungin nettisivuilta voi tsekata esimerkiksi kaikki alueen luonnonsuojelualueet.

IMG_8128amuok_netti

Yritän tällä päivityksellä oman koronameininkini keskeltä siis sanoa, että mikäli olet oireeton niin voit todellakin, myös valtion suositusten mukaan, mennä ulkoilemaan ja näin ollen pitää itsestäsi huolta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itse kamppailen esim. niin treenimotivaation kuin tylsistymisen kanssa, mutta luontoretki ratkaisee molemmat ongelmat. Kyllä, mietin ihan todella paljon sitä, miten käy pienyrittäjien ja pätkätyöntekijöiden ja ystävien ja läheisten ja minun itseni. Monen meidän freelancerin, nollatuntityöntekijän ja keikkaduunarin työt loppuivat kuin seinään, monille tuli Kela joko uudestaan tutuksi tai eri tavalla tutuksi, lainsäädäntö rupesi kiinnostamaan kun valmiuslaki saapui, ravintolat ja baarit menevät kiinni, konkurssiuutisia ja yt-neuvottelu-uutisia kuulee aivan liian usein, itkettää ja ahdistaa ja samaan aikaan ihailen Sanna Marinia ja hänen hallitustaan todella paljon siitä, miten asiallista ja skarppia viestintää kansakunnalle on tullut. On todella outo tunne voida luottaa hallitukseen etenkin erään taannoisen kepulaisen fiaskon jälkeen. En voisi edes kuvitella miltä se setärivi näyttäisi siellä puhujanpönttöjen takana.

IMG_7637amuok_netti

Silti – tai ehkä juuri siksi – tällä hetkellä tärkeämmältä tuntuu se happi ja se liike ja se kalliometsän vihreä ja ruskea ja harmaa. Koska nyt jos koskaan tuntuu elintärkeältä pitää mieli vireänä ja itsensä kunnossa, jotta tätä helvetin kaaosta jaksaisi. Ja jos ei tee yhtään mieli mennä metsään niin hey – ei ole pakko tykätä! Äläkä muutenkaan odota itseltäsi liikoja. Sinun ei tarvitse suorittaa karanteenia tai poikkeustilaa. Tee ne välttämättömät asiat ja sen lisäksi voi sitten fiilispohjalta keksiä muuta tekemistä. Sulje vaikka tämä ärsyttävä luontohehkutus ja keitä teetä, niin minäkin teen, kun uutisfeedi käy liian kuormittavaksi!

Kaikki kuvat: Tinksu Haapalainen / Sapfograf 

”Mie tiiän, et musta ei oo kuulunut hetkeen”

Hyvää iltapäivää sinnekin! Antti Tuiskun tavoin voisin nyt todeta, että ”mie tiiän, et musta ei oo kuulunut hetkeen, mut nyt mie oon taas tääl ja mul olis vähän kerrottavaa”.

Postasin viimeksi eduskuntavaalien alla viime keväänä ja tämän jälkeen olen pitänyt (mielestäni suhteellisen ansaittua!) lomaa julkisesta toimimisesta. Kuten muistatte, kävelin aika pahasti seinään vuoden 2018 loppukeväästä ja toipuminen on ollut pitkä ja raskas prosessi. Lujasti lempeä -blogin Maarit Kallio kirjoitti jokunen päivä sitten Hesarille erinomaisen kolumnin aiheesta ”ikuisesti reippaan” uupumus ja se iski kuin sata salamaa suoraan takaraivoon. Voin nimittäin kertoa, että senkin jälkeen, kun ”ikuisesti reipas” saa apua on kimurantti tie parempaan vointiin: sitä on helppo kuvitella voivansa paremmin, kun saa edes osan työkyvystään takaisin, jos on tottunut siihen, että oma jaksaminen ja jopa oma-arvo määrittyy suorittamisen kautta.

Pandan selfie, jossa hänellä on päällä printtipaita. Paidassa on translippu ja teksti "We won't be erased".

Pikkuhiljaa transaktivismi, sosiaalisena oleminen ja esimerkiksi työ ja itsensä kehittäminen kiinnostivat taas. Sain myös erittäin hyvää sairaanhoitoa tueksi. Syksyllä 2019 aloitin Novian ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopintoni. On ollut kummallista olla taas opiskelijana, etenkin kun meitä ”aikuisopiskelijoita” on vain joitain luokalla, mutta luokkahenki on ollut todella mahtava ja olen löytänyt paljon uusia kavereita. Hakeuduin myös alan töihin, nimittäin kotihoitoon sijaisena. Täysipäiväinen opiskelu ja keikkatyöskentely siinä sivussa on jopa jaksanut kiinnostaa. Tämä ekstrovertti rakastaa  sitä, että pääsee aidosti kohtaamaan ihmisiä, sitä että työtä tehdään nimenomaan ihmisten kanssa, ei pelkästään tutkijan kammiossa yksin. Tuntuu siltä, että olen ehkä 10 korkeakouluvuoden jälkeen oppinut miten opiskellaan, sillä nykyään palautan useinkin koulutehtävät pitkään ennen deadlineja. Olen myös saanut kiitosta niin koulukavereilta kuin opettajiltakin nimenomaan ihmisläheisyydestä ja kohtaamisesta.

Kuvassa Panda on lavalla ja puhuu mikrofoniin. Hänellä on musta mekko, mustat polvisukat ja musta pitsineule päällä.
Trasekin 35-vuotisjuhlista. Kuva: Tinksu Haapalainen

Transaktivismin saralla on tapahtunut paljon ja siitä pitääkin blogata erikseen. Tämän tarkoitus oli olla tällainen lyhyt huudahdus täältä, että hei, I made it through, uskallan nyt puolen vuoden työkykyisenä olemisen jälkeen todeta, että uupumus taitaa olla oikeasti oikeasti ohi. Että ikuisesti reipas suorittaja pääsee taas suorittamaan, mutta ehkä tällä kertaa yritetään tapaa, joka ei veisi seinään 😉 Ja hei – lue tuo Kallion kolumni. Se on sitä hyvää settiä se!

[ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta, vol 2: Suomen puoluepoliittinen tilanne

Tämä on osa 2/4 sarjassamme [ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta. Tämä osuus keskittyy pohtimaan Suomen nykyistä puoluepoliittista tilannetta vaalien jälkeen.

Alun perin suunniteltujen kolmen artikkelin lisäksi lisäsin yhden artikkelin suunnitelmiin, sillä tämä teksti uhkasi venyä liian pitkäksi.

Vaalien alla käytiin vilkasta keskustelua puolueiden eroavaisuuksista, ja hyvä näin. Translaki alkaa jo olla jokapäiväinen teema, mitä ehdokkaat osaavat odottaa. On toki totta, että translakiuudistuksen itsessään on oltava eduskunnan seuraava ensisijainen ihmisoikeusfokus, sillä translaki on ollut ongelmallinen siitä asti, kun se astui voimaan, ja on korkea aika muuttaa asia (pakkopalautukset ovat toinen hyvin akuutti asia). Mikään ei silti estä meitä katsomasta eteenpäin, sillä vielä on asioita korjattavana lakijärjestelmässämme ja olisi pölöä olla käyttämättä sitä flow’ta, mitä translakikampanjointi on saanut aikaiseksi. Nykyään hyvin monet ihmiset ymmärtävät, mitä muunsukupuolinen tarkoittaa ja isotkin puolueet ovat ilmoittaneet kannattavansa kolmannen sukupuolivaihtoehdon laillistamista.

Jos tämä ei riitä perusteluksi sille, miksi myös juridisen sukupuolen kysymykseen tulisi tarttua jo, niin mainittakoon, että Suomesta on loppumassa hetut kesken. Valtioneuvosto on asettanut tätä varten työryhmän, jonka tehtävä on pohtia henkilötunnuksen uudistusta. Trasek ei palauttanut omaa lausuntoa tänä keväänä, mutta hallituksen jäsen osallistui keskusteluun, kun kollegat Dreamwear Clubilla ja Setassa toimittivat työryhmälle lausunnot sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta. Henkilötunnuksen tehtävähän on yksiselitteisesti määritellä eli yksilöidä jokainen Suomen kansalainen, mutta onko sukupuoli todellakin relevantti tekijä tässä? Suomessahan käytetään sukupuolitettuja hetuja virallisesti vain kahteen asiaan: asepalvelukseen kutsumiseen sekä rintasyövän seulontakutsujen lähettämiseen. Tämän lisäksi sukupuolta käytetään väestörekisteritietona hyväksi esimerkiksi tasa-arvotyössä, sillä Tilastokeskus julkaisee vuosittain raportin Suomen tasa-arvotilanteesta. Työryhmä onkin tarkoitus ottaa kantaa siihen, voisiko Suomeen tulla ns. sukupuolineutraali henkilötunnus, josta henkilön sukupuoli ei näy. Tämä on kuitenkin osittain eri asia kuin se, onko sukupuolikategorioita enemmän kuin kaksi, mitkä vaihtoehdot ovat ja näkyykö juridinen sukupuoli esimerkiksi passissa tai ajokortissa, sekä missä vaiheessa ja miten henkilö saa mahdollisuuden potentiaaliseen kolmanteen kategoriaan. On siis tärkeää huomata, että väestötietojärjestelmää ohjaavan lain on muututtava, jotta pääsisimme maaliin asti näissä pyrkimyksissä.

heather-mount-606808-unsplash

4.11.2018 julkaistua artikkelia varten Karjalaisen toimittaja teki kyselyn eduskuntapuolueille. SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP:n eduskuntaryhmien puheenjohtajat kannattivat siinä “varauksetta kolmannen sukupuolivaihtoehdon laillistamista Suomessa”. Laillistaminen on tässä vähän hassu sanavalinta, mutta mennään sillä: Keskusta kertoi kannattavansa lainsäädännön muuttamista vain intersukupuolisten lasten kohdalla, kun taas Perussuomalaiset eivät kannattaneet “kolmannen sukupuolen laillistamista yleisenä vaihtoehtona”, vaikka ilmaisivat ymmärrystä sille, että “sukupuolen valitsemista” voi olla tarpeen lykätä silloin, kun syntyy lapsi, jonka “sukupuoli on epäselvä”. Persujen eduskuntaryhmän pj Meri puhuu siis tässä intersukupuolisista lapsista, eikä tämä ole näin ollen sovellettavissa aikuisiin ihmisiin, jotka haluaisivat valita kolmannen sukupuolivaihtoehdon osana sukupuolenkorjaustaan tai sukupuoli-ilmaisuaan. Kokoomuksen, Sinisten ja KD:n eduskuntaryhmien pj:t eivät kannattaneet kolmannen sukupuolen laillistamista ylipäänsä. Ironista sinänsä, ottaen huomioon, että ainakin Kokoomuksen nuorisoryhmä kampanjoi transteemoilla paraikaa.

Vaaleja 2019 varten Seta ry toteutti “sateenkaariedustaja”-listauksen, johon ehdokkaat saivat itse ilmoittautua. Listaus kolmatta juridista sukupuolimerkintää Suomeen kannattavista ehdokkaista sisältää ehdokkaita Eläinoikeuspuolueesta (14/17 ehdokasta, joskin Twitterissä on raportoitu myöhemmin, että loputkin kolme ovat allekirjoittaneet!), Feministisestä puolueesta (35/37 ehdokasta), Itsenäisyyspuolueesta (1/47 ehdokas), Kokoomuksesta (24/216 ehdokasta), Liberaalipuolueesta (9/36 ehdokasta), Liike nyt -yhteislistalta (2/109 ehdokasta), Perussuomalaisista (1/213 ehdokasta – yikes!), Piraattipuolueesta (28/87 ehdokasta), Keskustasta (11/216 ehdokasta), Kommunistisesta puolueesta (14/90 ehdokasta, mukana sit.), RKP:sta (23/98 ehdokasta), SDP:sta (64/216 ehdokasta), Vasemmistosta (128/216 ehdokasta) ja Vihreistä (129/216 ehdokasta).

Vaali-ilta oli äärimmäisen jännä ja lopulta näistä kolmatta sukupuolikategoriaa kannattavista eduskuntaan pääsi 39 ehdokasta (41 ehdokasta oli ilmoittautunut sateenkaariehdokkaiksi, mutta valituista Vihreiden Sofia Virta sekä Noora Koponen eivät olleet allekirjoittaneet 3. juridisen sukupuolen kannattajien listaa). Koponen ilmoitti kuitenkin myöhemmin Twitterin kautta kannattavansa 3. juridista sukupuolikategoriaa ja että linkki oli vain mennyt ohi. Hyvä näin! Tulevat 3. juridista sukupuolikategoriaa kannattavat kansanedustajat ovat listattuna alhaalla:

Kokoomuksesta Jaana Pelkonen, Saara-Sofia Sirén ja Sari Multala, RKP:sta Anders Adlercreutz ja Eva Biaudet, SDP:stä Eveliina Heinäluoma, Ilmari Nurminen, Paula Werning, Riitta Mäkinen, Sanna Marin, Tarja Filatov, Tuula Haatainen ja Tytti Tuppurainen, Vasemmistosta Aino-Kaisa Pekonen, Anna Kontula, Hanna Sarkkinen, Juho Kautto, Jussi Saramo, Li Andersson, Mai Kivelä, Merja Kyllönen, Paavo Arhinmäki, Pia Lohikoski ja Veronika Honkasalo sekä Vihreistä Atte Harjanne, Bella Forsgren, Emma Kari, Hanna Holopainen, Iiris Suomela, Inka Hopsu, Jenni Pitko, Krista Mikkonen, Mari Holopainen, Maria Ohisalo, Mirka Soinikoski, Outi Alanko-Kahiluoto, Saara Hyrkkö, Satu Hassi ja Tiina Elo.

(Jokaisen kansanedustajan kohdalla on linkki heidän kotisivuilleen, jotta voisit mahdollisimman helposti ottaa heihin yhteyttä – esimerkiksi kannustaaksesi heitä muistamaan myös vaalien jälkeen, että tarvitsemme muutakin, kuin binäärisiä sukupuolikategorioita, tai että he voisivat suosiolla viedä sanomaa eteenpäin myös omissa puolueissaan!)

Eduskunta,_Riksdagen,_i_Helsingfors.jpg

Tästä näkökulmasta on hiukan sääli, että pienpuolueista ei kukaan mennyt läpi – monella näistä on nimittäin muunsukupuolisten oikeuksien osalta edistyksellisemmät puolueohjelmat, kuin läpimenneillä. Muun muassa Eläinoikeuspuolueen eduskuntavaaliohjelmassa lukee esimerkiksi, että “juridisen sukupuolen määritelmään otetaan käyttöön kolmas sukupuolikategoria”. Feministisen puolueen “aloite #27” vaaliohjelmasta toteaa, että “Uudistetaan henkilötunnukset. Otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuoli ja sukupuolineutraali henkilötunnus”. Piraattipuolueella on kenties edistyksellisimmät perustelut  puolue- ja eduskuntavaaliohjelmissa (lainaus yhdistelmä näitä):

“Juridinen sukupuoli on vanhentunut käsite, eikä valtion tarvitse tietää yksilön sukupuolta. Henkilötunnusjärjestelmän tulee olla sukupuolesta riippumaton, ja juridisen sukupuolen käsite tulee poistaa. Sukupuoli tulee merkitä valtion rekistereihin vain, mikäli henkilö itse niin haluaa.  

Kaksijakoinen sukupuolen luokittelu kuuluu menneisyyteen. Julkisen vallan on muutettava toimintatapansa niin, että se kunnioittaa sekä biologista sukupuolten kirjoa että sukupuoli-identiteettien moninaisuutta.

Sukupuolitiedon merkitseminen lääketieteellisiin tarpeisiin on perusteltua, joten hoitorekistereihin voidaan merkitä henkilön sukupuoli-identiteetti sekä sukupuoleen liittyvät ulkoiset tekijät.

Todettakoon kuitenkin, että Piraatit puhuvat toisaalta “molemmista sukupuolista” binääriseen tapaan ohjelmassaan muuten.

Kaikissa eduskuntapuolueissa taas asia ei ole ihan niin hyvin: Kokoomuksen ohjelmassa ei ole mainintaa kolmannesta juridisesta sukupuolesta (joskin voi muistaa, että viime vuoden puolella eduskuntaryhmän pj kertoi, että ei kannata ideaa); Perussuomalaisten ohjelmissa (esim tämä tai tämä) ei ole mainintaa juridisista sukupuolista (eikä ylipäänsä translaista); Keskustallakaan (esim tämä tai tämä) ei ole mainintoja, eikä RKP:lla (tämä tai tämä). Harry “Hjallis” Harkimon Liike Nytillä ei ollut mainintaa aiheesta, enkä löytänyt mistään tietoa Harkimon mielipiteistä. Ahvenanmaan vaalipiirin edustajan, Mats Löfströmin mielipidettä en niin ikään löytänyt mistään, mutta hän toiminee kuten aikaisemminkin osana RKP:n eduskuntaryhmää. KD taas on jätetty tässä kohtaa pois analyysistä, sillä puolueen puheenjohtaja on julkisesti puhunut sukupuolivähemmistöjen oikeuksista tapaan, jota en halua tässä kohtaa toistaa. Lienee  kuitenkin turvallista olettaa, että KD ei tule ajamaan sukupuolikategorioiden laajentamista kolmeen. 

SDP:llä ei ole suoranaista mainintaa kolmannesta kategoriasta, mutta puolue toteaa kuitenkin näin ohjelmassaan:

Henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta luovutaan osana henkilötunnuksen uudis- tamista. Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman identiteetin hallinnoimista.” 

Maininta löytyy kohdasta, jossa keskustellaan intersukupuolisten oikeuksista, joten ihan yksiselitteinen asia ei ole. Vasemmistoliiton tavoiteohjelmasta 2016-2019 löytyy lause “Otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuolivaihtoehto naisen ja miehen lisäksi”. Vihreiden poliittisessa tavoiteohjelmassa lukee “Lisätään mahdollisuus valita kolmas vaihtoehto juridiseksi sukupuoleksi. Siirrytään sukupuolineutraaleihin henkilötunnuksiin”.

clark-tibbs-367075-unsplash.jpg

Minä sain tällä viikolla uuden passin, jossa yksi sukupuolimerkintä on vaihtunut toiseen, vähän vähemmän vääränlaiseen, mutta silti vääränlaiseen merkintään. Kuten Game of Thronesinkin uusi kausi, niin post-vaaliaika tarkoittaa, että poliittinen peli alkaa taas uudelleen. Olen tyytyväinen siihen, jos translaki saadaan vihdoin uudelleenkäsittelyyn. Toivon kuitenkin tietysti, että vaalitulos tarjoaa meille sellaiset hallitusneuvottelut ja sen myötä sellaisen hallituksen, jota kiinnostaa sukupuolivähemmistöjen oikeudet laajemminkin. Ideaalitilanteessa kolmannen juridisen sukupuolen vaatimat lakimuutokset tai edes näiden mahdollisesti edellyttämät etukäteistyöt ja -selvitykset otettaisiin käsittelyyn tämän hallituskauden aikana.

[ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta, vol 1: Esimerkit

Tämä on osa 1/3 sarjassamme [ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta. Tämä osuus keskittyy johdattamaan aiheeseen, sekä tarkastelemaan ennakkotapauksia maailmalta.

Suomen tulee ottaa käyttöön ns. kolmas juridinen sukupuoli ja sukupuolineutraali henkilötunnus.

Näin vaatii mm. Feministisen puolueen eduskuntavaaliohjelma 2019 (aloite #27). Luonnollisesti myös Trasek ry vaatii, että sukupuolen moninaisuutta tunnustetaan  juridisella tasolla. Mitkä asiat vaikuttavat siihen millaiset ratkaisut ovat meille edes mahdollisia? Miltä näyttäisi ideaalinen henkilötodistus?

Alia Dannenberg kirjoittaa Setan blogissa 6.4.2019 totuudenmukaisesti siitä, että meitä muunsukupuolisia ei tällä hetkellä ole olemassa lain silmissä. Tasa-arvolaki tunnustaa kyllä, että syrjintää voi tapahtua niin sukupuolen ilmaisun kuin sukupuoli-identiteetinkin pohjalta. Tämä on ironista, sillä minä argumentoisin, että juridisen olemassaolon puute on valtion harrastamaan syrjintää, vaikka tasa-arvolakia ei voida siihen soveltaa. Väestörekisterilain 11 § edellyttää nimittäin, että väestörekisterijärjestelmässä henkilölle on annettava henkilötunnus, jonka Väestörekisterikeskus antaa automaattisesti. Siinä todetaan myös, että [henkilötunnus] sisältää tiedon ”henkilön sukupuolesta”.

agus-dietrich-747398-unsplash

Tarve muutokseen on siis paitsi olemassa niin myös ajankohtainen ja ilmeinen. Minut on useaan otteeseen pysäytetty lentokenttien turvatarkastuksissa. On syntynyt tilanteita, joissa miespuolinen virkailija on yrittänyt lähettää minut naispuoliselle virkailijalle ruumiintarkastukseen, ja naispuolinen virkailija on hämmentyneenä yrittänyt lähettää minut takaisin miespuoliselle virkailijalle. On ollut tilanteita, missä tarkastajat ovat avoimesti koko jonon edessä kysynyt minulta olenko madam ou monsieur? Minulle on kerrottu, että esimerkiksi salijäsenyyteni perustuu siihen millainen hetu minulla on – eli mihin pukuhuoneeseen minun on mentävä, eikä tässä ollut joustovaraa eikä keskustelumahdollisuutta, vaikka tulin avoimesti vastaan ja kerroin sukupuolestani sekä tilanteestani. Juridista sukupuolta pidetään korkeimpana totuutena ja siihen viitataan niin kouluissa (pukkarit, sukupuolittuneet ryhmät, vessat) kuin rajanylityksissä tai yksinkertaisissa asioinneissakin. Oletko esimerkiksi äänestänyt vaaleissa? Jouduit näyttämään henkkarit. Oletko hakenut postipaketin? Jouduit näyttämään henkkarit. Maailmalla on jo runsaasti esimerkkejä siitä, että passisukupuolenkaan ei ole pakko olla binäärinen – tässä joitain niistä. Huomioithan, että tämä ei ole täydellinen lista!

Eurooppa: Usein esimerkkimaana pidetty Saksa lienee ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa kolmas juridinen sukupuolivaihto tuli voimaan. Päätös tehtiin vuonna 2013 – on toki mainittava, että se on Saksassa vaihtoehto vain intersukupuolisille lapsille ja trans-/muunsukupuoliset aktivistit taistelevat edelleen siitä, että hekin saisivat mahdollisuuden valita tämän kategorian. Asia on ongelmallinen monella tapaa intersukupuolisten osalta, sillä kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen, jossa passi paljastaa tällaisen asian itsestään ilman että on itse suostunut siihen – ylipäänsäkin sukupuolimerkinnän tulisi perustua omaan ilmoitukseen. On kamala ajatus, että jonkinlainen X-kategoria luotaisiin tapana syrjiä intersukupuolisia, joten olisi ehdottoman tärkeää, että asianomaisia kuultaisiin siinä vaiheessa, kun asia tulee käsittelyyn Suomessa. Voi kuulostaa mitäänsanomattomalta ongelmalta, mutta sillä on suurikin merkitys miksi tämä kolmas kategoria nimetään – onko kyseessä nimenomaan jonkinlainen muunsukupuolisuus, intersukupuolisuus, vaiko esimerkiksi epäbinäärisyys?

Itävallassakin käydään samantyyppisiä keskusteluja ja Itävallan perustuslakituomioistuin on vuonna 2018 European Convention of Human Rights-dokumenttia tulkiten ehdottanut mm nimikkeitä divers (”monimuotoinen”), inter ja offen (”avoin”). Tanskassa asia on hoidettu sikäli hyvin, että heitä olivat ohjeistamassa Trasekinkin kattojärjestönä toimiva Transgender Europe. Transihmiset voivat saada X-merkityn passin hakemalla, eikä siihen vaadita lääketieteellistä prosessia – joskin X:n saa vain, jos ei ole tehnyt juridista (binaarista) sukupuolenkorjausta, mikä on todella ongelmallista. Toivottavasti tähän tapahtuisi jokin muutos pian.

Toukokuussa 2018 Alankomaissa intersukupuolinen ihminen sai korjattua juridisen sukupuolensa X:ksi(57-vuotiaana!). Matka tähän kävi tuomioistuimen kautta, mutta vielä ei ole varmaa miten ennakkotapauksessa pätevät järjestelyt toimisivat, jos transsukupuolinen/muunsukupuolinen hakisi samaa merkintää.

Aasia, Australia ja Oseania: Australiassa tuli vaihtoehto ”X” perinteisten ”M/F”-merkintöjen lisäksi jo 2003, jolloin tämä tuli mahdolliseksi intersukupuolisille, jotka halusivat itse vaihtaa merkinnän. Käytännössä tarvittiin siis syntymätodistus, jossa sukupuoli oli merkitty nimikkeellä ”indeterminate”. Vuonna 2013 X-merkintä avattiin kaikille täysi-ikäisille ja vuonna 2014 X-merkintä tuli myös syntymätodistuksiin. Nykyään useat kansalaisjärjestöt ovat yrittäneet saada X-merkinnän muutettua niin, että se vastaisi ”non-binarya”, eikä niinkään intersukupuolisuutta, joskin yhteisöltä on tullut kritiikkiä tätä kohtaan. Niin sanotussa Darlington Statementissä 2017 is-yhteisöjen jäsenet ja liittolaiset toteavat, että juridinen sukupuolen määrittäminen itsessään perustuu rakenteelliseen väkivaltaan, vaikka M/F-merkintöjen lisäksi olisi saatavilla X.

Intiassakin on vaihtoehtoja, joskin Intian hijrat ovat kulttuurihistoriallisesti merkittävässä asiassa, eikä tätä mallia oikein voi soveltaa Suomeen. Nepalissa taas tuli loppuvuodesta 2007 Nepalin Korkeimman Oikeuden päätös, joka loi kolmannen sukupuolikategorian (others). Päätös varmisti myös, että ”muu”-passin sai itseidentifikaation kautta, ei niinkään lääkäreiden lausuntojen.

viktor-talashuk-1213728-unsplash

Pohjois- ja Etelä-Amerikka: Argentiinassa transaktivisti Lara María Bertolini sai tämän vuoden alussa (2019) korjattua juridisen sukupuolensa epäbinääriseksi (”femineidad travesti”). Loppuvuodesta 2018 myös Uruguayssa tuli mahdolliseksi saada sukupuolimerkintänsä muutettua muuksi kuin naiseksi tai mieheksi, lääketieteellisiä selvityksiä esittämättä.

Ontarion maakunta, Kanada, on alkuvuodesta 2017 tarjonnut ihmisille mahdollisuuden merkitä sukupuolensa X:llä ainakin ajokorteissaan. Brittiläisessä Kolumbiassa syntyi huhtikuussa 2017 vauva, jolle hänen muunsukupuolinen vanhempansa halusi merkata sukupuolineutraalilla merkinnällä, ”U” (undetermined/undefined). Merkintä meni läpi ns. terveyskortissa, mutta maakunta ei suostunut antamaan lapselle sukupuolettoman syntymätodistusta. On todennäköistä, että terveyskorttimerkintä onnistui vain siitä syystä, että vauva syntyi kotioloissa, eikä paikalla ollut lääkäreitä kirjaamassa binääristä sukupuolimerkintää. Vanhempi, Kori Doty, on sittemmin muiden trans- ja intersukupuolisten aktivistien kanssa vienyt maakunnan oikeuteen todeten, että sukupuolen merkitseminen syntymätodistuksiin on syrjintää.  En ole löytänyt tietoa siitä, miten asialle on käynyt. Elokuussa 2017 Kanadassa päätettiin mahdollistaa X:n lisääminen passeihin, joskin sukupuolineutraaleihin passeihin päätettiin jättää myös joko M- tai F-merkintä toistaiseksi, jotta matkustaminen olisi mahdollista ja ”muiden maiden juridiset vaatimukset” olisi mahdollista täyttää.

Vuonna 2016 Oregonissa, USA, muunsukupuolinen Jamie Shupe sai muutettua juridisen sukupuolensa nonbinary-muotoon. Seuraavana vuonna samainen osavaltio rupesi myöntämään muunsukupuolisille X:llä merkittyjä henkilöllisyystodistuksia ja ajokortteja hakemuksesta. Pian sen jälkeen Washington D.C.:ssä otettiin sama menettelytapa käyttöön ja New Yorkissa ruvettiin myöntämään muunsukupuolisille X-merkittyjä henkkareita. Myös Kalifornia, New Jersey, Colorado, Maine ja Minnesota tunnustavat kolmannen sukupuolimerkinnän, ja Arkansas mahdollistaa X-merkittyjä ajokortteja asukkaille. Etenkin Pohjois-Amerikassa tilanne kehittyy nopeasti, sillä osavaltioilla on hyvin itsenäiset mahdollisuudet määrätä itse byrokratiasta ja hallinnollisesta lainsäädännöstä. Vuoden 2018 aikana on useampi osavaltio edistänyt muunsukupuolisten juridisia oikeuksia (eli nämä tiedot eivät varmastikaan siis ole täysin ajan tasalla) ja vuoden 2019 puolella esimerkiksi Kalifornian uudet, sukupuolineutraalit ajokortit tulivat voimaan. Mainen versio taas koostuu tarroista– kyllä, tarroista – joita muunsukupuolinen voi liimata henkkareihinsa. Tarroissa lukee ”Gender has been changed to X – Non-binary” ja näitä on tarkoitus käyttää heinäkuuhun 2019 asti, jolloin virallisia X-merkittyjä henkkareita olisi tarkoitus ruveta jakamaan hakijoille.

Miten kansainvälinen lainsäädäntö vaikuttaa siihen, millaisen ratkaisun voimme täällä Suomessa tehdä? Mitä tapahtuu, jos X:llä merkityillä henkkareilla varustettu henkilö ylittää rajan maahan, jossa transsukupuolisuutta pidetään sairautena, ellei jopa jonkinsorttisena rikoksena – ja mitä se tarkoittaa käytännössä suomalaisille muunsukupuolisille? Mietitään näitä seuraavaksi!

”Miksi et ole ehdolla eduskuntavaaleissa 2019?”

Miksi et ole ehdolla eduskuntavaaleissa? 

Jos saisin rahan jokaisesta kerrasta, kun tämä kysymys esitetään minulle niin minulla olisi jo aika monta rahaa – mikä olisi hyvä, sillä Feministinen puolue ei saa puoluetukea ja näin ollen F! on kerännyt rahat esimerkiksi vaalijulisteisiin itse – tiesitkö esimerkiksi, että Turkuun toimitettiin 40 julistetta ja vaalimainostelineitä on useita satoja? Tämä on syy siihen, miksi monissa telineissä on huutava aukko numeroiden 124-126 kohdalla.

Puoluetuki ei kuitenkaan ollut tämän illan aihe, vaan halusin sanoa pari sanaa uupumuksesta. On nimittäin vallan pätevä syy siihen, että en ole näissä vaaleissa ehdolla, vaikka mietin asiaa pitkään ja sydän huusi KYLLÄ, DO IT! Anarkistiystäväni tietävät sen jo – minä saatan jakaa heidän kanssaan ajatuksia rakenteista ja esimerkiksi kansallisvaltioiden tarpeellisuudesta, mutta en ole anarkisti ja minua kiinnostaa hyvinkin paljon puoluepolitiikka! Lisäksi rakastan feminismiä ja haluan tehdä politiikkaa, oli se sitten aktivismia tai puoluepoliittista toimintaa. Minulle elämän tarkoitus kiteytyy kahteen perusteesiin:

  1. Eettiseen hedonismiin – eli ajatukseen, että pitää nauttia elämästä, mutta ei niin, että muut kärsivät siitä sekä
  2. Solidaarisuuteen – eli ajatukseen, että pitää tehdä muiden eteen mitä voi, kunhan ei  itse kulu siitä loppuun.

_N9A4795_netti
Kuva: Sonja Siikanen. Paikka: Kiikunlähde, Lahden lähellä.

Se jälkimmäinen oli kuitenkin syy siihen, miksi päädyin sanomaan ei. Minä jäin viime vuoden kesällä sairaslomalle. Olin 27 ja sairastin ensimmäistä kertaa monta vuotta tuloaan tehnyttä burnoutia, eli tuttavallisemmin burnaria, eli suomeksi (työ-) uupumusta. Olin aivan loppu. Normaalisti minulle niin rakas työ maistui puulle, en pystynyt keskittymään, sanat ja numerot hyppivät ympäriinsä koneen ruudulla eikä minua oikeastaan kiinnostanut mitä ne tarkoittivat. Vittuilevat trollit olivat oikeassa, kun he analysoivat painoani foorumeilla – lihoin runsaasti, koska olin niin väsynyt, että lopetin liikkumisen ja välittämisen (esimerkiksi kunnon ruuasta – miten niin ei voi elää soijajugurtilla?). Nukkuminen kiinnosti, rakkaat ihmiset ja ihmissuhteet eivät niinkään. Askel painoi.

Tietysti muistin, että useampi ystävä ja kumppani oli vuosien saatossa kertonut minulle, että pitäisi ehkä rauhoittua, delegoida, sanoa joskus ”ei kiitos”. Jotkut sanoivat suoraan – olen varma, että jos et pysähdy, niin ajat kohta seinään. Joku (kiitos V!) taisi jopa mennä niin pitkälle, että totesi, että hän oli odottanut tätä burnaria saapuvaksi siitä asti, kun tutustui minuun. Se vaati kuitenkin sen seinän, jotta hyväksyin tämän itse. Burnari ei ole mikään kaurismäkeläinen kaunis kuva, jossa väsynyt suomalainen pohtii huuruisen tuopin edessä, että pitäisiköhän sitä ottaa joku irtiotto, käydä Teneriffalla, vähentää työtunteja. Burnari on sitä, että tuijottaa kattoon esimerkiksi klo 13, eikä vaan tee mieli edes nousta. Se on sitä, että joutuu hakeutumaan lääkäriin, toimittamaan sairaslomalappuja, ja siinä on häpeää ja surua. Se on sitä, että sähköpostiin tai viestiin vastaaminen voi kestää päiviä, viikkoja.

_N9A4789_netti
Kuva: Sonja Siikanen.

Siitä asti olen kulkenut äärimmäisen pitkän matkan. Olen joka päivä käynyt saman prosessin läpi – olen hyväksynyt sen, että vaikka ahdistaa, niin nyt pitää päästää irti. Nyt minun täytyy hyväksyä, että en pysty suorittamaan, että ei voi ”relata vähän” ja silti tehdä sairaslomallakin jonkinnäköisiä töitä tai edes järjestöhommia. Itseltään ja keholtaan kun ei voi salata näitä asioita! Pitää levätä, levätä, levätä ja levätä lisää. Itsensä niskasta ottaminen ei auta, eikä ”jooga ja puhdas raakaruoka”, eikä skarppaaminen. Sen sijaan itsensä kuunteleminen, itselleen anteeksiantaminen, kivojen asioiden tekeminen, avun hakeminen (kyllä, myös lääketieteellisen avun) ja rehellisyys auttaa. Joten ei, minä en ole ehdolla näissä vaaleissa. Olen antanut Trasekin puheenjohtajuuden eteenpäin rakkaalle ystävälleni, Haapalaiselle. Olen sanonut ei myös silloin, kun haluaisin sanoa joo. Olen saanut rakkautta ja ymmärrystä osakseni myös töistä ja olen rehellisesti pystynyt kertomaan tarpeistani – ja minua on kuunneltu ja sanottu, että lepää vaan, tulet takaisin sitten kun voit.

En ole menossa eduskuntaan, mutta sen sijaan olen tulossa ulos burnarista voittajana. Tiedän sen itsekin, että kun pidän huolta itsestäni ja annan itsestäni jaksavaisena maailmalle minua ei estä mikään ❤

Kollegium talks -keskustelu 19.11.2018

Tervetuloa keskustelemaan! 45017755_2346126722124802_4566000928041205760_o.jpg

Kansalaisuus ja vaikuttaminen
Puhujat: Rainbow Rights -projektinjohtaja Michaela Moua (ei kuvassa), Trasekin puheenjohtaja Panda Eriksson, mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen (TaY)
PJ: Hanna Ylöstalo (Tutkijakollegium)
Tiedekulman Stagella (Yliopistokatu 4, HKI) ma 19.11. klo 17

Demokratiassa mahdollisuus vaikuttaa on rakennettu sisään kansalaisuuden määritelmään. Kansalaisia kutsutaan vaikuttamaan eri tavoin: äänestämällä, asettumalla ehdokkaaksi vaaleissa, osallistumalla kansalaisjärjestöjen toimintaan, kulutusvalinnoilla ja internet-äänestyksillä. Vaikuttamista käsittelevässä keskustelussa pohditaan vaikuttamisen tapoja ja mahdollisuuksia tämän päivän Suomessa. Lisääkö kuluttaminen vaikutusvaltaa vai saako se vain aikaan tunteen vaikuttamisesta? Mitä pitäisi ajatella yritysten roolista yhteiskuntavaikuttajina? Onko kansalaistottelemattomuus joskus ainoa keino vaikuttaa? Miten tiedon ja asiantuntijuuden avulla voi vaikuttaa, jos vaikuttaminen on kamppailua tunteista?

KOLLEGIUM TALKS on Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin ja Tiedekulman yleisölle avoin keskustelusarja, joka avaa tuoreita näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja uuteen ihmistieteelliseen tutkimukseen. Syksyllä 2018, Suomen eduskuntavaalien alla pureudumme siihen, mitä sanalla kansalaisuus oikeastaan tarkoitetaan. Millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia kansalaisuuteen liitetään, ja miten ne ovat muuttuneet historian saatossa? Onko kansalaisuuden käsite määriteltävä uudelleen nykymaailmassa, jossa kansallisvaltio ei enää toimi itsestään selvästi kansalaisuuden perustana?

Keskustelijoina on tutkijoita, ajattelijoita ja toimijoita yhteiskunnan eri alueilta, ja puhetta siivittää Tutkijakollegiumin tutkija. Tilaisuudet järjestetään Tiedekulman Stagella (Yliopistonkatu 4), ja ne ovat katsottavissa myös verkossa Tiedekulman sivuilla. Ne ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.

QX Awardsit 2018 – ja joitain tärppejä!

nomi4_2001-2
Kaikki blogipostauksen kuvat ovat QX-kollaaseista

Mikä huikea kunnia! Olen ehdolla QX Awardsien kategoriassa Vuoden Trans tänä vuonna, huraa! Ja katso mitä tyyppejä kategoriassa on kanssani. Näistä on mukana  esimerkiksi hyvä rakas ystäväni, koomikko Jamie MacDonald, sekä minullekin laulutunteja antanut samettikurkku Demian Seesjärvi.

Ajattelin käydä joitain ”tärppejä” läpi – vaikka kilpailu on leikkimielinen, eikä tärkeintä tässä ole missään nimessä se, kuka voittaa ja kuka ei, niin tämä on hyvä mahdollisuus nostaa esiin upeita tyyppejä ja meidän yhteisöissä olevaa moninaisuutta.

Keep up the good work

Vuoden Keep up the good work -kategoriasta bongasin kaksi tärkeää tapahtumaa: Drag me to HEL on drag-kollektiivi, jota luotsaa Lola Vanilla ja Lamey Crackhouse. Siinä on mukana House of Vanilla, House of Crack, House of Jaahas sekä House of Auer. Queerlesque, drag, crustlesque, mitä näitä on – House of Jaahaksen Shady Stardust sanoi viikonloppuna, että se, mitä he tekevät on punkkia, koska se on yhteisöltä yhteisölle, ihmisiltä, joilla ei ole rahaa tehdä korkean budjetin dragia. Ja hyvä näin, sillä tämä tarkoittaa luovuutta ja intohimoa. En voi mitenkään kuvailla miten paljon kunnioitan näitä taiteilijoita ❤ Toinen kategoria on kuoronörtin unelma: Queertune on  ensimmäinen pohjoismainen LHBTIQ-kuorofestivaali, ja tämä saa onneksi jatkoa nyt ensin Tukholmassa ja sitten Kööpenhaminassa. Kuoronörttinä laulan itse Brahe Djäknar -kuorossa (ykkösbassoa) ja kuorolaulu todellakin parantaa elämänlaatua.

Screen Shot 2018-08-08 at 11.23.54 AM

Vuoden show, näytelmä -kategoriasta nostaisin esiin Tom of Finland -musikaalin, joka oli uskomaton nautinto. Näyttelijätyö oli loistavaa, visuaalisesti se oli vaikuttava ja musiikki loistavaa. Lisäksi Turun kaupunginteatteri oli hienosti mukana Prideissä ja muutenkin ”kentällä” – puhumattakaan siitä, että

nomi30011.png

 

Vuoden laulaja/näyttelijä/TV-persoona -kategorian upea Tero Hetero (kuvassa) on muunsukupuolinen rap-artisti. Siitä asti, kun buukkasin hänet esiintymään Turku Prideille viime vuonna olen kuunnellut ahkerasti. BILEET BILEET BILEET! Tero Heteron musa on tanssittavaa, rauhallista ja samalla menevää, herkkää ja samalla fiilis on huipussaan. Pakko mainita, että Kristoffer Ignatius on myös upea, herkkä ja ihana tyyppi, mutta jotenkin haluaisin nyt nähdä, että tämä jotain aivan uutta ja siistiä tekevä muunsp. taiteilija saisi tunnustusta tässä kategoriassa. Sen sijaan Kristoffer voisi saada ääneni Vuoden homo/bi -kategoriassa!

nomi4_3001

En nyt keksi muuta vaihtoehtoa kategoriaan Vuoden hetero, kuin että radikaalipappi Kai Sadinmaa saisi kiitoksensa voiton muodossa. Tyyppi on tehnyt VALTAVASTI kirkon sisällä nostaakseen keskustelua samansukupuolisten parien oikeuksista – eikä jättänyt asiaa keskustelun tasolle. Kai on silmissäni modernin pappeuden ja lähimmäisenrakkauden ilmentymä ❤

nomi4_4001

Olen aina itse ensisijaisesti aktivisti, en poliitikko, joten tässäkään kohtaa oma puolue”velvollisuus” ei tule ekana. Sen sijana nostaisin kategoriassa Vuoden poliitikko esille Noora Tapion, jonka nostimme Trasekin kanssa esiin jo kuntavaalien aikaan. Noora on nimittäin tietääksemme ensimmäinen julkisesti muunsukupuolinen valittu kunnanvaltuutettu Suomessa! Nuori poliitikko on tehnyt hyvää työtä ja koen itsekin vahvaa samastumista Nooraan, joka sekoittaa politiikan ja aktivismin rajoja.

Muita hyviä ehdokkaita on runsaasti myös, joten muistathan käydä äänestämässä! Päivitän tähän äänestysohjeet, jahka ne saapuvat 🙂