Demokratian viholliset

Viime yö meni valvomisen merkeissä. Olin juuri lopettanut videopuhelun ja olin jo sängyssäni menossa nukkumaan, kun avasin vielä viestintäohjelman, jossa kaverin viesti odotti: Linkki The Atlanticin artikkeliin This is a coup ja lyhyt saate ”nonni”.

Pressikuva keskiviikon tapahtumista: iso ryhmä näennäisesti valkoisia miehiä ovat tunkeutuneet kongressirakennukseen.
Ting Shen/Bloomberg via Getty Images

Lyhyt versio: Äärioikeistolaiset väistyvän presidentti Trumpin kannattajat pyrkivät isolla, yli 10 k joukolla vallankaappaukseen hyökkäämällä kongressin istunnon aikana Capitol-rakennukseen. Kongressin istunnossa oli tarkoitus virallistaa presidentti Joe Bidenin vaalivoitto ja presidenttiys.

Make America Great Again -porukan, eli magalaisten tavoitteet jäivät ainakin allekirjoittaneelle hiukan epäselväksi, sillä sen jälkeen, kun barrikaadit oli kaadettu, poliisit työnnetty hyvin vähällä vastustuksella sivuun, Capitolin ikkunoita oli rikottu ja kongressisaliin päästy, niin mitään varsinaisia vaatimuksia ei esitetty. Toki samat vanhat iskulauseet kuultiin, mitä magalaisten Pyhä Trump on tähänkin asti tuutannut twitteriin: ”vaalit varastettiin”. ”Me voitettiin tää homma”.

Tapahtumakuvausta voi lukea useasta eri näkökulmasta ihan vain googlettamalla, sillä tämä on tietysti herkullisin poliittinen skandaali sitten, öh, no, Trumpin edellinen vaaliuhriutuminen. Sekä republikaanit että demokraatit ovat kirjoittaneet aiheesta pitkiä pohdintoja, ja tietysti suomalainen media on ottanut koppia aiheesta. En siis aio kirjoittaa sen enempää varsinaisista tapahtumista – lienee selvää, että sekä väistyvä presidentti Trump että tämän lakimies Rudy Guiliani ovat vaalienjälkeisten ulostulojensa myötä onnistuneet kiihottamaan ja ajamaan seuraajansa ylikierroksille. Guiliani nähtiin esimerkiksi joitain tunteja ennen terroristien saapumista Capitoliin vaatimassa trial by combat, eli ”oikeudenkäyntiä taistelun avulla” puheessa.

Miten tämä liittyy meihin? Suomeen. Eikö olekin hassua, miten siellä sekoillaan lätäkön toisella puolella, heh heh, ei kyllä meillä vaan ikinä. Eikö?

Ken väittää, että tällä ei ole mitään tekemistä suomalaisen politiikan kanssa on hyvä ja tsekkaa esimerkiksi Perussuomalaisten johtohahmojen Trump-suhteita:

Screenshot Iltalehden artikkelista viime syksystä
Halla-aho Twitterissä kesällä 2019
Vihdin persujen vara-pj Twitterissä unelmoi suomalaisesta Trumpista

Tietysti jokainen saa muuttaa mieltään – joten olisikin odotettavissa, että perussuomalaisten reaktiot tapahtuneeseen olisivat sävyltään erilaiset nykyään. Vaan ei – Halla-aho ilmoitti Helsingin Sanomille 7.1.2021, että ei ole ”liian huolissaan” tapahtuneista, vaan pitää merkityksettömänä sen, tuomitsevatko suomalaiset toimijat näitä vaiko ei. Keski-Uusimaassa hän toteaakin olevansa enemmän huolissaan republikaanipuolueesta kuin tapahtuneesta vallankaappausyrityksestä:

Keski-Uusimaa 7.1.2021

No, kyllähän Trump itse muutti mielensä myöskin: Black Lives Matter -protestien yhteydessä hän tweettasi vaatimuksiaan, että jokainen mielenosoittaja tulisi laittaa vähintään 10 vuodeksi linnaan.

Kummallinen juttu, tämä rasismi. Muistanette BLM-protestien poliisit ja armeijat? Nyt, kun valkoiset magalaiset ryntäsivät Capitoliin, Trump kieltäytyikin lähettämästä kansalliskaartia paikalle ja mitä vielä – puheessaan hän sanoo rakastavansa mielenosoittajia ja toteaakin ikään kuin lapselle, että ”menkää nyt vain kotiin”. Missä on se uho ja uhkailu, mitä olemme tottuneita kuulemaan?

Moni käyttäjä Twitterissä, mm. Noah Caine, totesikin, että on valkoisen etuoikeuden multihuipentuma, että terroristi päästetään puhujanpönttöön kongressin saliin poseeraamaan – hengissä, koskemattomana.

Noah Cainen screenshot streamistä, alkuperä valitettavasti ei tiedossa

Trump tweettasi kuuluisan lainauksen Black Lives Matter -protestien yhteydessä toukokuussa 2020: When the looting starts, the shooting starts. Lainauksella on rasistinen historia. Jännittävää kylläkin tämä iloinen tyyppi, joka toki näyttää enemmänkin siltä, että hän etsii proppeja Nicolages Cagen uuteen leffaan kuin terroristilta, ei kohdannut ampumista, kun hän kantoi puhujanpönttöä mukanaan (tarina ei kerro pääsikö pönttö ulos asti). On loottaamista ja sitten on valkoista… turismia?

Win McNamee via Getty Images, lehtikuva

On aivan selvä asia, että mikäli nämä terroristit olisivat olleet mustia, heistä moni olisi kuollut. Tämä on muutakin kuin poliittisen kandidaattinsa taakse asettumista, eikä meillä Suomessa ole mahdollisuutta edes käsittää, miten järkyttävän vahva rasistinen koneisto USA:ssa on.

The Atlanticin päätoimittaja Goldberg kirjoitti lyhyen artikkelin kohtaamisistaan näiden mielenosoittajien kanssa Capitolin ulkopuolella. Trumpia sanotaan Jumalan agentiksi, QAnon-tunnuksia pidetään ylpeänä rinnassa, viitteitä Valhallaan ja siihen pääsemisestä löytyy. Kylteissä lukee mm. Make Guillotines Great Again. ”Stop the steal” on tavallinen iskulause.

En ole aina samaa mieltä siitä, että edustuksellinen demokratia on paras mahdollinen ratkaisu yhteiskunnan järjestämiseksi, mutta tämä on se tapa, mikä meillä on käytössä laajalti. Trump on valittu presidentiksi tämän tavan avulla, ja nyt Trump on menettänyt presidenttiytensä tämän tavan avulla. Uskonvapaus on toki tärkeä asia, mutta ei ole mitenkään relevanttia tuoda se oma jumala politiikkaan mukaan. Sen ei pitäisi vaikuttaa minuun, mihin sinä uskot tai et usko. Vastaavasti minun uskoni ei liity sinuun. Tähän liittyy myös Valhalla ja QAnon ja tiedevastaisuus vahvasti: valitettavasti (usein toki etenkin abrahamilaiset) uskonnot nähdään usein käsi kädessä erinäisen tiedeskeptisyyden kanssa. Fact check -sivusto Snopes kuvaa QAnonia mm. näin (screenshot; mutta pitsahan on hyvää!):

Demokratiaa ei voida myöskään ylläpitää niin, että kansanäänestyksellä valittua puolta uhkaillaan giljotiineillä. Se taitaa olla pitkälti oppikirjaesimerkki siitä, mitä demokratia ei ole. On jotenkin uskomatonta ajatella, että nämä magalaiset kantoivat syvän etelän eli liittovaltion lippuja syvemmälle jenkkiläiseen hallintoon, kuin mitä esimerkiksi liittovaltiolaiset itse aikoinaan. Lippu ei ole irrallinen, viaton kangaspala, vaan tällä on merkitystä.

TL;DR Olen huolissani ja minua sapettaa. Jos jotain hyvää tästä haluaa väkisin repäistä niin sen, että minä ja toivottavasti moni muukin demokratian puolustaja on entistä enemmän hereillä. Demokratia ei ole status quo, vaan sitä pitää puolustaa, jatkuvasti. Samantyyppistä perseilyä saadaan helposti aikaiseksi Suomessakin äänestämällä äärioikeisto valtaan. Mietithän tarkkaan, miten esimerkiksi itse toimit seuraavissa vaaleissa, omassa somessasi ja omassa lähipiirissäsi. Fasismille, populismille, äärioikeistolle ylipäänsä ei saa antaa tuumaakaan sijaa.

Viimeisenä: Tiede on jees ja misinformaatio on tieteen ja totuuden vihollinen. Pyritään jooko olemaan levittämättä huhuja – faktantarkistusta tähän asiaan liittyen voi tehdä esimerkiksi Snopesin avulla tästä.

Hoitsuopiskelijan ja aktivistin arki

Sairaanhoitajaksi tullaan käymällä ammattikorkeakoulu, vaikka ne oikeat oppikokemukset tulevat sieltä kentältä. Samalla tavalla moni taho ja yhteisö yrittää prepata aktivistia siihen, mitä hän voi kokea julkisesti vähemmistöön kuuluvana henkilönä. Mikään taho ei kuitenkaan valmista siihen, että 29-vuotiaana pitää olla oma konsultoiva juristi, joka avustaa rikosilmoituksien kirjoittamisessa.

Koronavuosi on sinänsä ollut minulle melko rauhallinen. Olen pääsääntöisesti ollut joko töissä tai kotona, sillä social distancing on osoittautunut varsin tehokkaaksi tavaksi vähentää koronan riskiä. Kesän jälkeen lähdin TYKS:iin harjoitteluun ja rakastuin täysin kirurgiseen työhön. Ilokseni pääsen jatkamaan sitä. Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui joitain muutoksia, kun ihmissuhteet muuttivat muotoaan. Olen ollut ajoin varsin tylsistynytkin, sillä ekstrovertin elämään kuuluu ihmiset. Joitain uusia ihmisiä on toki voinut myös tavata ja olen ollut hyvin iloinen siitä, että kaikki läheiset ovat (toistaiseksi) pysyneet terveinä, eikä korona ole saapunut lähipiiriini. Liityin Tehyn opiskelijoiden hallitukseen ja Tinksu Haapalainen kuvasi minut peräti Tehy-lehden kanteen! Ay-liikkeen toiminta on hiljalleen käynyt tutummaksi. Tästä lisää uutisia toivottavasti piakkoin!

Kuvassa Tehy-lehden kansi. Kansikuvana on kuva Panda Erikssonista hoitajan asussa. Otsikko on "Transaktivisti ja opiskelija Panda Eriksson: Sukupuolta ei tarvitse aina tietää".
Kuva: Tinksu Haapalainen / Tehy-lehti 01/21

Tietysti muu aktivismi herättää enemmän närää kuin ay-liikeaktivismi. Päädyin laadukkaan* Partisaani-blogin joulukalenteriin aihetunnisteella ”poliittiset viholliset”. Äärioikeistolainen, journalistisen etiikan* ja standardeita* sankarillisesti* ylläpitävä julkaisu käy solvauksien maustamana läpi edellistä blogipostaustani, jossa kerron siitä, miten päädyin käymään oikeutta uuskansallissosialistisen nuoren miehen kanssa tämän yritettyä kuristaa minut. Ilahduttavan* moni lukija oli sitä mieltä, että transsukupuolisena sitä saa mitä tilaa. Että rasismin vastustaminen on hyvä syy vetää turpaan. Sekä toki että transsukupuolisena on päästään sekaisin, terapian ja pakkohoidon ellei peräti jälkiabortin tarpeessa.
(* = ironinen sanavalinta)

Minua nauratti sinänsä öyhöttäjien valitsema ajankohta, sillä kun minun vuoroni tuli joulukalenterissa, niin olin siirtymässä jouluksi takaisin ikäihmisten pariin töihin. Tavallinen argumentti äärioikeistolaisilla on, että aktivistien ”pitäisi mennä töihin” ja tehdä jotain järkevämpää ajallaan. Että Jumala, Raamattu ja isänmaallisuus olisivat ainoa vaihtoehto, mikäli saunan taakse ei saada laillisesti viedä. Artikkeli postattiin sillä aikaa, kun itse olin valvomassa leikkausheräämössä potilaita, jonka jälkeen siirryin töihin ikäihmisten palveluasumiskeskukseen, jossa työtehtäviini on kuulunut viime aikoina mm. (veteraani-)vanhusten syöttäminen, pyllyn pyyhkiminen ja vessaan vieminen nosturilla tai pyörätuolilla sekä Raamatun lukemista ihmisille, jotka eivät enää kykene itse lukemaan. Väitän vakaasti, että jokaikisellä hoitajalla tässä maassa on enemmän selkärankaa ja on enemmän hyödyksi isänmaalle, kuin yksikään äärioikeistolainen öyhöttäjä.

Tietysti ihmisen arvo ei ole kiinni siinä, mitä hän tekee työkseen tai miten ”hyödyllinen” hän on yhteiskunnalle – tämä on osa uusliberalistista koneistoa, joka tuuttaa meihin kouluikäisistä saakka, että meistä jokainen on oman onnensa seppä. Ellen minä olisi päässyt ilmaiseen kouluun, ilmaiseen korkeatasoiseen lukioon, tai ellen olisi saanut ilmaista terveyden- ja sairaanhoitoa myös esimerkiksi sukupuoliristiriitaani, en olisi tässä tänään, enkä olisi antamassa takaisin yhteiskunnalle. Minulla on valtava etuoikeus siinä, että olen esimerkiksi työkykyinen, sillä monilla on erinäisistä syistä tilanne hyvin erilainen, eikä se millään lailla määrittele heidän ihmisarvoaan.

Yritän jatkossa kirjoittaa blogipostauksia, jotka keskittyvän enemmän yksittäisiin aiheisiin kerrallaan, sillä tällainen harvoin päivittyvä yhteenvetotyyli ei liiemmin palvele minua tai muita. Jos sinua kiinnostaa seurata päivittäisempiä pohdintoja ja kannanottojani, voit käydä twitterissä @panda_eriksson, facebook-sivuillani Panda Eriksson tai uudessa, julkisessa instagramissani @pandaeriksson . Kuulemisiin!

Kun natsi vetää turpaan

Eilen 16.8.2020 kävin puhumassa Turku ilman natseja -tapahtumassa. On kulunut 3 vuotta Turun puukotuksesta, jossa ihminen mielivaltaisesti murhasi ihmisiä puukolla kauppatorilla. ”Uhrien muistoksi” suomalainen äärioikeistolainen liike järjesti ”Kukkavirta 188” -tapahtuman, jossa ”kunnioitettiin puukotuksen uhreja” muun muassa kainalotuulettamalla. Kyseessä ei ollut kunnioittava muistotapahtuma, vaan uhrien kuolemalla ratsastava natsistinen ja äärinationalistinen keppihevostemppu, mistä myös heidän kantamansa ”White lives matter” -lakana kertoi. En itse koe kansallissymboliikkaa järin tärkeänä, mutta kyllä näkisin silti, että natsitervehdyksen tekeminen Suomen lippu toisessa kourassa on jonkinlainen maan ja lipun häpäiseminen. 

Kylttini mielenosoituksessa

Turun Sanomat kirjoitti aiheesta varsin väheksyvään tyyliin, kutsuen kansallissosialismia vastustavia mielenosoittajia ”toiseksi ääripääksi” sekä allekirjoittaneen puheenvuoroa natsipahoinpitelystä kokemukseksi ”kansallismielisten” väkivallasta. En puhunut kansallismielisyydestä. Puhuin pahoinpitelystä, jonka uhrina olin itse viisi vuotta sitten ja josta en ole halunnut puhua aiemmin julkisesti, koska pelotti liikaa.

FB:ssä pyörivä screenshot TS:n uutisnostosta, tekijä tuntematon

En kuulu ”ääriryhmään”. Kuulun siihen varsin tavallisten ihmisten ryhmään, johon kuuluvien ajatuksiin kuuluu mm. se, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihonväristä riippumatta. Seuraa siis editoitu puheenvuoroni Turku ilman natseja -tapahtumassa eilen – poistin mm. kirosanoja, jotka tunteessa lipsahtivat mukaan puheeseen:

Elettiin vuotta 2015. Puheet ”maahanmuuttajatulvasta” tai ”-aallosta” olivat aktiivisina, ”isänmaalliset” pikkuämpärit keksivät kaikennäköisiä kepposia, kuten sen, että paskoivat ikkunoita vastaanottokeskuksista, lähettelivät pommiuhkia ja yrittivät sytyttää tulipalojakin. Muistan sen hetken, kun mulla soi puhelin ensimmäisen kerran asiaan liittyen – oli keskiyö ja kevät, rankkasade. Haloo? vastaan puhelimeen. Bussilastillinen ihmisiä on saapumassa Turun bussiasemalle. Asemarakennukseen ei pääse, siellä on lapsia, vettä tulee kuin Esterin ahterista ja vastaanottokeskus Pansiossa on aivan liian kaukana, jotta he voisivat kävellä. Sullahan on auto? 

Ajoin, ajoin ja istuin hiljaa. Mediassa virkavalta pohti kuskaamisen rikollistamista. ”Ihmisten salakuljetusta”. Ajoin ihmiset parinsadan metrin päähän keskuksesta ja ilman yhteistä kieltä yritin selittää, että menkää, kävelkää sinne, älkää kertoko musta, shh. Shh. 

Mä en kerro tätä sen takia, että mä olisin sankari. Mun nimi on Panda Eriksson ja mä olen väkisinkin haluamattanikin rasisti, sillä minä olen kasvanut valkoisen meren keskellä, valkoisten ihmisten ympäröimänä pienessä kylässä, jossa n-sana oli hauska läppä. Rasisteja olette todennäköisesti tekin, jokainen teistä, valkoinen tai ei, koska koko maailma ja sen historia on rakentunut valkoisen ylivallan varaan. Orjuus. Kolonialismi. Syrjintä. Väkivalta.  Vähemmistöviha, joka kohdistuu kaikkeen ”epänormatiiviseen”, ei-haluttuun.

Niin väkivallasta? Kelataan eteenpäin kesään 2015. Olen kuskina matkalla antirasistiseen mielenosoitukseen Pansioon, auto täynnä kavereita. Poliisi pysäyttää meidät ja kysyy mitä aiomme tehdä – on myönnetty lupa rasisteille pitää mielenosoitus Pansion vastaanottokeskuksen vieressä. Pakolaisia vastaan. Ihmisoikeuksia vastaan. Mitä me vastamielenosoittajat tullaan sinne riehumaan? Päästään paikalle. Astun autosta ja kumarrun, koomisen dramaattisesti, paniikissa, kun ääni kaikuu parkkipaikan halki. Sieg heil. Sieg vitun heil. Turussa, herran saatanan vuonna 2015. Siihen asti olen pitänyt pikkunassukoita pikkunassukkoina, vähän tragikoomisina historianörtteinä, mutta kohdatessani elämäni ensimmäisen ei-ironisen kainalotuuletuksen livenä meinaan paskoa alleni, kun ymmärrys iskee mua naamaan kuin tiili. Nää tyypit on pesunkestäviä kansallissosialisteja. Nää on vittu natseja oikeasti.

Pääsemme porukalla liikkumaan miekkarialueelle. Pienet lapset ovat kiivenneet jonkunlaisen jätskikiskan katolle ja heittelevät meitä, minua, kivillä ja kananmunilla, mitä oletettavasti heidän vanhempansa ojentavat heille. Ymmärrän, että näille muksuille tämä on hauska vitun leikki. Katotaan kuka saa eniten pisteitä, kuka osuu suvakkia hienoiten? Tuntuu samaan aikaan epätodelliselta että jotenkin heränneeltä. Tämä on se uusi todellisuus, tämä on hauska leikki.

Olen jo lähdössä miekkarista parin kaverin kanssa. Meitä kuvataan jatkuvasti – kaveri oli sillä jyväskyläläisen natsin mustalla listalla, joka vuosi nettiin aiemmin, joten olemme vetäneet huivit kasvojemme suojaksi. Olemme jo lähellä autoa, kun huomaamme, että parkkiksen puskissa kaljoitteleva jengi nuoria miehiä seuraa meitä. Pulssi nousee. Vatsahapot polttavat kurkunpäätä. Sitä tunnetta ei voi kuvitella päässään, kun tajuaa, että on valinnut väärän reitin – että vastassa on umpikuja ja että sinä olet sen ja viiden juopuneen kainalotuulettajan välissä. 

Kuva: Sonja Siikanen/Sapfograf

Mä olen suoran toiminnan ihminen. Hoitsuna se on nykyään mulle ammatillisen ylpeyden aihe, että mä osaan reagoida, osaan toimia. Mut siinä kohtaa mä tilttaan, mä tilttaan aivan totaalisesti. Kaverini käskee tiukalla äänellä avata puhelin. Yhden kaverin kimpussa ollaan jo. Ehdin näppäillä 112 ja sanoa ”olen Pansion S-marketin parkkipaikalla, natsit vetää meitä turpaan” ennen kuin tajuan, että hengitykseni ei toimi kuten pitäisi. Se videointisuojaksi tarkoitettu huivi on nyt vedetty alas kaulalleni, ja eräs mies repii huivia taaksepäin. Mä sanon, oman muistikuvani mukaan lähinnä rehellisen hämmentyneesti vaikkakin henkeä haukkoen hätänumerohenkilölle, että minua yritetään kuristaa. Hämmentynyt, koska en ymmärrä, että tällaista voi tapahtua oikeasti suojatussa kuplassani. Elän turvallisessa pikkukaupungissa, ei täällä natsit yritä kuristaa.

Blackouttaan hetkeksi ja kun havahdun, minut on heitetty autoa vasten, tämä mies on päästänyt minusta irti ja ystäväni makaa maassa. Hänen kaverinsa, 4 kpl, kuvaavat jatkuvasti tilannetta, joku niistä yrittää kaataa kolmannen kaverin. Ystäväni on taklannut natsin, ja hän on paiskonut tämän maahan, näin ollen päästäen minusta irti. Kova taklaus on hämmentänyt miestä niin paljon, että ehdimme pois sieltä autojen takaa niin, että olemme ihmisten näkyvillä, ennen kuin tämä sankari ja hänen pienet ystävänsä ehtivät perään. Adrenaliinin rauhoittuessa käy ilmi, että ystäväni pelastaessa henkeni natsi mursi häneltä kylkiluita – lääkäri ei osannut sanoa miten monta. 

Tässä tarinassa on kaksi viestiä. Ensimmäinen on tarinamme pää-ämpärille, jonka kanssa käytiin käräjillä ja joka joutui istumaankin: Odotan vielä korvauksiani ja lisäksi: Joka ikinen natsi voi painua niin kauas Turusta, Suomesta, pohjoismaista, Euroopasta ja maan päältä, että valovuodetkaan eivät riitä mittausyksiköksi. 

Toinen viesti on kaikille tolkun ihmisille, poliitikoille, virkamiehille, median edustajalle ja somessa keskustelijalle: tältä näyttää modernin Suomen moderni uusinatsismi. Mä meinasin menettää henkeni sille, älä kehtaa sanoa mulle, että meillä ei ole natseja Suomessa ja että ”pitäisi pystyä dialogiin”. Mun ”rikos” oli kävellä poispäin antirasistisesta miekkarista – ja mä olen valkoinen, enkä edes heidän mielenosoituksensa aiottu, alkuperäinen kohde. Jokainen vähemmistöön kuuluva, jokainen joka ei niele heidän vihaideologiaansa, on potentiaalinen seuraava uhri.

Natsismi on vihaa ja väkivaltaa, ei mitään muuta. Ei natseja Turkuun, ei natseja minnekään. Sieg fail, ämpärit.”

Screenshot Kukkavirta-striimistä: Seppo Lehto tekee natsitervehdyksen ja pitää ruusua toisessa kädessään. ”Uhrien kunnioittamista” tämäkin.

Puheen jälkeen meininki jatkui hyvänä: Oli hyviä puheenvuoroja ja musiikkia. Ihmettelin kovasti sitä, mitä striimistä näkyi: Siinä, missä Vanhalla suurtorilla oli hyvä meiniki, ”toisella ääripäällä” oli ilmeisesti loppunut jaksaminen peittelyyn. Kuva ”rauhanomaisesta, kansallismielisestä” herra Tillasesta ilmestyi striimiin, valtava hakaristi selässä, Turun kaupungin istutuksesta kukkansa striimissä nappaamassa – sillä mitäpä niitä hankkimaan, kun voi varastaa ne kaupungilta heittääkseen ne jokeen?

”Paskapussi-Tillasenakin” tunnettu henkilö yritti heittää Hki Pride -kulkueessa sitä itseään osallistujien päälle joitain vuosia sitten ja kiinnioton yhteydessä häneltä löydettiin, no, paskapussi. Tästä siis nimi!

Mikäli tämä kansallissosialististen symbolien riemu ei vakuuta sinua, lukijaa, siitä, että Suomessa on natseja, niin en välttämättä oikein osaa enää auttaa. En tiedä, missä näiden bunkkerit on, eikä liiemmin kiinnosta: Kuten kerroin hyvässä keskustelussa poliisin kanssa eilen, en ole liikkeellä riehumismielessä. En kannata väkivaltaa, enkä edes viitsinyt huudella mukana natsit jokeen -huudossa: vesistöterveys kiinnostaa, enkä jotenkin edes retorisena tehokeinona jaksa kannustaa suoraan väkivaltaan. Nassukoita ehkä ilahduttaa tieto siitä, että tästä syystä minua sanotaan jopa oman ”antifa-kuplani” sisällä kermaperunanössöksi ❤ Tästä myös samalla terveiset poliisipikkuserkulleni, joka aina välillä on huolestunut turvallisuudestani niin, että hän juttelee aiheesta panikoivan äitini kanssa: Antifasistit eivät halua mellakkaa. Haluamme, että valtio lakkaa salonkikelpoistamasta rasismia, natsismia ja vihaa ja ihmettelemme, miksi helvetissä se ei tapahdu, vaikka jengi vetää Turun kaduilla hakaristit selässä ja kädet 45 asteen kulmassa.

Kuvassa esim. Tillanen hakaristipaidassa, useita kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäseniä (Blood & Honour -natsipaita) ja koko PVL:n johtaja Antti Niemi oikealla. Kuva on Rajaton vimma -nimimerkin Flickrissä julkaisema.

Väkivallan sijasta näkisin siis mielelläni, että poliisi siivoaisi nämä luonnonkappaleet pois roskaamasta kadulla. Runsas mellakkavarustettu poliisikatras toki aiheuttivat minulle iloa, kun taputtivat ”Ei natseja Turkuun!” -huutojen rytmiä virka-aseitaan vastaan seisoessaan muurina meidän edessämme Uudenmaankadulla, mutta se vihaliike löytyi sieltä selän takaa ja sen edustajat kantavat työnantajanne, valtion, lippua. Vaikka poliisi ajattelee tekevänsä ”vain työtään”, pysyvänä neutraalina, niin tämä sieg fail -perseily mahdollistetaan sen avulla, että poliisi on leikissä mukana.

Kiitän toki heitä poliisiyksilöjä, joiden kanssa kävin hyvät keskustelut ja jotka asenteellisen ensikohtaamisen jälkeen olivat oikein ystävällisiä ja kohteliaita (tämän pitäisi olla lähtökohta, poliisin työ on asiakaspalvelutyötä). Ehkä kannattaisi useamminkin jutella ihmisten kanssa ja miettiä sitä, miksi ihmisten luottamus virkavaltaan on niin hakusessa? ❤ Ja jättäkää ne koirat pois jatkossa. Kuuma, hälyinen ympäristö ei sovi koiralle ja suretti katsoa sitä koulutettua ylivireystilaa, jossa nämä söpöliinit olivat – vaikka ilahduttihan sekin, kun yhden koirulin huomio herpaantui ja hän meni aivan tiloihin, kun ohi kulki suloinen puudeli :’)

Screenshot.

Viimeisenä hassunhauska ”Kansallisnuorten” tempaus Taidemuseonmäessä, jossa Lenin-patsas on saanut perinteisen terva-/höyhenkäsittelyn. Ennemmin toki ilkivaltaa kuin väkivaltaa, mutta sitä on helppo valahtaa sellaiseen ”jos nuorisomme on tulevaisuus niin…” -ajatteluun näiden maamme tulevaisuuden sankarten kanssa. Jos tämä on toinen ääripää, niin ehkä olen ihan mielelläni median mielestä ääriliikkeen edustaja. Antifa näyttäytyy nimittäin tämän valossa varsinaiselta Mensalta näiden kansallismielisten lapsinerojen rinnalla.

Tove Jansson -dagen!

Huom! Suomeksi alla!

Hoppas ni haft en underbar Tove-dag!  Idag är första gången vi firar en nationell flaggdag för Tove Jansson, konstnär och författare samt mamma till alla Mumin-karaktärer. Tove är på många sätt fortfarande en av mina få förebilder. Det tog länge för mig att lära mig kombinera att vara finlandssvensk och att vara queer: det kändes som om det strikta finlandssvenska reglementet inte liksom hade plats för någon som mig. Det kändes som något av en klassfråga också – hur kan jag, som privilegierad människa som växt upp utan ekonomiska problem ”välja” att stiga ut ur min bubbla? Jag hade en gigantisk kris då jag började på ÅA-universitet, köpte nya kläder i gråmelerat och lugna toner, plockade bort de sena tonårens piercings jag hunnit ta. Jag skulle med våld presentera en duglig fin finlandssvensk flicka åt världen om det så tog livet av mig – och ganska nära var det också att det gjorde det. Dysfori är en livsfarlig grej. 

Finlandssvenska, feminina queer-människor har det inte synats mycket av i offentligheten, men Tove och hennes partner var ett undantag. Jag bekantade mig på nytt med Mumin-världen i tonåren och de växte sig fast, öppnade sig på ett nytt sätt. Plötsligt såg jag vad Tove faktiskt hade skapat: de för barnasyn enkla karaktärerna var så himmelens komplexa att det svindlade för ögonen. De porträtterar djup, kommenterar på det finska/finlandssvenska samhället, på klassfrågor, på fördomar, på familjepolitik, på frågor om att äga både ting och andra personer. De handlar om etik, om förståelse. 

Jag är Tove evigt tacksam att ha gett mig tillgång till min finlandssvenska identitet igen efter min tonårstida kris. Det är inte alltid så lätt att vara i marginalen av marginalen, men jag är i otroligt gott sällskap 

Kuva/Bild: Public domain

Tänään liputamme ensimmäistä kertaa Tove Janssonin kunniaksi täällä Suomessa. Minulta kesti todella pitkään tulla sinuiksi sen kanssa, että olen sekä LGBTIQ+ -spektrillä että suomenruotsalainen – nämä eivät tuntuneet menevän yhteen väkisinkään. Kyseessä oli ehkä luokkakysymys tai jokin muu, ennakko-oletuksiin liittyvä – ajattelin, että on mahdotonta ”valita” toisin, kun yhteiskunta ja yhteisö jo tarjosin minulle vallan mainiota ”hyvän suomenruotsalaisen tytön” mallia. Tove on sikäli ainutlaatuinen tarinankertoja ja esikuva, että hän näytti minulle että lapsin silmissä yksinkertainen hahmo voi olla äärimmäisen moniulotteinen. Muumeissa ei oteta kantaa pelkästään pieniin arjen haasteisiin, vaan saaga on juokseva kommentti suomalaisesta/suomenruotsalaisesta yhteiskunnasta, luokkakysymyksistä, ennakkoluuloista, perhepolitiikasta, omistamisesta. Se kertoo etiikasta ja ymmärryksestä. 

Olen ikuisesti kiitollinen Tovelle siitä, että hän auttoi minut takaisin kiinni suomenruotsalaiseen identiteettiini. Teininä häpesin valtavasti sitä, että sijamuodot eivät aina sujuneet, äidinkieleni on hybridikieli, joka sisältää ruotsin lisäksi suomea, ja että paljastan itseni hurriksi, kun lausun ii:t liian pehmeästi ja pyöreästi jne. Kun minuun sattuu, au:n sijaan tulee ”aijj”. Loistavin, voimakkain tapani kiroilla on laittaa suomen kielestä tuttu ”vitun”-adjektiivi ruotsinkielisen kirosanan eteen, ruotsalaisen genitiivin kautta taivutettuna – kun asiat menevät todella huonosti, suustani lipsahtaa usein ”vittus skit!”. 

Olkoon niin, että se ei istu hienon suomenruotsalaisen suuhun, mutta mitä olen ymmärtänyt, niin Tovekin oli melko iso suustaan, kun sillä tuulella oli!  Mitä feminiineihin LGBTIQ+ -suomenruotsalaisiin siis tulee, niin voi olla raskasta olla marginaalin marginaalissa, mutta olen sentään hyvässä seurassa.

Это позор современной России.

Itänaapurin vähemmistöviha on vauhdissa taas. Venäjän duumaan tuotiin aiemmin tässä kuussa esitys, joka tähtää “perheinstituution vahvistamiseen” – eli LGBT-ihmisten elämän vaikeuttamiseen mm. näin: 

1. Syntymätodistukseen tulisi pakolliseksi tieto syntymäsukupuolesta, eikä tätä voisi sukupuolenkorjauksen myötä korjata. Sukupuolensa juridisesti korjanneet ihmiset joutuisivat “vaihtamaan takaisin” syntymätodistuksessa olevan sukupuolitiedon. Mikä ongelma tässä on? No, mieti itse mitä voi tapahtua, kun passi ei mätsää syntymätodistusta, joka ei mätsää naamaa, joka ei mätsää muita juridisia asiakirjoja jne. 
2. Myöskään naimisiin ei Venäjällä laillisesti pääsisi ilman syntymätodistusta. Tämä tarkoittaa, että sukupuolenkorjauksen läpikäynyt ihminen ei voisi enää mennä heterosuhteessa naimisiin – se laskettaisiin nimittäin homoliitoksi. Russian LGBT Network kirjoittaa, että he eivät vielä tiedä mitä tämä tarkoittaisi oikeudellisella tasolla sellaisten transihmisten kohdalla, jotka ovat jo naimisissa. 
3. Lainsäädäntöön tulisi kommervenkkejä, joiden myötä ulkomailla laillisesti solmittua samansukupuolisten välillä olevaa avioliittoa ei enää tunnusteta Venäjällä. 

Kuva: Kyle A / Unsplash

Minua huolettaa etenkin se, miten saisimme tässä ja nyt transihmiset turvaan. Onko Suomi valmis ottamaan vastaan LGBTIQ+ -syrjinnästä kärsiviä turvapaikanhakijoita? Kokemukseni mukaan sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole aina riittänyt Suomen viranomaisille syyksi tarjota turvapaikkaa silloinkaan, kun paluu ”kotimaahan” tarkoittaisi tappavan vaarallisen homo- ja/tai transfobian kohtaamista.

Yksityishenkilönä voi myös auttaa: Jaa infoa, ota selvää, ota kantaa. Mene esimerkiksi Change.org -vetoomukseen, joka vaatii lakiesityksen hylkäämistä (käännös verifioitu).

Мы боремся за наши права!

Puheenvuoro Oikeus olla minä – Turku laadukkaan transterveydenhuollon puolesta -mielenosoitukseen

Olen valitettavasti tänään 9.7.2020 juuri iltavuorossa, joten meidän Trans ry-läisten yhdessä TuSetan kanssa järjestämä Oikeus olla minä – Turku laadukkaan transterveydenhoidon puolesta -mielenosoitus jää minulta väliin. Kirjoitin siihen kuitenkin lyhyen puheenvuoron, sillä aihe on äärimmäisen lähellä sydäntäni.

Kuva: Clark van der Beken/Unsplash

Sisältövaroitukset: Mainintana seksuaalinen ja muu väkivalta, transfobia, itsemurha.

I believe in us getting our rights, or else I would not be out there fighting for our rights” sanoi trans-, homo- ja ihmisoikeusaktivisti Sylvia Rivera New Yorkissa 1973. “Sanoi” on ehkä väärä sana, sillä Sylvia joutui huutamaan saadakseen äänensä kuuluviin. Yleisö, joka koostui pitkälti valkoisista homoseksuaalien ja naisten oikeuksia ajavista ihmisistä, eivät jotenkin kestäneet sitä, että tämä ruskea, Puerto Ricolaistaustainen, vihainen, uupunut, pahoinpidelty ja raiskattu, työnsä ja asuntonsa menettänyt, tasaisin väliajoin putkaan joutuva, helvetin rohkea ja upea, transsukupuolinen nainen kertoi tarinansa.

Historia kertoo myös, että puheen jälkeen Sylvia meni kotiin ja yritti itsemurhaa.

Sylvian puheenvuoro ja sen vastaanotto kertoo paitsi rasismista ja transmisogyniasta myös siitä, miten äärettömän uuvuttavaa on huutaa vastatuuleen, kun liittolaisiksi ja hyväntahtojiksi itseään sanovat eivät kuuntele. Suomalaiset transihmiset, kuten kansainväliselläkin tasolla, ovat äärimmäisen päteviä sanoittamaan omat tarpeensa. Olemme puhuneet niistä kaduilla, lukemattomissa puheenvuoroissa sosiaalisessa mediassa kaikkien nähden, kabineteissa ja kuulemisissa, lääkärissä ja erinäisissä yhteistyötapaamisissa, mediassa ja blogeissa. Olemme antaneet omat kasvomme, omat nimemme, omat tarinamme muiden käyttöön, koska olemme niin kovaa toivoneet, että kauniit sanat johtaisivat myös kauniisiin tekoihin, tai edes siihen perustavanlaatuiseen lääketieteelliseen turvaan, johon olemme kaikki ihmisinä oikeutettuja. Kaikesta tästä valtavasta työstä huolimatta olemme nyt tilanteen edessä, missä asiat eivät pelkästään junnaa paikallaan, vaan on aito ja perusteltu huoli siitä, että transterveydenhuolto ottaa takapakkia.

Vetoan nyt päättäjiin, etenkin sote-puolella: Transihmisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Olemme kertoneet, ja kerromme jatkuvasti esimerkiksi Trans ry:n #MeidänÄäni -kampanjan muodossa, miksi uudet suositukset vievät meidät pelottavaa vauhtia sellaiseen suuntaan, joka ei vastaa mm. kansainvälisen transterveydenhuollon johtavan tahon WPATH:n, Endocrine Societyn taikka uudistuvan sairausluokituksen linjauksia.

En kykene edes arvaamaan miksi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tuuttaava Suomi haluaisi ottaa tämän suunnan, mutta pyydän ystävällisesti korjaamaan tämä epäkohta pikimmiten, ennen kuin yhä useampaan translapseen, -nuoreen tai -aikuiseen sattuu, oli hän sitten mies, nainen, muunsukupuolinen, sukupuoleton tai jotain muuta. Sylvian sanoin: Uskon meidän ihmisoikeuksien toteutumiseen – sillä ihmisoikeuksia, kuten oikeutta hyvään terveydenhuoltoon, ei voi ihmiseltä viedä, ne ovat automaattisia. On päättäjien vallassa haluavatko kunnioittaa näitä vaiko ei.

Panda Eriksson, muunsukupuolinen, transaktivisti

Sairaanhoitajahommat

V-S Sairaanhoitajaliiton pj Riitta Karjalainen toteaa jäsenkirjeen Puheenjohtajan palstalla (Jäsenkirje 2/20, 6.4.2020) näin:

”Hoitoalan henkilöstö (hoitajat, lääkärit) sairaaloissa, päivystyksessä, näytteenottajina ja ikääntyneiden hoitajina ovat nyt koronataistelun eturintamassa. He hoitavat lapsia, vanhuksia ja sairaita ja altistavat itsensä tartunnoille sillä aikaa, kun muu Suomi ”etäilee” kodeissaan.

Nyt etulinjassa ovat naiset, koska sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöistä naisia on 86 %. Sairaanhoitajista naisia on 93%. Nämä naiset pitävät huolen siitä, että päiväkodissa olevien pikkulasten nenät niistetään, hoito- ja hoivakodeissa ja kotihoidossa olevat vanhukset saavat hoitoa, hoivaa ja ruokaa ja sairaaloiden potilaat hoitonsa ja lääkkeensä. He eivät voi pitää metrin turvaväliä.

Naisvaltaiset alat kannattelevat yhteiskuntaamme näissä poikkeuksellisissa oloissa. Sairaanhoitajilla, varhaiskasvattajilla, kätilöillä ja monilla muilla naisvaltaisilla aloilla, kuten opettajilla ja palvelualan ammattilaisilla on suuri vastuu. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa koko Suomi tukeutuu heihin. Sairaanhoitajat ovat etulinjassa koronaviruksen vastaisessa taistelussa.” 

Tarkistamatta numeroita ja tietoja voin vain todeta, että Karjalainen osuu tässä naulan kantaan. Hoiva-ala on tunnetusti naisvaltainen ala, mikä tekee sen, että työvoimapoliittisesti korona on mitä feministisin kysymys. Muutenkin voisimme keskustella tunnetyöstä, vaarallisen työn lisästä ja vaikka mistä suhteessa hoitotyöhön, mutta nyt haluaisin sanoa pari sanaa aiheesta hoitajien palkka.

92439618_2945711638801111_8266058362408402944_n
Kuva: WHO

Koronan myötä aihe on taas noussut julkisessa keskustelussa keskiöön ja hyvä näin. Sen myötä kuitenkin kuulee ja näkee myös mitä kummallisimpia ajatuksia. Uusimmat tempaukset ovat viime viikolla nähdyt aplodit hoitohenkilökunnalle ja erilaisten asioiden valaiseminen sinisellä valolla (mm.  Finlandia-talo Helsingissä ja kirjastosilta Turussa). Kauniit, teatraaliset tempaukset, ei siinä mitään. Pidän valotaiteesta kovasti. Sen sijaan pitäisin vielä enemmän siitä, jos arvostus näkyisi palkkapussissa. Minä, kollegani ja perheemme emme nimittäin syö valoa, emmekä maksa asuntolainaa tai vuokraa aplodeilla.

Samaan aikaan nimittäin Tehyn työehtosopimukset päättyivät 31.3.2020 ja neuvottelut lähtivät jo tammikuussa vauhtiin. Korona saapui ja pisti kaiken sekaisin, mutta aihe on jopa ajankohtaisempi nyt kuin aiemmin. Tehy vaatii kaikissa neuvotteluissa palkankorotusta (vähintään yhtä suuret tai suuremmat kuin ns. vientialoilla), palkkatasa-arvoa edistävän palkkaohjelman (esim. Tehyn ja Superin esittämä tasa-arvo-ohjelma), Kiky-perseilyn poistamista työehtosopimuksesta sekä sote-sopimuksen tekemistä (KVTES:n sijaan). Lisäksi halutaan työhyvinvointia edistävä määräys tai työryhmä edistämään tavoitetta sopimuskauden aikana. Valtakunnansovittelija kutsuttiin apuun neuvottelujen edistämiseksi, sillä etenemistä ei vaikuttanut olevan. Koen itse haasteellisena sen, että sote-alan työntekijät joutuvat tämän rumban keskelle samalla, kun kamppailemme koko valtakunnan terveyden puolesta. Samaten jaan Tehyn pj:n ja SuPerin pj:n kommenttia siitä, että olisi äärimmäisen kurjaa jos kuntatyönantaja kriisin varjolla painostaisi yhteiskunnan kannalta keskeistä henkilöstöä huonoon sopimukseen. Tehy kuvaileekin tiedotteessaan 31.3.20, että ”[p]oikkeusoloissa ei toteuteta työtaistelutoimia, koska koronaepidemian vuoksi on välttämätöntä, että kaikkien terveyden – ja sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen on nyt käytössä”.

Moni sh on lähtenyt alalta ja minulta kysytään jatkuvasti miksi ihmeessä olen lähtenyt kouluttautumaan tällaiselle alalle. Kutsumus on iso osa sitä miksi teemme tätä. Ihmisrakkaus on toinen. Se on selkeä homma, että rahan takia tähän ei lähdetä, sillä  keskipalkka on naurettavan pieni verrattuna työtehtävän vaativuuteen. Kun koodaaja mokaa, hän korjaa koodin. Kun putkimies mokaa, hän joutuu vaihtamaan osan. Kun insinööri mokaa, hän palaa suunnittelutasolle. Kun sairaanhoitaja mokaa, jonkun henki on pahimmassa tapauksessa vaarassa. Tilastokeskuksen mukaan (2020) sairaanhoitajan peruspalkan keskiarvo on 2 483 €/kk, säännöllisten lisien (henkilökohtaiset lisät, työaikalisät, luontoisedut ja euromääräiset vuosisidonnaiset lisät) kanssa keskiansiot ovat 3 047 €/kk. Kokonaisansioihin (3 118 €/kk) lasketaan mukaan yli- ja lisätyöaikapalkka sekä varallaolo-, hälytys- ja päivystyskorvaukset.  Lisät ovat kuitenkin lisiä, eivät peruspalkkaa. Ne tulevat siitä, että tehdään jotain sen perustyötehtävän päälle – ylityölisiä ei voida pitää lähtökohtaisena tulonlähteenä, jos haluamme, että hoitajamme pysyvät työkykyisinä.

88364024_2971601042885259_580189737399091200_o
Kuva: WHO

Kantaisitko sinä vastuuta jonkun hengestä 2 500 euron kk-palkalla? Kohtaisitko päivä toisensa jälkeen suurimman mahdollisen riskin kohdata korona (samalla, kun uutisoidaan siitä, miten suojavälineet uhkaavat loppua) 2 500 euron kk-palkalla? Olisitko vastuussa siitä, että ihmiset saavat lääkkeensä, vaippansa, pääsevät ylös sängystä ja takaisin sänkyyn, syövät, saavat neuvoa ja tukea ja hoitoa 2 500 euron kk-palkalla? Moni meistä vastaa ihmisrakkaudesta kyllä. Se ei tarkoita sitä, että jaksaisimme ikuisesti tai että se olisi oikein. Twitterissä nokkelat pukumiehet nostavat uudestaan ja uudestaan esille, että tämä ei ole se kohta, kun puhumme hoitajien palkankorotuksesta. Siitä on kuitenkin puhuttu jo todella kauan ja on todettu, että ei se poikkeustilan puute vaikuttanut mitenkään, ei silloinkaan mitään tapahtunut. Nyt, Sairaanhoitajan vuonna, näemme käytännön tasolla mitä hoitajat tekevät yhteiskunnan eteen. Ottaen huomioon, että olemme ammattiryhmä, joka (toki muiden kanssa) kantaa yhteiskuntaa harteillamme tällä hetkellä pitäisin vähintään kohtuullisena sen, että asiaan tulisi muutosta ja pian. Sen varjossa sinivaloiset monumentit tuntuvat lähinnä vittuilulta.

 


PS: Sairaanhoitajien lisäksi on runsaasti muita ammattiryhmiä, jotka ansaitsisivat yhtä lailla palopuheen. (Varhais-)kasvatuksen ammattilaiset, infra-työntekijät ja logistiikkatyöntekijät, koko sote-ala, lista jatkuu…

Pari sanaa vapaaehtoisesta pseudokaranteenista

Korona saapui ja yllätti autoilijat, katso kuvat! Paitsi tämä ei ole lumi eikä iltajournalistinen lööppi. Tuntuu aivan uskomattomalta, miten nopeasti sitä on tottunut tilanteeseen. Toisaalta pelkää kutakuinkin joka aamu herätessään, että maailma on loppunut.

IMG_8038amuok_netti

Kuten olen kertonut olen vaihtamassa alaa ja opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi AMK:ssa. Taisin istua Handledning och eHälsa –tunnilla, kun koronavirus nousi ensimmäisen kerran isosti keskusteluun. Joku oli lukenut uutisista, että tällainen virus on nyt oikeasti iso juttu saapuessaan Suomeen. Mehän olemme sikäli etuoikeutettuja Suomessa, että kaukaisen lokaatiomme, hyvinvointivaltiomme ja pienen väestömme myötä emme välttämättä koe vastaavanlaiset sairaudet järin dramaattisina täällä. Hoitoa on saatavilla, on kurjaa että maailmalla kuollaan, voisihan sitä muistaa pestä ne kädet. Me hoitsuopiskelijat emme kuitenkaan pystyneet puhumaan potilaan ohjaamisesta siellä tunnilla, vaan vuorotellen nostimme esille kysymyksiä, esitimme teorioita, pohdimme käytäntöjä. Opettaja yritti rauhoitella, netissä uutispalvelut oksensivat koko ajan uusia lööppejä ja pian pandemia oli tosiasia. Seuraavan viikon tunnit siirrettiin ”väliaikaisesti” ja osittain verkkoon, sitten kaikki oli siirretty verkkoon, sitten kampus oli suljettu. Olen itse ollut vallan tyytyväinen amk:ni, Novian, toimintaan. Info on kulkenut asiallisesti ja ajallaan ja koko ajan on viitattu viralliseen, tutkittuun tietoon.

Myös työpaikkani suunnalta tieto on kulkenut napakasti ja hyvin. Aika nopeasti loppui kuitenkin työt. Minä nollatuntityöntekijänä olin tietysti ensimmäisten joukossa, jolle ei enää järjestetty vuoroja – sittemmin kuulin, että myös vakkareita oli lomautettu. Suuri epävarmuustekijä oli huhtikuun puolessavälissä alkava harjoittelujakso ikäihmisten palveluyksikössä. Ikäihmiset ovat tunnetusti suurinta riskiryhmää, päästäisikö yksikkö minut edes ”töihin”? Näillä näkyminen olen menossa harjoitteluun ja odotan sitä innolla.

IMG_8068amuok_netti

Tiedän, että tällä hetkellä duunia tekevät lukuisat (tulevat) kollegat, jotka ovat siellä ulkomaailmassa meidän takia. Vähintä mitä voimme tehdä on pysyä sisällä – heidän takia joo, mutta itsemme myös. Asetin siis itseni aika pitkälti heti uutisten saavuttua vapaaehtoiseen (pseudo-)karanteeniin. Tyttöystäväni asuu naapurissani, joten olemme viettäneet aikaa yhdessä ja sen lisäksi ”koronaperheeni” kanssa on tullut ulkoiltua. Koronaperhe on termi, joka parodioi queerteoriasta ja -aktivismista tuttua termiä ”chosen family”, eli valittua perhettä. Tämä viittaa niihin ihmisiin, jotka valitsee läheisikseen elämässään. Joillain tämä on biologinen perhe, monilla se koostuu muista ihmisistä, kuten ystävistä, kumppaneista jne.

Koronaperheeni koostuu parista ihmisestä, jotka ovat toimineet samalla tavalla, kuin minä itse, eli ovat heti menneet vapaaehtoiseen karanteeniin. Olemme kaikki noudattaneet perustavanlaatuisia hygieniakäytäntöjä, pesseet käsiä saippualla väh. 20 sekuntia, käyttäneet käsidesiä mikäli pesumahdollisuutta ei ole ollut, sekä pysytelleet kotona. Lisäksi olemme välttäneet läheisempää kontaktia yhdessäollessamme. Elbow bump on tullut tutuksi tervehdykseksi. Koska olemme kaikki säilyneet oireettomina ja sopineet näistä toimenpiteistä, olemme myös nähneet social distancingistä huolimatta.  Olemme käyttäneet autoa, ei ollenkaan julkista liikennettä. Kaikki ovat, kumppaneineen, tehneet töitä/opiskelleet kotona käsin. Aika usein ohjelmassa on ollut luonnossa liikkuminen, mitä voi tehdä myös turvavälin päässä toisistaan.

IMG_7992amuok_netti

Seuraa siis pari vinkkiä siitä, mitä voi tehdä Turun seudulla koronan aikaan. Suomen olosuhteissa etenkään korona ei selviä ulkona, joten luonnossa liikkuminen on mitä turvallisinta puuhaa, olettaen että siihen ei sisälly läheisyyttä muiden ihmisten kanssa. En myöskään väitä, että ”koronaperhe” on turvalliseksi todettu tapa, mutta itseni kohdalla tämä oli pakollinen myönnytys, sillä tälle ekstrovertille pääkoppa olisi räjähtänyt jo aikoja sitten, jos ei olisi ollut minkäännäköistä ihmiskontaktia. Lisäksi tiedostan, että on etuoikeus voida käyttää autoa ja jäädä kotiin – samalla, kun monet tietysti kärsivät valtavasti siitä, että on jäätävä kotiin, puhumattakaan taloudellisesta haitasta mitä tämä aiheuttaa yhteiskunnallemme. Kuitenkin, tässä kohtaa on parempi pitää huolta itsestään mahdollisimman hyvin. Olemme kaikki arvokkaita ja meitä kaikkia tarvitaan, kun jälleenrakentaminen alkaa.

Yksi ehdoton uusi ykkösmestari on Turun Katariinanlaakso ja sen yhteydessä oleva luontopolku. Se on luonnonsuojelualue, joka koostuu lehtosaarekkeista (jalopuita), kallionalusmetsästä, männiköistä ja kedoista. Lisäksi siinä on upea kallioinen ranta niittyineen. Olen saaristosta kotoisin ja veri vetää jatkuvasti veden äärelle, joten heittäydyin heti kaislikkoon innolla. Lisäksi maastossa kiipeily tuntuu kivalta ja Katariinanlaakso on sikäli helppo, että monessa paikkaa näkyy pienet polut. Ei tarvitse siis olla järin hyvässä kunnossa selvitäkseen korkeimmalle kalliolle, ja näkymä on järjettömän upea palkinto, etenkin ilta-auringon aikaan. Alueella on runsaasti kuolleita puita, isoja kiviä yms täydellistä valokuvausrekvisiittaa, kuten tämänkin postauksen joistain kuvista näkyy! Metsässä liikkuminen on tutkitusti terveellistä ja tässä melkeinpä tuntee verenpaineen laskevan stressitasojen kanssa.

IMG_8168amuok_netti

Toinen kestosuosikkini on Pomponrahka, valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaankin kuuluva alue, jossa ilmeisesti yli 1/3 kaikista Suomessa tavatusta 600 hämähäkkilajista elää. Älä anna tämän pelottaa, ne eivät sinusta ole kiinnostuneita. Pomponrahkan ja  Turun lentokentän lähellä olevan huoltoterminaalien (?) välissä on pieni alue, jossa on purettu talo ja sen pirstaloituneet ikkunat, epämääräistä metalliroskaa (kuten hienoja kylttejä!) sekä vanhoja lentokoneportaita. Täälläkin tuli kuvattua jokseenkin apokalyptisiä kuvia luontoretken yhteydessä.

Minä rakastan rakastan rakastan pitkospuita. Niissä kiteytyy niin moni hyvä asia lapsuudenkotini maisemista, soista, luonnosta, ihmisyydestä, ah. Heittäydyn aina melkein jotenkin nostalgiseksi, kun pääsen Pomponrahkaan kävelemään pitkospuilla. Yhden retken olen tehnyt myös myöhään ilta-aikaan otsalampun kera. Se on jotenkin aavemaista, kaikki oli niin kovin hiljaista, joten lauloin Let it Go’ta ja Total Eclipse of the Heart’ia täysin rinnoin. Jossain vaiheessa sammutin otsalampun ja kävelin kuunvalossa tuttua reittiä ja nautin siitä, että maailmassa on jotain näin puhdasta. Tunsin myös valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen sattunut syntymään alueelle, jossa olen voinut kasvaa puiden seassa, sammalten pehmeyttä tunnustellen, kivillä hyppien ja saniaisia ihaillen. Olen kiitollinen siitä, että olen kasvanut arvostamaan metsää ja kallioita ja että voin nyt nauttia näistä, vaikka maailma on rikki, Suomessa poikkeustila ja pandemia ja kaaos.

IMG_7516amuok_netti_bw

Aina ihana Kurjenrahka edellyttää myös auton käyttöä, mutta siinä voisikin sitten senkin edestä viettää aikaa. En ole ikinä yöpynyt siellä, mutta moni reitti on tullut tutuksi ja etenkin vaihteleva maasto ilahduttaa. Siinä on jotain eläimellisen iloista, kun juoksee alas metsäpolkua, väistellen juurakoita ja lätäköitä ja joka paikassa tuoksuu vihreä. Eikä vielä ole edes kesä!

Myös Luolavuoren kalliot ja Luolavuoren pääluola ovat tulleet (pseudo-)karanteenin aikana tutuksi. Jos sinun kuten minunkin nuoruuteen kuului vahva Lord of the Rings -kausi, tulet arvostamaan tätä aluetta, sillä kivilohkareelta toiselle hyppääminen on todellakin köyhän henkilön sormuksenpalautusretki. Luola itsessään oli mielestäni myös aivan käsittämättömän hieno ja sinnehän ryömin, 30 m sisään, vaikka olin ensin sitä mieltä, että taitaa jäädä etäihailuksi. IMG_7721amuok_netti
Myös Ruissalon luonnonsuojelualueen kauneudet ovat aikaisemmin jääneet aivan liian vähälle huomiolle. Ruissalo on jotenkin ihan eri paikka keväällä, kuin kesällä. Klorofyllinvihreä kesähehkutus on, joo, ihan jees, mutta jotenkin jokin minua viehättää tässä mudantäytteisessä, beigessä ja ruskeassa maailmassa tällä hetkellä. Etenkin, kun sinivuokot puskevat väkisinkin läpi (ja jo maaliskuun alussa!) ja muodostavat jotenkin todella lohdullisen väriparin mutaisen maan kanssa.

Olen myös suunnitellut retkiä muualle, ja Turun kaupungin nettisivuilta voi tsekata esimerkiksi kaikki alueen luonnonsuojelualueet.

IMG_8128amuok_netti

Yritän tällä päivityksellä oman koronameininkini keskeltä siis sanoa, että mikäli olet oireeton niin voit todellakin, myös valtion suositusten mukaan, mennä ulkoilemaan ja näin ollen pitää itsestäsi huolta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itse kamppailen esim. niin treenimotivaation kuin tylsistymisen kanssa, mutta luontoretki ratkaisee molemmat ongelmat. Kyllä, mietin ihan todella paljon sitä, miten käy pienyrittäjien ja pätkätyöntekijöiden ja ystävien ja läheisten ja minun itseni. Monen meidän freelancerin, nollatuntityöntekijän ja keikkaduunarin työt loppuivat kuin seinään, monille tuli Kela joko uudestaan tutuksi tai eri tavalla tutuksi, lainsäädäntö rupesi kiinnostamaan kun valmiuslaki saapui, ravintolat ja baarit menevät kiinni, konkurssiuutisia ja yt-neuvottelu-uutisia kuulee aivan liian usein, itkettää ja ahdistaa ja samaan aikaan ihailen Sanna Marinia ja hänen hallitustaan todella paljon siitä, miten asiallista ja skarppia viestintää kansakunnalle on tullut. On todella outo tunne voida luottaa hallitukseen etenkin erään taannoisen kepulaisen fiaskon jälkeen. En voisi edes kuvitella miltä se setärivi näyttäisi siellä puhujanpönttöjen takana.

IMG_7637amuok_netti

Silti – tai ehkä juuri siksi – tällä hetkellä tärkeämmältä tuntuu se happi ja se liike ja se kalliometsän vihreä ja ruskea ja harmaa. Koska nyt jos koskaan tuntuu elintärkeältä pitää mieli vireänä ja itsensä kunnossa, jotta tätä helvetin kaaosta jaksaisi. Ja jos ei tee yhtään mieli mennä metsään niin hey – ei ole pakko tykätä! Äläkä muutenkaan odota itseltäsi liikoja. Sinun ei tarvitse suorittaa karanteenia tai poikkeustilaa. Tee ne välttämättömät asiat ja sen lisäksi voi sitten fiilispohjalta keksiä muuta tekemistä. Sulje vaikka tämä ärsyttävä luontohehkutus ja keitä teetä, niin minäkin teen, kun uutisfeedi käy liian kuormittavaksi!

Kaikki kuvat: Tinksu Haapalainen / Sapfograf 

”Mie tiiän, et musta ei oo kuulunut hetkeen”

Hyvää iltapäivää sinnekin! Antti Tuiskun tavoin voisin nyt todeta, että ”mie tiiän, et musta ei oo kuulunut hetkeen, mut nyt mie oon taas tääl ja mul olis vähän kerrottavaa”.

Postasin viimeksi eduskuntavaalien alla viime keväänä ja tämän jälkeen olen pitänyt (mielestäni suhteellisen ansaittua!) lomaa julkisesta toimimisesta. Kuten muistatte, kävelin aika pahasti seinään vuoden 2018 loppukeväästä ja toipuminen on ollut pitkä ja raskas prosessi. Lujasti lempeä -blogin Maarit Kallio kirjoitti jokunen päivä sitten Hesarille erinomaisen kolumnin aiheesta ”ikuisesti reippaan” uupumus ja se iski kuin sata salamaa suoraan takaraivoon. Voin nimittäin kertoa, että senkin jälkeen, kun ”ikuisesti reipas” saa apua on kimurantti tie parempaan vointiin: sitä on helppo kuvitella voivansa paremmin, kun saa edes osan työkyvystään takaisin, jos on tottunut siihen, että oma jaksaminen ja jopa oma-arvo määrittyy suorittamisen kautta.

Pandan selfie, jossa hänellä on päällä printtipaita. Paidassa on translippu ja teksti "We won't be erased".

Pikkuhiljaa transaktivismi, sosiaalisena oleminen ja esimerkiksi työ ja itsensä kehittäminen kiinnostivat taas. Sain myös erittäin hyvää sairaanhoitoa tueksi. Syksyllä 2019 aloitin Novian ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopintoni. On ollut kummallista olla taas opiskelijana, etenkin kun meitä ”aikuisopiskelijoita” on vain joitain luokalla, mutta luokkahenki on ollut todella mahtava ja olen löytänyt paljon uusia kavereita. Hakeuduin myös alan töihin, nimittäin kotihoitoon sijaisena. Täysipäiväinen opiskelu ja keikkatyöskentely siinä sivussa on jopa jaksanut kiinnostaa. Tämä ekstrovertti rakastaa  sitä, että pääsee aidosti kohtaamaan ihmisiä, sitä että työtä tehdään nimenomaan ihmisten kanssa, ei pelkästään tutkijan kammiossa yksin. Tuntuu siltä, että olen ehkä 10 korkeakouluvuoden jälkeen oppinut miten opiskellaan, sillä nykyään palautan useinkin koulutehtävät pitkään ennen deadlineja. Olen myös saanut kiitosta niin koulukavereilta kuin opettajiltakin nimenomaan ihmisläheisyydestä ja kohtaamisesta.

Kuvassa Panda on lavalla ja puhuu mikrofoniin. Hänellä on musta mekko, mustat polvisukat ja musta pitsineule päällä.
Trasekin 35-vuotisjuhlista. Kuva: Tinksu Haapalainen

Transaktivismin saralla on tapahtunut paljon ja siitä pitääkin blogata erikseen. Tämän tarkoitus oli olla tällainen lyhyt huudahdus täältä, että hei, I made it through, uskallan nyt puolen vuoden työkykyisenä olemisen jälkeen todeta, että uupumus taitaa olla oikeasti oikeasti ohi. Että ikuisesti reipas suorittaja pääsee taas suorittamaan, mutta ehkä tällä kertaa yritetään tapaa, joka ei veisi seinään 😉 Ja hei – lue tuo Kallion kolumni. Se on sitä hyvää settiä se!

[ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta, vol 2: Suomen puoluepoliittinen tilanne

Tämä on osa 2/4 sarjassamme [ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta. Tämä osuus keskittyy pohtimaan Suomen nykyistä puoluepoliittista tilannetta vaalien jälkeen.

Alun perin suunniteltujen kolmen artikkelin lisäksi lisäsin yhden artikkelin suunnitelmiin, sillä tämä teksti uhkasi venyä liian pitkäksi.

Vaalien alla käytiin vilkasta keskustelua puolueiden eroavaisuuksista, ja hyvä näin. Translaki alkaa jo olla jokapäiväinen teema, mitä ehdokkaat osaavat odottaa. On toki totta, että translakiuudistuksen itsessään on oltava eduskunnan seuraava ensisijainen ihmisoikeusfokus, sillä translaki on ollut ongelmallinen siitä asti, kun se astui voimaan, ja on korkea aika muuttaa asia (pakkopalautukset ovat toinen hyvin akuutti asia). Mikään ei silti estä meitä katsomasta eteenpäin, sillä vielä on asioita korjattavana lakijärjestelmässämme ja olisi pölöä olla käyttämättä sitä flow’ta, mitä translakikampanjointi on saanut aikaiseksi. Nykyään hyvin monet ihmiset ymmärtävät, mitä muunsukupuolinen tarkoittaa ja isotkin puolueet ovat ilmoittaneet kannattavansa kolmannen sukupuolivaihtoehdon laillistamista.

Jos tämä ei riitä perusteluksi sille, miksi myös juridisen sukupuolen kysymykseen tulisi tarttua jo, niin mainittakoon, että Suomesta on loppumassa hetut kesken. Valtioneuvosto on asettanut tätä varten työryhmän, jonka tehtävä on pohtia henkilötunnuksen uudistusta. Trasek ei palauttanut omaa lausuntoa tänä keväänä, mutta hallituksen jäsen osallistui keskusteluun, kun kollegat Dreamwear Clubilla ja Setassa toimittivat työryhmälle lausunnot sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta. Henkilötunnuksen tehtävähän on yksiselitteisesti määritellä eli yksilöidä jokainen Suomen kansalainen, mutta onko sukupuoli todellakin relevantti tekijä tässä? Suomessahan käytetään sukupuolitettuja hetuja virallisesti vain kahteen asiaan: asepalvelukseen kutsumiseen sekä rintasyövän seulontakutsujen lähettämiseen. Tämän lisäksi sukupuolta käytetään väestörekisteritietona hyväksi esimerkiksi tasa-arvotyössä, sillä Tilastokeskus julkaisee vuosittain raportin Suomen tasa-arvotilanteesta. Työryhmä onkin tarkoitus ottaa kantaa siihen, voisiko Suomeen tulla ns. sukupuolineutraali henkilötunnus, josta henkilön sukupuoli ei näy. Tämä on kuitenkin osittain eri asia kuin se, onko sukupuolikategorioita enemmän kuin kaksi, mitkä vaihtoehdot ovat ja näkyykö juridinen sukupuoli esimerkiksi passissa tai ajokortissa, sekä missä vaiheessa ja miten henkilö saa mahdollisuuden potentiaaliseen kolmanteen kategoriaan. On siis tärkeää huomata, että väestötietojärjestelmää ohjaavan lain on muututtava, jotta pääsisimme maaliin asti näissä pyrkimyksissä.

heather-mount-606808-unsplash

4.11.2018 julkaistua artikkelia varten Karjalaisen toimittaja teki kyselyn eduskuntapuolueille. SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP:n eduskuntaryhmien puheenjohtajat kannattivat siinä “varauksetta kolmannen sukupuolivaihtoehdon laillistamista Suomessa”. Laillistaminen on tässä vähän hassu sanavalinta, mutta mennään sillä: Keskusta kertoi kannattavansa lainsäädännön muuttamista vain intersukupuolisten lasten kohdalla, kun taas Perussuomalaiset eivät kannattaneet “kolmannen sukupuolen laillistamista yleisenä vaihtoehtona”, vaikka ilmaisivat ymmärrystä sille, että “sukupuolen valitsemista” voi olla tarpeen lykätä silloin, kun syntyy lapsi, jonka “sukupuoli on epäselvä”. Persujen eduskuntaryhmän pj Meri puhuu siis tässä intersukupuolisista lapsista, eikä tämä ole näin ollen sovellettavissa aikuisiin ihmisiin, jotka haluaisivat valita kolmannen sukupuolivaihtoehdon osana sukupuolenkorjaustaan tai sukupuoli-ilmaisuaan. Kokoomuksen, Sinisten ja KD:n eduskuntaryhmien pj:t eivät kannattaneet kolmannen sukupuolen laillistamista ylipäänsä. Ironista sinänsä, ottaen huomioon, että ainakin Kokoomuksen nuorisoryhmä kampanjoi transteemoilla paraikaa.

Vaaleja 2019 varten Seta ry toteutti “sateenkaariedustaja”-listauksen, johon ehdokkaat saivat itse ilmoittautua. Listaus kolmatta juridista sukupuolimerkintää Suomeen kannattavista ehdokkaista sisältää ehdokkaita Eläinoikeuspuolueesta (14/17 ehdokasta, joskin Twitterissä on raportoitu myöhemmin, että loputkin kolme ovat allekirjoittaneet!), Feministisestä puolueesta (35/37 ehdokasta), Itsenäisyyspuolueesta (1/47 ehdokas), Kokoomuksesta (24/216 ehdokasta), Liberaalipuolueesta (9/36 ehdokasta), Liike nyt -yhteislistalta (2/109 ehdokasta), Perussuomalaisista (1/213 ehdokasta – yikes!), Piraattipuolueesta (28/87 ehdokasta), Keskustasta (11/216 ehdokasta), Kommunistisesta puolueesta (14/90 ehdokasta, mukana sit.), RKP:sta (23/98 ehdokasta), SDP:sta (64/216 ehdokasta), Vasemmistosta (128/216 ehdokasta) ja Vihreistä (129/216 ehdokasta).

Vaali-ilta oli äärimmäisen jännä ja lopulta näistä kolmatta sukupuolikategoriaa kannattavista eduskuntaan pääsi 39 ehdokasta (41 ehdokasta oli ilmoittautunut sateenkaariehdokkaiksi, mutta valituista Vihreiden Sofia Virta sekä Noora Koponen eivät olleet allekirjoittaneet 3. juridisen sukupuolen kannattajien listaa). Koponen ilmoitti kuitenkin myöhemmin Twitterin kautta kannattavansa 3. juridista sukupuolikategoriaa ja että linkki oli vain mennyt ohi. Hyvä näin! Tulevat 3. juridista sukupuolikategoriaa kannattavat kansanedustajat ovat listattuna alhaalla:

Kokoomuksesta Jaana Pelkonen, Saara-Sofia Sirén ja Sari Multala, RKP:sta Anders Adlercreutz ja Eva Biaudet, SDP:stä Eveliina Heinäluoma, Ilmari Nurminen, Paula Werning, Riitta Mäkinen, Sanna Marin, Tarja Filatov, Tuula Haatainen ja Tytti Tuppurainen, Vasemmistosta Aino-Kaisa Pekonen, Anna Kontula, Hanna Sarkkinen, Juho Kautto, Jussi Saramo, Li Andersson, Mai Kivelä, Merja Kyllönen, Paavo Arhinmäki, Pia Lohikoski ja Veronika Honkasalo sekä Vihreistä Atte Harjanne, Bella Forsgren, Emma Kari, Hanna Holopainen, Iiris Suomela, Inka Hopsu, Jenni Pitko, Krista Mikkonen, Mari Holopainen, Maria Ohisalo, Mirka Soinikoski, Outi Alanko-Kahiluoto, Saara Hyrkkö, Satu Hassi ja Tiina Elo.

(Jokaisen kansanedustajan kohdalla on linkki heidän kotisivuilleen, jotta voisit mahdollisimman helposti ottaa heihin yhteyttä – esimerkiksi kannustaaksesi heitä muistamaan myös vaalien jälkeen, että tarvitsemme muutakin, kuin binäärisiä sukupuolikategorioita, tai että he voisivat suosiolla viedä sanomaa eteenpäin myös omissa puolueissaan!)

Eduskunta,_Riksdagen,_i_Helsingfors.jpg

Tästä näkökulmasta on hiukan sääli, että pienpuolueista ei kukaan mennyt läpi – monella näistä on nimittäin muunsukupuolisten oikeuksien osalta edistyksellisemmät puolueohjelmat, kuin läpimenneillä. Muun muassa Eläinoikeuspuolueen eduskuntavaaliohjelmassa lukee esimerkiksi, että “juridisen sukupuolen määritelmään otetaan käyttöön kolmas sukupuolikategoria”. Feministisen puolueen “aloite #27” vaaliohjelmasta toteaa, että “Uudistetaan henkilötunnukset. Otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuoli ja sukupuolineutraali henkilötunnus”. Piraattipuolueella on kenties edistyksellisimmät perustelut  puolue- ja eduskuntavaaliohjelmissa (lainaus yhdistelmä näitä):

“Juridinen sukupuoli on vanhentunut käsite, eikä valtion tarvitse tietää yksilön sukupuolta. Henkilötunnusjärjestelmän tulee olla sukupuolesta riippumaton, ja juridisen sukupuolen käsite tulee poistaa. Sukupuoli tulee merkitä valtion rekistereihin vain, mikäli henkilö itse niin haluaa.  

Kaksijakoinen sukupuolen luokittelu kuuluu menneisyyteen. Julkisen vallan on muutettava toimintatapansa niin, että se kunnioittaa sekä biologista sukupuolten kirjoa että sukupuoli-identiteettien moninaisuutta.

Sukupuolitiedon merkitseminen lääketieteellisiin tarpeisiin on perusteltua, joten hoitorekistereihin voidaan merkitä henkilön sukupuoli-identiteetti sekä sukupuoleen liittyvät ulkoiset tekijät.

Todettakoon kuitenkin, että Piraatit puhuvat toisaalta “molemmista sukupuolista” binääriseen tapaan ohjelmassaan muuten.

Kaikissa eduskuntapuolueissa taas asia ei ole ihan niin hyvin: Kokoomuksen ohjelmassa ei ole mainintaa kolmannesta juridisesta sukupuolesta (joskin voi muistaa, että viime vuoden puolella eduskuntaryhmän pj kertoi, että ei kannata ideaa); Perussuomalaisten ohjelmissa (esim tämä tai tämä) ei ole mainintaa juridisista sukupuolista (eikä ylipäänsä translaista); Keskustallakaan (esim tämä tai tämä) ei ole mainintoja, eikä RKP:lla (tämä tai tämä). Harry “Hjallis” Harkimon Liike Nytillä ei ollut mainintaa aiheesta, enkä löytänyt mistään tietoa Harkimon mielipiteistä. Ahvenanmaan vaalipiirin edustajan, Mats Löfströmin mielipidettä en niin ikään löytänyt mistään, mutta hän toiminee kuten aikaisemminkin osana RKP:n eduskuntaryhmää. KD taas on jätetty tässä kohtaa pois analyysistä, sillä puolueen puheenjohtaja on julkisesti puhunut sukupuolivähemmistöjen oikeuksista tapaan, jota en halua tässä kohtaa toistaa. Lienee  kuitenkin turvallista olettaa, että KD ei tule ajamaan sukupuolikategorioiden laajentamista kolmeen. 

SDP:llä ei ole suoranaista mainintaa kolmannesta kategoriasta, mutta puolue toteaa kuitenkin näin ohjelmassaan:

Henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta luovutaan osana henkilötunnuksen uudis- tamista. Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman identiteetin hallinnoimista.” 

Maininta löytyy kohdasta, jossa keskustellaan intersukupuolisten oikeuksista, joten ihan yksiselitteinen asia ei ole. Vasemmistoliiton tavoiteohjelmasta 2016-2019 löytyy lause “Otetaan käyttöön kolmas juridinen sukupuolivaihtoehto naisen ja miehen lisäksi”. Vihreiden poliittisessa tavoiteohjelmassa lukee “Lisätään mahdollisuus valita kolmas vaihtoehto juridiseksi sukupuoleksi. Siirrytään sukupuolineutraaleihin henkilötunnuksiin”.

clark-tibbs-367075-unsplash.jpg

Minä sain tällä viikolla uuden passin, jossa yksi sukupuolimerkintä on vaihtunut toiseen, vähän vähemmän vääränlaiseen, mutta silti vääränlaiseen merkintään. Kuten Game of Thronesinkin uusi kausi, niin post-vaaliaika tarkoittaa, että poliittinen peli alkaa taas uudelleen. Olen tyytyväinen siihen, jos translaki saadaan vihdoin uudelleenkäsittelyyn. Toivon kuitenkin tietysti, että vaalitulos tarjoaa meille sellaiset hallitusneuvottelut ja sen myötä sellaisen hallituksen, jota kiinnostaa sukupuolivähemmistöjen oikeudet laajemminkin. Ideaalitilanteessa kolmannen juridisen sukupuolen vaatimat lakimuutokset tai edes näiden mahdollisesti edellyttämät etukäteistyöt ja -selvitykset otettaisiin käsittelyyn tämän hallituskauden aikana.