Viime vuosina keskustelu sukupuoli-identiteetistä sekä trans- ja muunsukupuolisten ihmisten oikeuksista on noussut aivan uudenlaiseen rooliin poliittisessa keskustelussa, ei vähiten aktivistien työpanoksen myötä. Vaikka joissain asioissa on edistytty – Suomessa ei esimerkiksi eilen voimaan astuneen translakiuudistuksen myötä enää vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä henkilöltä, joka hakeutuvat juridiseen sukupuolenkorjaukseen – niin täyden tasa-arvon ja ihmisoikeuksien suojelun saavuttamiseen on vielä matkaa.
Näyttää kovasti siltä, että tuleva hallitus ei tule olemaan sellainen, jossa vähemmistöjen asioita ajetaan järin tarmokkaasti, mutta haluan silti sanoa pari sanaa juridisesta sukupuolesta siinä toivossa, että myös siniliberaalit lähtisivät taipumaan kohti transihmisten perus- ja ihmisoikeuksien aktiivista huomioonottamista.

Suomessahan on tunnetusti tällä hetkellä kaksi juridista sukupuolimerkintää, mies ja nainen. Tämä on haastavaa siksi, että maailmassa on myös ei-binäärisiä henkilöitä, mikä tekee tästä binäärisestä järjestelmästä rajoittavan ja syrjivän systeemin. Ei-binäärisellä tarkoitan tässä muunsukupuolisia, sukupuolettomia ja muita, joiden sukupuoli ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen. Kolmannen, sukupuolineutraalin sukupuolimerkinnän puuttuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että me ei-binääriset henkilöt joudumme valitsemaan kahden väärän sukupuolen väliltä. Suomessa ei ole mahdollista olla ilmoittamatta juridista sukupuolta väestörekisteriin, vaan prosessi on automaattinen. Toki moni muukin lomake vaatii meitä täyttämään sukupuolen binäärin mukaan tai vaihtoehtoisesti se määrittyy sukupuolitetun hetun mukaan. Lähtökohtaisesti juridiset ja byrokraattiset prosessit siis edellyttävät jokaiselta suomalaiselta binäärisen sukupuolen tunnustamista.
Ihmisoikeusnäkökohdat edellyttävät, että yksilöillä on oikeus määritellä oma sukupuoli-identiteettinsä ja -ilmaisunsa. Tämä tunnustetaan kansainvälisessä ihmisoikeusliikkeessä laajalti. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, 6. artiklassa todetaan, että “jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä”. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous lausui vuonna 2015, että ”the Assembly calls on Member States to … develop quick, transparent and accessible procedures, based on self-determination … available for all people who seek to use them, irrespective of age, medical status, financial situation or police record”, eli yleiskokous kannattaa itsemäärittelyoikeutta sukupuoleen.
Yogyakartan periaatteissakin nostetaan esille, että jokaisella ihmisellä on täydet ihmisoikeudet. Ei voi mennä niin, että ei-binääriset ihmiset eivät nauti samoja oikeuksia lain edessä kuin binääriset. Se, että yksilöiltä evätään mahdollisuus tunnustaa muuta kuin binääristä sukupuoli-identiteettiä loukkaa näitä perusihmisoikeuksia. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut tammikuussa 2023, että kolmannen sukupuolen valinnan puuttuminen voi hyvinkin luoda ahdistusta ja kärsimystä sikäli, kuin se tuottaa eroavaisuuksia ihmisen henkkareiden ja identiteetin välille. Asian käsittely loppui siihen, että tuomioistuin totesi, ettei voi velvoittaa kyseistä valtiota kokonaisvaltaiseen lakiuudistukseen, sillä kyseessä on lakisääteinen (“legislative”) eikä oikeudellinen (“judiciary”) kysymys.
Suomi mieluusti tituleeraa itseään tasa-arvon mallimaaksi, mutta tässä asiassa olemme jo jäljejssä: useat maat, ml. Australia, Kanada, Intia, Nepal ja Pakistan ovat ottaneet käyttöön kolmannen sukupuolen virallisissa asiakirjoissa.
Tarkastelen seuraavaksi joitain tavallisia argumentteja, joita kolmatta sukupuolimerkintää vastustavat usein käyttävät:
Väite: Binäärinen järjestelmä on aina aikaisemmin toiminut, minun kohdallani ja minun mummoni kohdalla eikä kukaan miettinyt tällaisia aikaisemmin! Täysin tarpeeton muutos!
Se, että jokin on vuosikausia ollut normi ei tarkoita, että se olisi oikein. On olennaista tunnistaa muutoksia yhteiskunnassa, identiteeteissä ja ihmisten tarpeissa. Nämä muutokset ovat väistämättömiä ja kuuluvat yhteiskuntien kehitykseen.
Väite: Okei, mutta kolmas sukupuolimerkintä olisi hämmentävä ja epäkäytännöllinen, mitä lapsetkin ajattelisivat?
Todellisuus on kuitenkin se, että me ei-binääriset ihmiset olemme jo olemassa. Meidän oikeuksiemme polkeminen ei muuta tätä. Me olemme olemassa ja ansaitsemme sen, että sukupuolemme tunnustetaan ja tunnistetaan. Hyväksyn täysin sen, että tämä on oppimisprosessi, joka ei tapahdu yön yli, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö se olisi tekemisen arvoista. Lapsia tuskin mietityttää yhtään sen enempää mitä minun passissani lukee kuin aiemminkaan.
Väite: No mutta ei-binäärisiä ihmisiä on kuitenkin tosi vähän, ei se oikeuta näin isoon muutokseen.
Ei-binääristen määrä ei ensinnäkään ole vielä edes tiedossa: neutraali vaihtoehto ei olisi tarjolla vain muunsukupuolisille henkilöille. Ryhmän koko ei kuitenkaan ole relevantti, kun kyseessä on ihmis- ja perusoikeudet: jokainen, pieneenkin ryhmään kuuluva ansaitsee tulla tunnustetuksi omana itsenään sukupuolesta riippumatta.
Väite: Kolmas juridinen sukupuolimerkintä ei sovi perinteisiin tai uskonnollisiin arvoihin.
Vaikka perinteet ja uskonnolliset arvot ovat monille tärkeitä, näitä ei voi käyttää oikeutuksena syrjinnälle tai ihmisoikeuksien kieltämiselle.
Väite: Työ naisten oikeuksien puolesta menee hukkaan, jos binääriä rikotaan!
Täydellinen sukupuolten poisto ei ole tavoitteena. Sukupuoli voi olla tärkeä tilastollinen työkalu, mutta me puhummekin nyt sukupuolisensitiivisyydestä, ei sukupuolen täydellisestä eradikaatiosta. Naiserityiselle työlle on edelleen sijaa ja jokainen saa edelleen olla myös nainen tai mies, vaikka jotkut muut saisivatkin olla juridisesti muunsukupuolisia.
Väite: Tulisi tosi kalliiksi ja olisi tosi vaikeaa toteuttaa byrokraattinen ja juridinen sukupuolimerkinnän muutos.
Tunnistan, että voi olla haasteita toteuttaa tämä muutos kaikilla tasoilla, mutta nämä eivät ole mitään mahdottomuuksia. Useat valtiot ovat jo menestyksekkäästi luoneet kolmannen juridisen sukupuolikategorian ja Suomi voi oppia näistä askel kerrallaan.
Esimerkkejä maailmalta tosiaan löytyy: Ensimmäisenä maana kolmannen juridisen sukupuolen mahdollisti Nepal vuonna 2007. Australiassa virallinen kolmas juridinen sukupuolimerkintä oli mahdollinen (2013). Vuonna 2018 Saksassa luotiin kolmas juridinen sukupuolimerkintä. Vuonna 2019 Intia ja Kanada saivat kolmannen juridisen sukupuolimerkinnän. Yhdysvalloissa on useita osavaltioita, kuten Kalifornia, Oregon ja Maine, joissa on kolmas sukupuolivaihtoehto ajokorteissa ja syntymätodistuksissa.
Esimerkiksi Scheim, Perez-Brumer & Bauer (2020) toteavat, että oikeanlaisella sukupuolimerkinnällä varustetut henkilöllisyystodistukset voivat olla transsukupuolisten henkilöiden mielenterveydelle hyväksi. He ehdottavat, että sukupuolen juridisen tunnistamisen tulisi olla tarkasteltava kategoria, kun määritellään transväestön terveydentilaa.
On selvää, että kolmannen sukupuolimerkin käyttöönotto Suomessa on välttämätöntä paitsi ihmisoikeusnäkökulmasta myös oikeudelliselta kannalta. Voi toki pohtia mitä kävisi, mikäli X-merkinnällä varustettu ihminen muuttaisi Suomeen ja saisi suomalaisen hetun. Maailmalta löydetyt esimerkit osoittavat, että on täysin byrokraattisesti mahdollista luoda ja ylläpitää useampaa kuin kahta sukupuolikategoriaa väestörekisterissä ja näin ollen tarjota sukupuolibinäärin ulkopuolella oleville ihmisille mahdollisuus elää omina itsenään. Lainsäädännöllisesti kategoria mahdollistaa myös paremman suojan syrjintää vastaan. On olennaista, että lainsäätäjät ryhtyvät toimiin varmistaakseen, että kaikki yksilöt voivat elää elämäänsä aidosti ja täysin laillisesti omassa sukupuolessaan. Näin toimimalla Suomi voi tosiaan ottaa askeleita kohti tasa-arvon mallimaan titteliä, kaikkien tasa-arvon edistäjänä.
Lähteitä:
Scheim, Perez-Brumer & Bauer. (2020): Gender-concordant identity documents and mental health among transgender adults in the USA: a cross-sectional study. The Lancet: Public Health, 5(4).