Ensimmäinen valtuustopuheenvuoroni: Saavutettavuutta, kiitos!

Ystävänpäivänä, maanantaina 14.2.2022 pidin ensimmäisen valtuustopuheenvuoroni Turun kaupunginvaltuustossa! Jihuu! Avasin sanaisen arkkuni asiassa 9: Aurajoen rantaväylän hankesuunnitelma välillä Agricolankatu – Jokikatu. Mainittakoon, että persuvaltuutettujen meuhkatessa ”monikulttuurisuuden vaaroista” rasistisesti teki kyllä mieli puhua jo aiemmin, mutta kiitettävästi oman ryhmän kollegat Ilvessalo ja Marjamaa hoitivat tämän kunnialla. Samaan aikaan en kyllä odottanut, että valtuusto loppuisi siihen – ja oma ensimmäinen valtuustopuheenvuoroni sisältäisi sen – että komppaan perussuomalaista valtuustokollegaa!

Aurajoen rantaväylä -asiassa on siis kyse siitä, että Aurajoen itärannalle (Tuomiokirkko- ja Tuomaansillan välille) oltaisiin rakentamassa jalankulun ja pyöräilyn yhteyttä. Asia on käynyt useammalla pöydällä ja siitä on tehty laajoja selvityksiä, ja niin kaupunkiympäristölautakunta kuin kaupunginhallituskin suositteli ns. vaihtoehtoa 1. Tämä vaihtoehto on malli, jossa nykyistä vanhaa rantamuuria (1810-luvulta) ja vanhoja portaita kunnostetaan, rantamuurin taakse rakennetaan jalankulkuyhteys ja rantamuurin loppuessa väylää jatketaan yläjuoksulle päin puisena laiturirakenteena, kuten länsirannallakin on tehty. Hyvinä puolina pidettiin se, että tämä olisi kulttuurimaisemallisesti paras vaihtoehto, se ei edellyttäisi niin laaja-alaista kasvillisuuden poistoa kuin muut vaihtoehdot, siihen ei liity raskaita geoteknisiä ratkaisuja, mikä taas tekee siitä vähemmän riskialttiin projektin. Suhteessa muihin vaihtoehtoihin tämä olisi myös taloudellisesti järkevin vaihtoehto, sillä isommat rakenteet (vaihtoehdot 2 ja 3) olisivat olleet triplasti kalliimpia (3,1 vs 9-9,3 milj. euroa) ja olisivat huomattavasti muuttaneet maisemaa. Kunnostaminen ja rakentaminen edellyttää jkv lehtipuiden ja kasvillisuuden poistamista ihan jokirannasta ja edellyttää arkeologista valvontaa.

Minä päädyin kannattamaan mallia (”vaihtoehto 1”), sillä kokonaistilanne huomioiden tämä vastasi mielestäni parhaiten turkulaisten tarpeeseen. Länsirannan rempattu laiturijärjestelmä on todella ahkerassa käytössä ja tuo turkulaisia lähemmäksi luontoa ja rakasta Aurajokea, sekä kannustaa liikkumaan.

Ymmärrän sen, että vaikeakulkuista aluetta, jossa isot korkeuserot ja portaat, ei saada järkevästi rakennettua täysin esteettömäksi ilman todella isoa panosta, joka olisi vaatinut todella paljon enemmän rahaa, isompia rakenteita, rakentamiseen liittyviä riskejä ja joka olisi edellyttänyt, että isompaa määrää rantaa, kasvillisuutta ja puita oltaisiin kaadettu tai muutettu, eikä se olisi silti verrattain järin pitkää esteetöntä osiota mahdollistanut. Samalla harmittaa se, että vaikka esteettömyys on perusoikeus (esimerkiksi yhdenvertaisuuslain takaamana) ei saatu parempaa aikaiseksi – ja että esteettömyyttä ja saavutettavuutta pidetään niin yksiulotteisena. Siitä ei oikein pääse mihinkään, että tällä mahdollistimme sen, että osaa turkulaisista syrjitään uudisrakennuksessa. Kuulin myös vasta jälkikäteen, että Vammaisneuvostoa ei oltu lainkaan kuultu asiasta.

Päädyin/mme siis ryhmässäni kahteen ratkaisuun:

1. Vihreä valtuustoryhmä tuo seuraavassa valtuustossa aloitteen jokirantojen esteettömistä paikoista, jossa painotetaan esteettömien kohtien löytymistä jokirannoista, vaikka koko reitti ei olisi esteetön. Lupasin valmistella tämän aloitteen ryhmälle saavutettavuuskartoittajana.
2. Pidin puheenvuoron valtuustossa koskien sitä, miten ”vaihtoehdon 1” puitteissa on myös mahdollisuus tehdä mahdollisimman hyvin esteetön ja saavutettava reitti. Voit lukea puheenvuoroni alta.

Arvon puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Komppaan kanssavaltuutettujani Engblomia ja Paasikiveä esteettömyyshuolissa. Vaikka kannatan tässä kohdassa pohjaesitystä vaihtoehdon 1 mukaisesti kokonaistilanteen myötä haluan muistuttaa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat muutakin kuin sitä, että luontoreitti on kuljettavissa apuvälineiden kera.

Se on esimerkiksi sitä, että on huolehdittu asianmukaisista opasteista, kulkuväylistä muutoinkin kuin ramppien osalta, esimerkiksi materiaalin pintaliukkauden, leveyden ja värikontrastien osalta, sitä millainen alueen valaistus on, onko käsijohteita ja levähdyspaikkoja. Vaikka ympäristö sisältäisi niin sanotusti ”vaarallisia” luonnon rakennelmia, kuten kiviä tai jyrkänteitä, voidaan silti huolehtia siitä, että reitti merkitään mahdollisimman hyvin ja turvallisesti.

Meillä on koko Suomessa ikääntyvä väestö. Näin ollen, jotta esteellisyydestään huolimatta ranta palvelisi mahdollisia monia turkulaisia tulisi saavutettavuus huomioida laajasti ja moninaisesti.

Mitä enemmän kuitenkin mietin asiaa, sitä enemmän tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän ja että pitää panostaa todella isosti esteettömyyden esiin nostamisessa, eikä tämä nyt riitä. Kiitän oman valtuustoryhmäni Selinä Neraa keskusteluista aiheesta.