Aloite seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun ehkäisemisen tehostamiseksi

Tänään 14.2.22 on jälleen kaupunginvaltuusto ja meikävaravaltuutettu pääsen suureen saliin seikkailemaan. Olen päivän kunniaksi valmistellut kaksi valtuustoaloitetta, josta ensimmäisen esittelen tässä:

Kuvituskuva, jossa esitellään aloitteen nimi ja aloitteentekijän nimi. Kuvituksessa erilaisia ihmiskasvoja.

Aloite Turun kaupunginvaltuustoon 14.2.2022

Seksuaalista häirintää ja ahdistelua kokevat kaikenikäiset ja -sukupuoliset ihmiset, mutta THL:n mukaan seksuaalinen häirintä kohdistuu erityisesti alle 35-vuotiaisiin naisiin. Häirintä voi tapahtua niin töissä kuin kadulla, netissä tai koulussakin. Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan 8. ja 9. -luokkalaisista kolmasosa tytöistä ja kymmenesosa pojista olivat kokeneet seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat tutkimusten mukaan kohonneessa riskissä.

Tammikuussa 2018 valtuutetut Mäkipää ym esittivät toimenpideohjelman laatimista seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kitkemiseksi Turun kaupungille. Tämän vastaanotto oli valtuustossa positiivinen, mutta vastaus on tullut oheismateriaalina, joka ei ole julkista tietoa. Tietoa jatkosta tai toteutumisesta ei siis ole löydettävissä. 

Tämä aloite esittää, että Turku tehostaa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun ehkäisyä kaupungin työpaikoilla, kouluissa ja kaupungin järjestämissä palveluissa. Aloite esittää neljä konkreettista toimenpidettä:

  1. Mikäli valtuutetut Mäkipaa ym aloitteen jälkeen ei ole vielä tehty toimenpideohjelmaa seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun kitkemiseksi Turun kaupungille, tällainen tehdään.
  2. Kaupunki laatii koulutusohjelman aiheesta henkilöstölle, luottamushenkilöille ja osaksi johtamiskoulutusta. 
  3. Kaupunki viestii toimenpideohjelman tavoitteista sekä omassa toiminnastaan virallisessa viestinnässään ja sosiaalisessa mediassa
  4. Kaupunki määrittelee virallisen vastuutahon näille toimenpiteille.

Aloitteen kustannukset ovat pienet ja toimenpiteet suoritettavissa pääosin virkamiestyönä.

Turussa 14.2.2022

Panda Eriksson (sit. Vihr)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s