Sapettaa puoluepolitiikka tällä hetkellä todella paljon.
Sisäpiiridraamaa kaikki, kabinetteja ja piikittelyä. Se voittaa, joka huutaa ensin, koviten ja vetää mutkat suorimmiksi. Minun on vaikea päästä eroon ajatuksesta, että tähän liittyy populistinen mauste, kuulostaahan mustavalkoiset heitot Kansasta paremmalta kuin sellaiset, joissa myönnetään, että on myös harmaan sävyjä pohdittavana. Uusliberalistisessa maailmassa pöyristyminen on, kuten Purokuru ja Lahtinen kirjoittavat, suurinta valuuttaa: ”Katsokaa nyt mitä noi puuhaa!!!11” -tyyppiset some-postaukset nostavat seuraajamääriä ja luovat hyvää pöhinää postaajan someihin. Vaikka luonnollisesti tiedän, kehen tämä kalikka kalahtaa niin on varmaankin sanottava myös ääneen, että tähän syyllistyn tietysti jatkuvasti itsekin, kuten myös varmaankin kaikki puoluetoimijat ja poliittiset kommentoijat. Tämä on järjestelmävirhe ja -ominaisuus, ei minkään yksittäisen puolueen ongelma. Tietty minun on helppo huutaa sitoutumattomana.
Mä olen väsynyt siihen, että vaikuttaminenkin on kilpailu siitä, kenellä on paras, nokkelin vittuilutapa somessa ja kuka nousee tämän kautta suosioon. Kuka pääsee napauttamaan toista ranteelle ja miten monta sydäntä se kommentti saa IG:ssä – sen voi sitten jakaa storyyn ja paistatella ihailussa, katsokaa nyt miten älykäs ja taitava olen kieleltäni! Puolueidenvälinen kilpailu näkyvyydestä, suosiosta ja paikasta yhteisen kaalimaamme vartijuudesta vie kaiken mielekkyyden ja järjen siitä, että täällä olisi ns. Asioita, mistä päättää. Superlatiivit ja absoluuttisuudet toimivat retoriikassa paremmin kuin oikeassa elämässä.
Tämä koko päätöksentekojärjestelmä on niin uskomattoman rikki.
Yritän keskittyä siihen, että tekisin niitä asioita, joihin pystyn vaikuttamaan ilman, että puoluevääntö imaisisi minut mukanaan. Mietityttää tosi paljon lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen. Lähetin siis seuraavat kysymykset kasvatus- ja opetuslautakuntalaisten kyydissä viranhaltijoille:
-Onko jokaisella oppilaitoksella Turussa koulukohtainen tasa-arvosuunnitelma, johon kuuluu selvitys oppilaitoksen tasa-arvotilanteesta, tarvittavat toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi sekä arvio aiempaan suunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta sekä tuloksista? Entä huomoidaanko siinä seksuaalisen häirinnän ehkäisy ja poistaminen?
-Tämä yllä oleva pätee myös esiopetukseen: Onko tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sisällytetty pedagogiseen toimintaan? Valvotaanko tätä, onko esim. vastuutettua henkilöä?
-Mikä on tämänhetkinen päiväkotihenkilökunnan tietotaso ja osaaminen tasa-arvoon ja sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen liittyen?
Ja niin, mikäli se ei nyt vielä ollut selvää, niin vastustan kyllä vesipuistohanketta Ispoisten rannalle. Minua kiinnostaa eniten lasten ja nuorten mahdollisuudet. Kannatan lasten ja nuorten liikuntaan ja kulttuuriin panostamista ja haluaisin nähdä, että etsittäisiin tälle parempi paikka. Haluaisin, että kaupunki ottaisi enemmän vuokraa kaupallisilta toimijoilta, samalla haluan, että yrittäminen olisi helppoa ja sitä tuettaisiin niillä aloilla, jotka tuottavat palveluja kaupunkilaisille, joita kaupunki ei. Haluan, että rahaa kanavoitaisiin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen esim. niin, että vähävaraiset lapset saisivat sponssilippuja vesipuistoon. Haluan varmistuksen siitä, että tulee lisää ilmaisia uimarantoja (esim. Hirvensalo, Telakkaranta, Pansio mikäli veden laatu sen sallii). Haluan varmistuksen siitä, että luontoon ei kosketa – parkkipaikan riittävyys ja jätehuollon riittävyys on taattava, mutta koskematta Ispoisten metsiin tai kallioihin.
Sen sijaan en näe ongelmallisena, että julkisia ja yksityisiä palveluja sekoitetaan, sillä tämä on näkemykseni mukaan lasten ja nuorten edun mukaista, mikäli raameista sovitaan. Oikeudenmukaisuuden nimissä lienee odotettavissa, että yksityisistä palveluista julkisilla paikoilla puhuvat, mutkia suoriksi vetävät toteuttavat yhtä tarmokkaasti politiikkaa, jolla poistetaan Seikkailupuistosta ja Kupittaanpuistosta jätskikiskat, ”veden päällä kävely” -pallot, minigolfit ja vastaavat.
Panda Eriksson 