
minun kaksi rescue-kissakämppistäni!
Olen kissa- ja eläinsuojeluihminen. Suomessa on meneillään kissakriisi, mikä näkyy myös tänä talvena eduskuntaan tulleessa Kissakriisi hallintaan -kansalaisaloitteessa. Aloite perustuu Maa- ja metsätalousministeriön, Ruokaviraston ja SEY Suomen eläinsuojelun eläinlääkäreille tekemään kyselyyn, jossa vastaajat pitivät mm. hylättyjä kissoja vakavimpana kissoja koskevina eläinsuojeluongelmana. Liki 800 eläinlääkäriä tuki aloitetta, yhdessä lähes 57 000 allekirjoittajan kanssa.
On merkillistä, että vuoden 2023 alusta tulee voimaan koirien tunnistusmerkintä- ja rekisteröintivelvoite, mutta ei kissoille, vaikka eläinsuojelullisesti kissojen tunnistusmerkintä olisi vielä tärkeämpi. Kuulemma tällainen olisi mahdollinen v. 2026 lähtien.
Turun kaupungin eläinhoitolassa otetaan vastaan kissoja, jotka ovat jääneet ilman omistajaa tai jotka on otettu haltuun viranomaisten toimesta. Mikäli omistaja löytyy palautetaan kissa kotiinsa, mutta omistajan löytäminen on hankalaa ilman tunnistetietoja. Siru mahdollistaa sen, että karkurikissan on helpompi päästä kotiin, sillä omistaja on helposti löydettävissä rekisteristä. Sirutus saattaa herkästi jäädä kissan omistajalta tekemättä, sillä vaikka yksittäisen sirutuksen ja rekisteröinnin hinta on n. 5-15 euroa/kpl, niin sirutus maksaa kaupallisella eläinlääkäriasemalla usein 50-70 euroa. Sirun arvoa ei välttämättä ymmärretä yksilötasolla, mikäli ei hahmota kissakriisin laajempaa tilannetta.
Työstin tässä hetken aikaa eläinsuojelullista kaupunkitason aloitetta koskien kissojen sirutusta ja rekisteröintiä. Kävi kuitenkin ilmi, että olin tulkinnut v. 2019 rakennus- ja lupalautakunnan päätöstä osittain väärin! Turun eläinhoitolan asiakkaksi päätyneille, kotiutuville kissoille hoidetaan jo mikrosirutus. Eläinhoitolalta kerrottiin, että kulut kyllä jäävät omistajan harteille, mutta vain rekisteröintiin liittyvät, jolloin hinta jää niin huokeaksi, että omistaja usein sen tosiaan hyväksyy palvelumaksujen päälle. Tässä siis kissaihmisen kiitos edeltävälle lautakunnalle – mikäli joku kuntapoliitikko Turun eläinsuojelualueen ulkopuolella tarvitsee aloitteen, niin nyt olisi minulta tekstiä saatavilla.
Tämän kevään kaksi tärkeää poliittista teemaa, joihin aion kahden tämänhetkisen ydinteemani (sote-uudistus ja mielenterveys) lisäksi erityisesti paneutua ovat eläinsuojelu/ympäristön suojelu sekä poikien ja miesten tasa-arvo (eli intersektionaalinen feminismi, vaikka tätä termiparia nyt halutaan tällä hetkellä niin kovin vahvasti myös Vihreissä ymmärtää väärin). Työ jatkuu tänään sosiaali- ja terveyslautakunnan iltakoululla aiheena henkilöstötilanne sekä lautakunnan kokous illemmalla.