Sote-vaaliehdokkuudesta: Saavutettavien palveluiden puolesta – vihreillä, feministisillä arvoilla!

Me, Laura Rantanen ja Panda Eriksson, päätimme lähteä tekemään hyvinvointialuevaaleja yhdessä. Olemme molemmat ehdolla vihreällä listalla Varsinais-Suomessa, Panda sitoutumattomana. 

Syy yhteiseen kampanjointiin on yksinkertainen: Meillä on tietysti omat, itsellemme erityisen tärkeät teemat ja fokukset, mutta pääosin kaikki teemamme ja tavoitteemme ovat yhteisiä. Vaikka siis teemme myös molemmat omia kampanjoitamme ja olemme kaksi ihan itsenäistä toimijaa, niin uskomme vakaasti, että parhaiten edistämme omia tavoitteitamme yhteistyössä – ideaalitapauksessa tämä tapahtuu kampanjoinnin lisäksi myös tulevassa aluevaltuustossa.

Panda Eriksson. Kuva: Tinksu Wessman.

Aluevaalit?

Vuoden 2023 alusta vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Aluevaltuustojen toimikausi alkaa 1.3.2022. 

Varsinais-Suomen hyvinvointialue muodostuu Auran, Kaarinan, Kemiönsaaren, Koski Tl:n, Kustavin, Laitilan, Liedon, Loimaan, Marttilan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Oripään, Paimion, Paraisten, Pyhärannan, Pöytyän, Raision, Ruskon, Salon, Sauvon, Someron, Taivassalon, Turun, Uusikaupungin ja Vehmaan kunnista.

Tulevat aluevaltuuston jäsenet pääsevät muotoilemaan koko Varsinais-Suomen alueen tulevia sote- ja pelastuspalveluja, ja haluamme olla mukana varmistamassa, että tulevaisuuden palvelut ovat kestävällä pohjalla sekä ihmisen että ympäristön näkökulmasta. 

Olemme koko ikämme tehneet töitä (ja aktivismia) ihmisoikeuksien parissa ja meillä on vahvoja mielipiteitä siitä, että palvelun käyttäjiä, eli sinua, minua, lapsiamme ja ikääntyneitä sukulaisiamme, tavallisia ihmisiä ei saa unohtaa. Palveluiden muotoilun on oltava aidosti ihmislähtöistä ja osallistavaa.

Byrokratia ei saa jyrätä sitä tosiasiaa, että tammikuussa valittavassa aluevaltuustossa päätetään käytännössä esimerkiksi siitä, miten ja missä meitä hoidetaan jatkossa. Palvelut uudistuvat sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti.

Haluamme edistää tulevassa aluevaltuustossa koko hyvinvointialueella palvelujen saavutettavuutta niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin fyysisestikin. 

Laura Rantanen. Kuva: Suvi Elo.

Yhteiset teemamme ja tavoitteemme

Parempia mielenterveys- ja päihdepalveluita

Mielenterveyspalvelut ovat olleet jo vuosia kriisissä. Koronapandemia on entisestään kiristänyt jo valmiiksi hyvin vaikeaa tilannetta ja nyt vaaditaankin reipasta panostusta niin mielenterveys- kuin päihdepuoleen. Tätä trendiä yhteiskunta ei pysty kääntämään ilman rahallisia panostuksia, mutta meillä ei ole varaa olla sitä tekemättä. Korjaavat palvelut tulevat myös aina paljon kalliimmaksi myös taloudellisesti kuin oikeaan aikaan saatu tuki ja hoito.

Saavutettavuuden puolesta

Olemme molemmat tehneet saavutettavuuden parissa töitä pitkään. Näemme päivittäin, että tekemistä riittää vielä siinä, että kaikilla on Varsinais-Suomessa yhdenvertaiset mahdollisuudet saada hoitoa ja tukea. Esteenä voivat olla esteellisen rakennetun ympäristön ja puuttuvien kielivaihtoehtojen lisäksi niin sosiaaliset kuin taloudellisetkin tekijät. Selkokieli tukee jokaisen sote-käyttäjän tarpeita ja tämän lisäksi tarvitaan muutenkin hyvää, saavutettavaa viestintää alusta saakka, jotta siirtymä sote-aluerakenteeseen sujuu ongelmitta. Kielivähemmistöt ja tarvittaessa tulkkauspalvelut on huomioitava alusta asti palveluiden suunnittelussa.

Kaikkien ääni kuuluviin

Etenkin pienemmillä paikkakunnilla pelätään, että uudistus vie lähipalvelut. Lauran sukujuuret ovat Kustavissa ja hän itse asui kahdeksan vuotta Taivassalossa. Panda on kasvanut lapsuutensa Taalintehtaalla. Vaikka olemme nykyään turkulaisia niin tunnemme saariston ja maaseudun ja haluamme kehittää nimenomaan koko alueen palveluita. Emme usko keskittämiseen. Alueellisen tasa-arvon lisäksi vaadimme, että myös vähemmistöjen ääni kuuluu päätöksenteossa. Kaikki alueen asukkaat ovat tärkeitä ja kaikkia tulee tukea siihen, että voivat halutessaan osallistua päätöksentekoon. Haluamme edistää avointa päätöksentekoa ja lisätä osallistumisen mahdollisuuksia.

Kulttuuri on hyvinvointia

Tutkimus on hyvin yksimielistä: Kulttuuri- ja taidetapahtumiin osallistusesta voi saada positiivisia terveysvaikutuksia, kuten stressin lievittymistä, kivunlievitystä, empatian lisääntymistä, fyysistä suorityskykyä ja yleistä hyvää oloa. Kulttuurikentän ja sote-alojen yhteistyöstä hyötyvät niin yksilöt kuin yhteiskuntakin. Haluamme olla mukana vahvistamassa kulttuuripalveluita myös hyvinvoinnin näkökulmasta ja osana hyvinvointipalveluita.

Meistä ja taustastamme lyhyesti

Laura on 42-vuotias turkulainen toimittaja ja viestintäpäällikkö, jonka juuret ovat saaristokunta Kustavissa. Aikuisena Laura asui pitkään Taivassalossa. Politiikkaan Laura tuli aikoinaan järjestökentältä, hänellä on pitkä kokemus kansalaisvaikuttamisesta niin ihmisoikeus- kuin ympäristöjärjestöistä. Kuntapolitiikassa Laura on ollut Turun lisäksi mukana Tuusulassa ja Taivassalossa. Taivassalossa hän oli koko kunnan historian ensimmäinen vihreä valtuutettu. Lauralla on kaksi kouluikäistä lasta. Lasten ja nuorten oikeuksien lisääminen ja osallistumismahdollisuuksien parantaminen päätöksenteossa on pitkään ollut hänen agendallaan. Tällä hetkellä Laura tekee töitä inklusiivisuuden parantamiseksi palveluissa mm. kieli- ja kulttuurivähemmistöjen kanssa. Hän on hallituksen jäsen itsemurhaan kuolleiden omaisten valtakunnallisessa tukijärjestössä Surunauha ry:ssä ja vapaaehtoisena Rikoksista irti-verkostossa. Lauran omiin teemoihin kuuluvat yllä mainittujen lisäksi lasten ja nuorten sekä taloudellisesti haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksien toteutumisen varmistaminen  sote-uudistuksessa.

Panda on 30-vuotias, alunperin Kemiönsaarelta kotoisin oleva FM, seksuaalineuvoja ja pian valmistuva sairaanhoitaja. Hänen taustansa on varsin laaja: akateemisesta tutkimustyöstä hiv:n parissa hän on vaihtanut kliiniseen hoitotyöhön. Panda on lisäksi tehnyt vuosia töitä ihmisoikeuksien puolesta mm. potilas- ja ihmisoikeusjärjestöissä sekä koulutettuna  saavutettavuuskartoittajana (Invalidiliitto) ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskonsulttina (Helsingin yliopisto). Hänen työkokemuksensa sisältää paitsi nykyistä sairaalatyötä erikoissairaanhoidossa myös töitä kaupungin instituutioissa, kehitysvammaisten ja ikäihmisten asuinpalvelujen parissa ja Turku Priden tuottajana. Tämä saaristolainen muunsukupuolinen feministi toimii tällä hetkellä pääosin Turussa, jossa varavaltuutettuna ja sote-lautakuntalaisena ajaa feminististä ihmisoikeusnäkökulmaa kaupunkipolitiikassa. Pandan omiin teemoihin kuuluvat yllä mainittujen lisäksi seksuaaliterveyden ja sote-ammattilaisten tarpeiden huomiointi sote-uudistuksessa.

Laura Rantanen. Kuva: Suvi Elo.

Lisää meistä?

Meitä voi tammikuussa nähdä eri puolilla maakuntaa – aikataulua luodaan vielä! 

Laurasta lisää:

Instagram // Twitter // Facebook

Lauraa voit tukea myös Vihreiden kampanjakeräyksen kautta tästä linkistä

Pandasta lisää:

www.pandaeriksson.com

Instagram // Twitter // Facebook // LinkedIn

Pandaa voit myös tukea kampanjakuluihin osallistumalla:
Panda Eriksson FI97 1590 3500 9670 60

Tule mukaan tekemään feministisiä sote-vaaleja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s