Hoppas ni haft en underbar Tove-dag! Idag är första gången vi firar en nationell flaggdag för Tove Jansson, konstnär och författare samt mamma till alla Mumin-karaktärer. Tove är på många sätt fortfarande en av mina få förebilder. Det tog länge för mig att lära mig kombinera att vara finlandssvensk och att vara queer: det kändes som om det strikta finlandssvenska reglementet inte liksom hade plats för någon som mig. Det kändes som något av en klassfråga också – hur kan jag, som privilegierad människa som växt upp utan ekonomiska problem ”välja” att stiga ut ur min bubbla? Jag hade en gigantisk kris då jag började på ÅA-universitet, köpte nya kläder i gråmelerat och lugna toner, plockade bort de sena tonårens piercings jag hunnit ta. Jag skulle med våld presentera en duglig fin finlandssvensk flicka åt världen om det så tog livet av mig – och ganska nära var det också att det gjorde det. Dysfori är en livsfarlig grej.
Finlandssvenska, feminina queer-människor har det inte synats mycket av i offentligheten, men Tove och hennes partner var ett undantag. Jag bekantade mig på nytt med Mumin-världen i tonåren och de växte sig fast, öppnade sig på ett nytt sätt. Plötsligt såg jag vad Tove faktiskt hade skapat: de för barnasyn enkla karaktärerna var så himmelens komplexa att det svindlade för ögonen. De porträtterar djup, kommenterar på det finska/finlandssvenska samhället, på klassfrågor, på fördomar, på familjepolitik, på frågor om att äga både ting och andra personer. De handlar om etik, om förståelse.
Jag är Tove evigt tacksam att ha gett mig tillgång till min finlandssvenska identitet igen efter min tonårstida kris. Det är inte alltid så lätt att vara i marginalen av marginalen, men jag är i otroligt gott sällskap 
❤
Tänään liputamme ensimmäistä kertaa Tove Janssonin kunniaksi täällä Suomessa. Minulta kesti todella pitkään tulla sinuiksi sen kanssa, että olen sekä LGBTIQ+ -spektrillä että suomenruotsalainen – nämä eivät tuntuneet menevän yhteen väkisinkään. Kyseessä oli ehkä luokkakysymys tai jokin muu, ennakko-oletuksiin liittyvä – ajattelin, että on mahdotonta ”valita” toisin, kun yhteiskunta ja yhteisö jo tarjosin minulle vallan mainiota ”hyvän suomenruotsalaisen tytön” mallia. Tove on sikäli ainutlaatuinen tarinankertoja ja esikuva, että hän näytti minulle että lapsin silmissä yksinkertainen hahmo voi olla äärimmäisen moniulotteinen. Muumeissa ei oteta kantaa pelkästään pieniin arjen haasteisiin, vaan saaga on juokseva kommentti suomalaisesta/suomenruotsalaisesta yhteiskunnasta, luokkakysymyksistä, ennakkoluuloista, perhepolitiikasta, omistamisesta. Se kertoo etiikasta ja ymmärryksestä.
Olen ikuisesti kiitollinen Tovelle siitä, että hän auttoi minut takaisin kiinni suomenruotsalaiseen identiteettiini. Teininä häpesin valtavasti sitä, että sijamuodot eivät aina sujuneet, äidinkieleni on hybridikieli, joka sisältää ruotsin lisäksi suomea, ja että paljastan itseni hurriksi, kun lausun ii:t liian pehmeästi ja pyöreästi jne. Kun minuun sattuu, au:n sijaan tulee ”aijj”. Loistavin, voimakkain tapani kiroilla on laittaa suomen kielestä tuttu ”vitun”-adjektiivi ruotsinkielisen kirosanan eteen, ruotsalaisen genitiivin kautta taivutettuna – kun asiat menevät todella huonosti, suustani lipsahtaa usein ”vittus skit!”.
Olkoon niin, että se ei istu hienon suomenruotsalaisen suuhun, mutta mitä olen ymmärtänyt, niin Tovekin oli melko iso suustaan, kun sillä tuulella oli! Mitä feminiineihin LGBTIQ+ -suomenruotsalaisiin siis tulee, niin voi olla raskasta olla marginaalin marginaalissa, mutta olen sentään hyvässä seurassa.
Panda Eriksson 