Tämä on osa 1/3 sarjassamme [ ] Mies [ ] Nainen [x] Muu – juridisesta sukupuolesta. Tämä osuus keskittyy johdattamaan aiheeseen, sekä tarkastelemaan ennakkotapauksia maailmalta.
Suomen tulee ottaa käyttöön ns. kolmas juridinen sukupuoli ja sukupuolineutraali henkilötunnus.
Näin vaatii mm. Feministisen puolueen eduskuntavaaliohjelma 2019 (aloite #27). Luonnollisesti myös Trasek ry vaatii, että sukupuolen moninaisuutta tunnustetaan juridisella tasolla. Mitkä asiat vaikuttavat siihen millaiset ratkaisut ovat meille edes mahdollisia? Miltä näyttäisi ideaalinen henkilötodistus?
Alia Dannenberg kirjoittaa Setan blogissa 6.4.2019 totuudenmukaisesti siitä, että meitä muunsukupuolisia ei tällä hetkellä ole olemassa lain silmissä. Tasa-arvolaki tunnustaa kyllä, että syrjintää voi tapahtua niin sukupuolen ilmaisun kuin sukupuoli-identiteetinkin pohjalta. Tämä on ironista, sillä minä argumentoisin, että juridisen olemassaolon puute on valtion harrastamaan syrjintää, vaikka tasa-arvolakia ei voida siihen soveltaa. Väestörekisterilain 11 § edellyttää nimittäin, että väestörekisterijärjestelmässä henkilölle on annettava henkilötunnus, jonka Väestörekisterikeskus antaa automaattisesti. Siinä todetaan myös, että [henkilötunnus] sisältää tiedon ”henkilön sukupuolesta”.
Tarve muutokseen on siis paitsi olemassa niin myös ajankohtainen ja ilmeinen. Minut on useaan otteeseen pysäytetty lentokenttien turvatarkastuksissa. On syntynyt tilanteita, joissa miespuolinen virkailija on yrittänyt lähettää minut naispuoliselle virkailijalle ruumiintarkastukseen, ja naispuolinen virkailija on hämmentyneenä yrittänyt lähettää minut takaisin miespuoliselle virkailijalle. On ollut tilanteita, missä tarkastajat ovat avoimesti koko jonon edessä kysynyt minulta olenko madam ou monsieur? Minulle on kerrottu, että esimerkiksi salijäsenyyteni perustuu siihen millainen hetu minulla on – eli mihin pukuhuoneeseen minun on mentävä, eikä tässä ollut joustovaraa eikä keskustelumahdollisuutta, vaikka tulin avoimesti vastaan ja kerroin sukupuolestani sekä tilanteestani. Juridista sukupuolta pidetään korkeimpana totuutena ja siihen viitataan niin kouluissa (pukkarit, sukupuolittuneet ryhmät, vessat) kuin rajanylityksissä tai yksinkertaisissa asioinneissakin. Oletko esimerkiksi äänestänyt vaaleissa? Jouduit näyttämään henkkarit. Oletko hakenut postipaketin? Jouduit näyttämään henkkarit. Maailmalla on jo runsaasti esimerkkejä siitä, että passisukupuolenkaan ei ole pakko olla binäärinen – tässä joitain niistä. Huomioithan, että tämä ei ole täydellinen lista!
Eurooppa: Usein esimerkkimaana pidetty Saksa lienee ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa kolmas juridinen sukupuolivaihto tuli voimaan. Päätös tehtiin vuonna 2013 – on toki mainittava, että se on Saksassa vaihtoehto vain intersukupuolisille lapsille ja trans-/muunsukupuoliset aktivistit taistelevat edelleen siitä, että hekin saisivat mahdollisuuden valita tämän kategorian. Asia on ongelmallinen monella tapaa intersukupuolisten osalta, sillä kenenkään ei pitäisi joutua tilanteeseen, jossa passi paljastaa tällaisen asian itsestään ilman että on itse suostunut siihen – ylipäänsäkin sukupuolimerkinnän tulisi perustua omaan ilmoitukseen. On kamala ajatus, että jonkinlainen X-kategoria luotaisiin tapana syrjiä intersukupuolisia, joten olisi ehdottoman tärkeää, että asianomaisia kuultaisiin siinä vaiheessa, kun asia tulee käsittelyyn Suomessa. Voi kuulostaa mitäänsanomattomalta ongelmalta, mutta sillä on suurikin merkitys miksi tämä kolmas kategoria nimetään – onko kyseessä nimenomaan jonkinlainen muunsukupuolisuus, intersukupuolisuus, vaiko esimerkiksi epäbinäärisyys?
Itävallassakin käydään samantyyppisiä keskusteluja ja Itävallan perustuslakituomioistuin on vuonna 2018 European Convention of Human Rights-dokumenttia tulkiten ehdottanut mm nimikkeitä divers (”monimuotoinen”), inter ja offen (”avoin”). Tanskassa asia on hoidettu sikäli hyvin, että heitä olivat ohjeistamassa Trasekinkin kattojärjestönä toimiva Transgender Europe. Transihmiset voivat saada X-merkityn passin hakemalla, eikä siihen vaadita lääketieteellistä prosessia – joskin X:n saa vain, jos ei ole tehnyt juridista (binaarista) sukupuolenkorjausta, mikä on todella ongelmallista. Toivottavasti tähän tapahtuisi jokin muutos pian.
Toukokuussa 2018 Alankomaissa intersukupuolinen ihminen sai korjattua juridisen sukupuolensa X:ksi(57-vuotiaana!). Matka tähän kävi tuomioistuimen kautta, mutta vielä ei ole varmaa miten ennakkotapauksessa pätevät järjestelyt toimisivat, jos transsukupuolinen/muunsukupuolinen hakisi samaa merkintää.
Aasia, Australia ja Oseania: Australiassa tuli vaihtoehto ”X” perinteisten ”M/F”-merkintöjen lisäksi jo 2003, jolloin tämä tuli mahdolliseksi intersukupuolisille, jotka halusivat itse vaihtaa merkinnän. Käytännössä tarvittiin siis syntymätodistus, jossa sukupuoli oli merkitty nimikkeellä ”indeterminate”. Vuonna 2013 X-merkintä avattiin kaikille täysi-ikäisille ja vuonna 2014 X-merkintä tuli myös syntymätodistuksiin. Nykyään useat kansalaisjärjestöt ovat yrittäneet saada X-merkinnän muutettua niin, että se vastaisi ”non-binarya”, eikä niinkään intersukupuolisuutta, joskin yhteisöltä on tullut kritiikkiä tätä kohtaan. Niin sanotussa Darlington Statementissä 2017 is-yhteisöjen jäsenet ja liittolaiset toteavat, että juridinen sukupuolen määrittäminen itsessään perustuu rakenteelliseen väkivaltaan, vaikka M/F-merkintöjen lisäksi olisi saatavilla X.
Intiassakin on vaihtoehtoja, joskin Intian hijrat ovat kulttuurihistoriallisesti merkittävässä asiassa, eikä tätä mallia oikein voi soveltaa Suomeen. Nepalissa taas tuli loppuvuodesta 2007 Nepalin Korkeimman Oikeuden päätös, joka loi kolmannen sukupuolikategorian (others). Päätös varmisti myös, että ”muu”-passin sai itseidentifikaation kautta, ei niinkään lääkäreiden lausuntojen.
Pohjois- ja Etelä-Amerikka: Argentiinassa transaktivisti Lara María Bertolini sai tämän vuoden alussa (2019) korjattua juridisen sukupuolensa epäbinääriseksi (”femineidad travesti”). Loppuvuodesta 2018 myös Uruguayssa tuli mahdolliseksi saada sukupuolimerkintänsä muutettua muuksi kuin naiseksi tai mieheksi, lääketieteellisiä selvityksiä esittämättä.
Ontarion maakunta, Kanada, on alkuvuodesta 2017 tarjonnut ihmisille mahdollisuuden merkitä sukupuolensa X:llä ainakin ajokorteissaan. Brittiläisessä Kolumbiassa syntyi huhtikuussa 2017 vauva, jolle hänen muunsukupuolinen vanhempansa halusi merkata sukupuolineutraalilla merkinnällä, ”U” (undetermined/undefined). Merkintä meni läpi ns. terveyskortissa, mutta maakunta ei suostunut antamaan lapselle sukupuolettoman syntymätodistusta. On todennäköistä, että terveyskorttimerkintä onnistui vain siitä syystä, että vauva syntyi kotioloissa, eikä paikalla ollut lääkäreitä kirjaamassa binääristä sukupuolimerkintää. Vanhempi, Kori Doty, on sittemmin muiden trans- ja intersukupuolisten aktivistien kanssa vienyt maakunnan oikeuteen todeten, että sukupuolen merkitseminen syntymätodistuksiin on syrjintää. En ole löytänyt tietoa siitä, miten asialle on käynyt. Elokuussa 2017 Kanadassa päätettiin mahdollistaa X:n lisääminen passeihin, joskin sukupuolineutraaleihin passeihin päätettiin jättää myös joko M- tai F-merkintä toistaiseksi, jotta matkustaminen olisi mahdollista ja ”muiden maiden juridiset vaatimukset” olisi mahdollista täyttää.
Vuonna 2016 Oregonissa, USA, muunsukupuolinen Jamie Shupe sai muutettua juridisen sukupuolensa nonbinary-muotoon. Seuraavana vuonna samainen osavaltio rupesi myöntämään muunsukupuolisille X:llä merkittyjä henkilöllisyystodistuksia ja ajokortteja hakemuksesta. Pian sen jälkeen Washington D.C.:ssä otettiin sama menettelytapa käyttöön ja New Yorkissa ruvettiin myöntämään muunsukupuolisille X-merkittyjä henkkareita. Myös Kalifornia, New Jersey, Colorado, Maine ja Minnesota tunnustavat kolmannen sukupuolimerkinnän, ja Arkansas mahdollistaa X-merkittyjä ajokortteja asukkaille. Etenkin Pohjois-Amerikassa tilanne kehittyy nopeasti, sillä osavaltioilla on hyvin itsenäiset mahdollisuudet määrätä itse byrokratiasta ja hallinnollisesta lainsäädännöstä. Vuoden 2018 aikana on useampi osavaltio edistänyt muunsukupuolisten juridisia oikeuksia (eli nämä tiedot eivät varmastikaan siis ole täysin ajan tasalla) ja vuoden 2019 puolella esimerkiksi Kalifornian uudet, sukupuolineutraalit ajokortit tulivat voimaan. Mainen versio taas koostuu tarroista– kyllä, tarroista – joita muunsukupuolinen voi liimata henkkareihinsa. Tarroissa lukee ”Gender has been changed to X – Non-binary” ja näitä on tarkoitus käyttää heinäkuuhun 2019 asti, jolloin virallisia X-merkittyjä henkkareita olisi tarkoitus ruveta jakamaan hakijoille.
Miten kansainvälinen lainsäädäntö vaikuttaa siihen, millaisen ratkaisun voimme täällä Suomessa tehdä? Mitä tapahtuu, jos X:llä merkityillä henkkareilla varustettu henkilö ylittää rajan maahan, jossa transsukupuolisuutta pidetään sairautena, ellei jopa jonkinsorttisena rikoksena – ja mitä se tarkoittaa käytännössä suomalaisille muunsukupuolisille? Mietitään näitä seuraavaksi!