Vuosi vaihtui ja monet pienet asiat minun elämässäni sen myötä. Koska monen yhdistyksen toimintakausi on yhtä kuin tilikausi, joka on yhtä kuin kalenterivuosi, niin tieni Turun seudun Seta ry:ssä sekä Regnbågsankanissa päättyivät, kun jättäydyin hallituksista pois. En osannut vielä reilu vuosi sitten arvata, miten paljon töitä minulla olisi, saati miten intohimoisesti tulisin suhtautumaan Trasekin työhön. Havahduin vuoden aikana uudestaan ja uudestaan siihen, että transihmisten ääntä kuullaan lähinnä silloin, kun halutaan joku raflaava otsikko tai selviytymistarina. Kun meistä tehdään politiikkaa, niin harvat ja valitut puhuvat ja näihin lukeutuu pitkälti cis-sukupuolisia – eli ihmisiä, jotka eivät ole trans. Moni heistä saattaa olla jopa päteviä ja fiksuja, mutta yritän vääntää nyt rautalankaa niin, että kantani ei jää epäselväksi: nothing about us without us. Transihmisistä ei voi tehdä politiikkaa ilman, että transihmiset itse kertovat, mitä heidän arkeensa kuuluu, sillä se on jotain mitä voi ymmärtää vain kokemuksen kautta. Minä itse, esimerkiksi, toimin hyvällä toimintakyvyllä ja aktiivisena osana yhteiskuntaa, eikä kukaan sen perusteella haluaisi vääntää minusta nyyhkytarinaa. Sen sijaan minua edelleen surettaa ja ahdistaa se miten rajoitetut liikuntamahdollisuudet minulla on, kun pukuhuonepolitiikka on binääriä (paitsi Campus Sportissa!) ja aiheutan lähinnä hämmennystä, kun haluan mennä salille tai uimahalliin. Ei missään oppikirjassa tai artikkelissa kerrota, että transihminen voi kokea näitä vielä vuosia oman prosessinsa jälkeen – ei ylipäänsä kerrota, miten elämä jatkuu prosessin jälkeen. Muun muassa tämän takia Trasek on kasvanut entistä rakkaammaksi minulle ja olen antanut ison osan ajastani sille, että yritän mahdollistaa yhdistyksen näkyvyyttä ja mahdollisuuksia kuulua. Kokemusasiantuntijuutta ei korvaa mikään.
Tämä on myöskin syy sille, että surettaa se, että aikaa ei vain ole rajattomasti. Muutkin yhdistykset, missä olen toiminut, tekevät ihan valtavan hyvää työtä. Turun seudun Seta on käynnistellyt ruotsinkielisiä miittejä, pohtinut miten tukea lgbtiq+ -turvapaikanhakijoita ja saanut täydellisen järjestötyöntekijän työnsä tueksi. On ollut etuoikeus toimia yhdistyksen vpj:nä tämän vuoden ja on myös tuntunut tärkeältä pitää meteliä transasiasta paikallisella tasolla. Uskon ja toivon, että yhteistyö jatkuu jossain toisessa muodossa, vaikka en enää virallisesti olekaan TuSetan hallituksen jäsen. Samaten on ollut ilo ja henkilökohtaisesti todella tärkeää olla mukana Regnbågsankanin hallituksessa. Suomenruotsalaisuus ja sateenkaarevuus ovat suhteellisen harvinainen yhdistelmä ja verrattain perinteisen kulttuuriperinnön sisältä on ollut ajoittain aika vaikeaa löytää tiensä maailmaan. Regnbågsankanin työ on uniikkia ja korvaamatonta koska – taas – vain suomenruotsalainen sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva voi täysin ymmärtää niitä kipukohtia, joita ominaisuuksien risteyksissä saattaa syntyä. Silti, kaikkeen työhön ja aktivismiin on hyvä mennä mukaan osoittamaan tukensa. En tarkoita sanoa, että vain kokemusasiantuntijat saisivat puhua, sillä välillä a) se on äärimmäisen rankkaa käsitellä koko ajan isoja asioita henkilökohtainen kokemus edellä ja b) olemme vähemmistössä, koska meitä on vähemmän. Liittolaisen rooli on välillä epäkiitollinen, mutta sitäkin tärkeämpi.
Lämmin kiitos siis etenkin näille organisaatioille siitä, että olen saanut olla mukana. Törmätään taas!
Panda Eriksson 